Stranger Things: Season 5 - Vol 1

Hawkins on karanteenissa, ja sitä vartioivat partioivat sotilaat, kilometrien pituiset aidat ja tiukat määräykset siitä, kuka pääsee sisään ja kuka ulos. Viides kausi jatkuu kuin viime kauden tapahtumat olisivat tapahtuneet suhteellisen hiljattain. Meille on kuitenkin kulunut yli kolme vuotta siitä, kun näimme jengin viimeksi taistelevan superpahista vastaan, joka tunnetaan nimellä Vecna. Lapsista on nyt tullut nuoria aikuisia, ja toki hieman kirpaisee nähdä, että jotkut heistä ovat jo puolivälissä 30:tä, kun meidän odotetaan edelleen uskovan, että heidän esittämänsä hahmot ovat noin kymmenen vuotta nuorempia. Se unohtuu kuitenkin melko nopeasti, ja pohjimmiltaan olen lähinnä vain iloinen ja tyytyväinen siihen, että kyseessä ovat edelleen samat näyttelijät, joita olemme seuranneet yhdeksän vuoden ajan - vaikka vaatteet, meikit ja kampaukset eivät täysin onnistu myymään illuusiota siitä, että he olisivat teini-ikäisiä.

Kaikki alkaa hyvin rauhallisesti ja synkästi. Asukkaat ovat oppineet elämään vakiintuneissa rajoissa, ehkäpä jopa valheelliseen turvallisuuden tunteeseen tuudittautuneina. Ainakin niille, jotka eivät tiedä, mitä toisessa ulottuvuudessa nimeltä The Upside Down piilee. Mutta päähenkilömme eivät ole unohtaneet mitään. Päinvastoin, he luonnollisesti metsästävät hirviötä, joka on tappanut ja vahingoittanut niin monia heidän ystäviään. Ensimmäinen jakso poimii siististi useimmat irtonaiset langat. Lucas vierailee Maxin luona sairaalassa, Dustin suree kuollutta ystäväänsä Eddietä, ja se alkaa yllättävän hienovaraisesti ja seesteisesti. Ei kuitenkaan kestä kauan ennen kuin huomaa, kuinka paljon laajamittaisempaa tämä on ja tulee olemaan kauden edetessä.

Jos jotain pelkäsin tämän finaalin suhteen, niin sitä, että viehätysvoima ja aiempien kausien rauhallisemmat, henkilökohtaisemmat hetket katoaisivat kokonaan. Mutta vaikka Stranger Things on muuttunut joksikin suuremmaksi ja synkemmäksi. Vanhemmilla, paatuneemmilla hahmoilla, jotka ovat valmiita tulevaan. Kaikki tuntuu luonnolliselta ja siirtymä on hoidettu hyvin. Sielu on ehjä ja jokainen saa hetkensä. Se voi olla jotain niinkin yksinkertaista kuin hellävarainen vuoropuhelu äidin ja hänen poikansa välillä tai kahden ystävän välillä. Ymmärrät, että tämä on viimeinen tanssi ja että kaiken on tultava yhteen, joten jopa korkean tuotantoarvon puitteissa on huumoria ja lämpöä.

Ja mikä tärkeintä, esityksessä on edelleen 80-luvun tunnelmaa. Stranger Things on aina ollut kyse tästä. Spielberg-tuoksuinen sekoitus E.T., The Goonies ja kaikkea sitä, mitä se itse ilmeisesti on ja onnistuu olemaan. Jännittävä, hurmaava, hieman pelottava ja eeppinen. Suuri osa tästä lopputaistelusta hyötyy myös siitä, että olemme seuranneet Eleven, Hopperia ja muita niin pitkään. Etenkin kun ottaa huomioon, että tv-sarjoilla on nykyään taipumus tulla ja mennä melko nopeasti. Toki mukana on jonkin verran tarpeetonta ekspositiota, eivätkä kaikki juonenkäänteet onnistu pysymään kiinnostavina, mutta loppujen lopuksi ne kaikki nivoutuvat yhteen melko hyvin, ja isompi budjetti paistaa läpi, ja mukana on paljon eeppisiä toimintakohtauksia. En tosin vieläkään ymmärrä, miksi jaksojen pituus on niin suuri, sillä sitä olisi varmasti voinut karsia.

On kuitenkin vaikea olla pitämättä siitä kaikesta siitä, mitä se meille tarjoaa. Tähän mennessä julkaistujen neljän jakson kokonaiskesto on hieman yli neljä tuntia. Eikä sillä ole paljon väliä, että Netflix haluaa meidän jatkavan tilausta vielä kuukauden ajan, sillä joudumme odottamaan jouluun ja uudenvuodenaattoon asti, jotta näemme, miten se jatkuu ja päättyy. Tuntuu, että tässä on tarpeeksi sulateltavaa siitä, mitä olemme saaneet.

Olen pitänyt Stranger Things alusta asti. Ennen kaikkea kausi 1 ja 4 onnistuivat mielestäni parhaiten. Kausilla 2 ja 3 oli hetkensä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tuntuvat myös helpoimmin unohdettavilta. On tietenkin täysin väistämätöntä, että odotukset ovat olemassa, ja että ne ovat melko korkealla ja että kaikki me, jotka seurasimme ja pidimme tästä, toivomme nyt jotain fantastista. Kausi 5 alkaa vahvasti. Se ei ole täydellinen, se ei ole loistava, mutta se on hyvä. Se kärsii hieman sarjamuodon klassisista sudenkuopista, joissa asiat olisivat voineet edetä hieman nopeammin, sillä on täytettä, jotta saisimme jotain, joka kestää kahdeksan jaksoa. On myös yleinen tunne, että olemme nähneet aika paljon tätä ennenkin. Osa viehätyksestä on myös kadonnut, kun lapset ja salaperäinen kesäseikkailu -lähtökohta on korvattu sotilaallisella ja korkeaoktaanisella toiminnalla, joka vie paljon tilaa. Lisäksi kotoinen kauhu ja tunnelma on nyt alkanut painaa hieman liikaa efektejä, kuten hai osoitteesta Jaws, joka ei enää lymyile hämärässä vedessä vaan on jatkuvasti näkyvissä täydessä CGI-muodossa. Mutta se on jännittävä, tyylikäs ja myös uskomattoman hyvin näytelty näyttelijöiden toimesta, jotka (ja tämä on tietysti luonnollista) tuntevat hahmonsa äärimmäisen hyvin.

Suurin ongelma tämänkaltaisessa jaottelussa, sen lisäksi, että haluaisi nähdä kaiken kerralla, on se, että elokuvaa on mahdotonta arvioida kokonaisuutena. Olen varma, että on vielä yksi lovi saavutettavissa ja että he nostavat kaiken yhteentoista... Jaksot, joita joudumme nyt odottamaan kuukauden, eskaloivat sitä kaikin kuviteltavissa olevin tavoin, siitä ei ole epäilystäkään. Uskon ja toivon ihan yksinkertaisesti, että kauden parhaat hetket ovat vielä edessä, mutta jo tämä upea lopun alku on onneksi todella hyvä.