Steelseriesin uusi langallinen Rival 600 -hiiri pyrkii lisäämään muokattavuutta ja mukavuutta kahdeksalla pienellä neljän gramman painolla, jotka voi asetella haluamallaan tavalla sen molemmille puolille paneelin taakse. Kumisessa kuljetuskotelossa tulevat pienet metalliset painot napsahtavat magneetin avulla paikoilleen helposti ilman ruuvailua tai muuta säätöä, eivätkä liiku tai kolise käytössä ollenkaan. Ratkaisu on varsin mainio henkilöille, joille keskikokoinen Rival 600 sopii kyllä käteen, mutta paino ei tunnu olevan aivan kohdillaan.
Ilman painoja hiiri painaa karvan verran alle 100 grammaa, mikä saattaa jo sellaisenaan sopia hieman kevyempää osoitinlaitetta kaipaavalle. Omaan käteen noin puolet painoista molemmin puolin sopivat parhaiten. Myös painopistettä voi muokata hieman haluamakseen, mutta tasainen asettelu tuntui testikäytössä parhaalta. Liukutassut ovat myös erinomaiset ja toimivat hyvin sekä testatulla kankaisella hiirimatolla että puupöydälläkin, vaikka ensimmäinen pitää ne varmasti paremmin kuosissa.
Muiden ominaisuuksien osalta Rivalin optiset tuplasensorit toimivat erinomaisesti koko testirupeaman ajan pelityypistä riippumatta. Toinen sensori tarkkailee erityisesti hiiren nostokorkeutta, jolloin liike keskeytyy juuri aiottuun aikaan hiirtä liikuteltaessa. Tämä on erinomaisen hyödyllistä etenkin nopeatempoisissa peleissä, jos hiiren herkkyysasetuksissa suosii hitaampia lukuja. Tällöin nopean tilanteen yllättäessä hiirtä joutuu usein nostamaan hieman.
Silikoniset sivut tuntuvat myös miellyttäviltä, vaikkakin ajoittain hieman joitakin muita huonommin kulutusta kestäviä pintamateriaaleja liukkaammilta. Yleensähän mitä enemmän kitkaa pinnoite tuottaa, sitä nopeammin se kuluu pehmeytensä takia pois. Mukana tulevan muovisen USB-kaapelin saa myös irrotettua, jos sen tilalle haluaa esimerkiksi punotun version. Lisänapit on sijoitettu varsin perinteisiin paikkoihin peukalon ja etusormen viereen. Otteesta riippuen aivan kauimmainen nappi voi olla hieman turhan kaukana, jos hiirtä on tottunut käyttämään enemmän takaosasta kiinni pitämällä kuin jos lepuuttaisi lapastaan sen päällä.
Nappien käyttötarkoituksia ja Rivalin monipuolista valaistusta ohjataan tutusti Steelseries Engine -ohjelmistolla, joka alkaa nykyään olemaan varsin hyvällä mallilla käytettävyytensä puolesta. Hiiressä on kahdeksan erillistä RGB-ledivaloa, joista suurin osa on sijoitettu kahteen moniosaiseen valolinjaan. Jokaiselle kolmesta linjan valosta voi asettaa oman värinsä, hehkunsa tai vastaavan, joten muokattavuutta löytyy tältäkin puolelta erittäin mukavasti. Jokaisen valon saa luonnollisesti pois päältä, jos kämmenen alainen disko ei ajatuksena innosta.
Noin 90 euron hintaisena Steelseries Rival 600 ei ole taatusti markkinoiden halvimmasta päästä. Suolaista summaa vastaan saa kuitenkin monipuolisesti värien ja painon puolesta muokattavan hiiren, jonka saa pienellä säädöllä vastaamaan lähes kenen tahansa (oikeakätisen) tarpeita. Jos hinta ei ole este, langallisten pelikavereiden puolella ei ole montaa Rivalin pieksevää tarjolla.