Supergirl, 1. kausi

Sarjakuvista tehdyt televisiosarjat ovat juuri nyt kovassa nosteessa. Marvel ja Netflix tekevät yhteistyötä The Defenders -porukan parissa lukuisten eri sarjojen kanssa (muun muassa Jessica Jones, Luke Cage, Daredevil ja tuleva Iron Fist). DC on taas lyöttäytynyt yhteen HBO:n kanssa. Hiljattain toisen kautensa aloittanut Supergirl edustaa esittämänsä supersankarin tavoin nuoremmalle yleisölle sopivaa materiaalia. Teräsmiehen serkku Kara Kal-El (rooliin erinomaisesti sopiva Melissa Benoist) saapuu paremmin tunnetun sukunsa jäsenen perässä maahan vain huomatakseen, että suojelutarpeen sijaan Teris suojelee koko maapalloa (tai ainakin USA:n itärannikkoa). Kara keskittyy täten elämään tutkan alla paljastamatta salaisuuttaan. Hän pääsee serkkunsa tavoin töihin media-alalle tiukan Cat Grantin assistentiksi (Ally McBealista tuttu Calista Flockhart).

Superiksi ryhtyminen vetää kuitenkin puoleensa, joten lopulta päädytään ennalta-arvattavaan "siviilielämän" ja sankaruuden ristipaineeseen. Ensimmäisellä kaudella tämä kahden elämän yhteensovittaminen on jatkuvasti läsnä. Kakkoskaudella näytetään siirtyvän nopeammin suoraan toimintaan. Rakkaudenkaipuun ja salaisen henkilöllisyyden ohella sarja käsittelee superpahiksia tuttuun "viikon mörkö" -tyyliin, jossa suurin osa vastustajista sekä esitellään että päihitetään yhden jakson aikana. Osa vahvemmista hahmoista tekee onneksi paluun myöhemmin kauden aikana. Elämää varjostaa myös toisten entisten kryptonilaisten isot ja pahat suunnitelmat, jotka muodostavat sarjalle pitkäaikaisemman juonen. Superserkku käy ruudulla muutamaan otteeseen, mutta aina ilman kasvoja tai vuorosanoja. Oli syynä sitten Supergirlin hahmon pitäminen etualalla tai Teriksen näyttelijävalinnan keskeneräisyys, lopputulos tuntuu hieman oudolta. Teräsmies on tavallaan koko ajan läsnä etenkin puheissa, mutta aina etäisenä.

Supergirlin suurin ongelma saattaa juontaa juurensa joko käsikirjoituksesta tai hahmon sarjakuvataustasta. Siitä puuttuu nimittäin särmä. Kaikki on toteutettu viimeistä piirtoa myöten kuluneita TV-sarjakäytäntöjä mukaillen, eikä yllätyksellisyyttä juuri löydy. Vitsit selitetään puhki ja juonenkäänteet näkee jo mailin takaa. Hakkeroinnit ja "teknohöpinä" menevät reippaasti nolouden tuolle puolen. Kohtauksissa on myös kassakaapin mentäviä logiikan aukkoja, kun hahmot käyttäytyvät ja toimivat täysin järjen vastaisesti väkinäisten konfliktien luomiseksi.

Mutta ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Keskinkertaisesta käsikirjoituksesta huolimatta näyttelijäkaarti hoitaa leiviskänsä hyvin. Benoist vetää naapurintyttömäisen aloittelevan supersankarin roolin hyvin sekä Karana että Supergirlinä. Flockhart saa ensisilmäyksellä yksiulotteiseen rooliinsa sävyä hieman kauden puolenvälin jälkeen. Muut sivuosan esittäjät toteuttavat perheystävälliset roolinsa uskottavasti. Kenties tyylilajista johtuen sarjan pahikset eivät onnistu nousemaan sarjakuvaesimerkkiensä tasalle tyytyen lähinnä murisemaan latteuksia. Erikoisefektikohtauksissa ei säästellä ja joka jaksoon mahtuu kohtalaisesti mäiskettä. Harmillisesti taistelukoreografiassa ollaan säästelty, ja voimakkaiden hahmojen hyökkäykset tuntuvat usein höyhensarja-amatöörien läpsimiseltä.

Aloitin sarjan seuraamisen skeptisenä, eikä alku luvannut hyvää. Älähdin pari kertaa jopa ääneen sitä, kuinka tyhmästi jokin hahmo käyttäytyi. Mutta kauden puolen välin kohdalla joko oma suhtautuminen tasoittui tai käsikirjoitus parani, sillä huomasin jos nyt en nauttivani niin ainakin sietäväni Supergirliä ja sen tyyliä paremmin. Jos kaipaat letkeämpää ja siistimpää supersankarisarjaa vaikka perheen kanssa katsottavaksi, Supergirl voi olla HBO Nordicin valikoimassa ihan pätevä vaihtoehto. Jos kaipaat Daredevilin kaltaista synkempää ja räkäisempää linjaa, etsi muualta.