Sweetpea, 1. kausi on hyvä, joskaan ei mullista maailmaa

On mitä parhain ajankohta Sweetpean kaltaiselle sarjauutuudelle. Se ottaa hyödyn pinnalla olevista tähtinäyttelijöistä (kuten Falloutin omassa sarjassa vakuuttaneesta Ella Purnellista), ja toisaalta kyseessä on Dexterin kaltainen kostotarina ulkoisesti vaatimattoman oloisesta naisesta, joka löytää itsestään murhaavia piirteitä. Kyseessä on täydellinen kattaus vuoden pelottavimpaan vuodenaikaan, mutta onko se kuitenkaan katsomisen arvoinen?

Sweetpeassa Purnell esittää Rhiannon Lewisia. Hän on epäonnekas nuori nainen. Äiti hylkäsi hänet jo nuorena, sisko halveksii, isä ja koira kuolivat hiljan, ja lisäksi kaikki maailmassa kohtelevat häntä huonosti. Huonoimmin kohtelee lukioaikainen kiusaaja Julia (Nicole Lecky), joka on onnistunut luikertelemaan takaisin Rhiannonin elämään. Joka puolelta puhkuva huono-osaisuus saa Rhiannonin napsahtamaan, ja hän päättää purkaa vihaansa kerrassaan kamalaan ulkopuoliseen. Ja sitten hän tekee sen uudestaan. Lopulta kaikki pidäkkeet poistuvat, ja Rhiannon saa peräänsä poliisin ja erityisen itsepintaisen tiedustelupäällikön (Leah Harvey).

Lyhyesti Sweetpea on melkein takaperoinen murhamysteeri, jossa ei yritetä löytää murhaajaa, vaan seurataan murhaajaa tämän yrittäessä peitellä jälkiään, takaa-ajajia väärillä jäljillä, ja murhaajan yrityksiä olla antautumatta mieliteolleen murhata uudelleen. Lisäksi tappaminen antaa Rhiannonille varmuuden siitä, että se oma elämä on saatava järjestykseen. Tämä johtaa ennen pitkää romanttiseen kolmiodraamaan, nopeaan uralla etenemiseen, ja toimimiseen tiedonantajana juuri niissä murhajutuissa, jotka on itse aiheuttanut. Tämän Rhiannon tekee paikallisena toimittajana.

Sweetpeassa on paljon liikkuvia osia, ja se on tarkoituskin. Sarja on kirjoitettu ja kehitetty siten, että katsoja usein tuntee olonsa stressaantuneeksi, sillä katsoja kokee yhteyttä Purnellin Rhiannoniin. Tämän osoittaa heti ensimmäinen jakso, joka on erittäin masentava kaikessa piinassaan. Vastaavaa koin katsojana Killers of the Flower Moonissa. Alussa katsoja tuntee sääliä Purnellin päähenkilöä kohtaan, sillä onhan elämä kovin yksinäistä ja surullista. Mutta sitten murhaaminen alkaa, ja päähenkilöstä tulee ristiriitaisempi. Toisaalta hän tappaa vain pahoja ihmisiä, mutta toisaalta murha on aina murha.

Sweetpean kiinnostava osuus on, että jos kyseessä olisi ainoastaan käänteinen tarina murhaajan löytämiseksi, käyttäisi poliisi kaikenlaisia kekseliäitä tutkimuskeinoja jutun selvittämiseksi. Sweetpeassa kuitenkin on kaksinainen merkitys, sillä ainoa pätevä poliisi on väärinymmärretty nuori tiedustelupäällikkö, jonka sormista Rhiannon livahtaa. Tarina on kissaa ja hiirtä, jossa kissaa rampauttavat omat työtoverit, ja hiiri puolestaan on nimettömyyden ja epätodennäköisyyden suojassa.

Purnell tekee hienoa työtä Rhiannonina, ja henkilöhahmossa on vetovoimaa ja persoonaa. Hän on ehdottomasti karmea ihminen, joten taitamattomampi näyttelijä saattaisi epäonnistua tekemään hahmosta kiinnostavan päähenkilön, mutta Purnell onnistuu. Näin katsoja toivoo Rhiannonin välttävän vangitsemisen, ja jatkavan kostoreissuaan pahoja ihmisiä vastaan. Toinen mahtijuttu on ehdottomasti Leckyn Julia, joka on aluksi aivan sietämätön henkilöhahmo, mutta hiljakseen kehittyy moraaliseksi kiintotähdeksi, johon katsoja alkaa kokea sympatiaa ja jopa välittää (huolimatta julmasta menneisyydestä).

Mielestäni sarjassa olisi voinut olla enemmän sitä slasher-ajatusta tyydyttävämpien ja verisempien murhien muodossa. Nyt meno tuntuu rajoitetulta suurimmaksi osaksi. Lisäksi vaikka kuinka sarjan lähtökohta on keskittyä Rhiannoniin piinaavassa elämässään, olisi muutama positiivisempi henkilöhahmo tehnyt hyvää Sweetpealle: se olisi ollut vähemmän piinaava kokemus suurimmaksi osaksi. Mutta koska katsoja ei ajan kuluessa pidä suurimmasta osasta henkilöhahmoja, ei se tarkoita sitä, että nuo henkilöhahmot olisivat huonosti tehtyjä. Mieleen jäävät varsinkin Dino Kellyn Marcus, Jon Pointingin Craig ja Dustin Demri-Burnsin Jeff.

Sweetpea ei tee mullistavaa vaikutusta, pitää se silti katsojan kiinnostuneena niin paljon, että haluaa tietää, miten Rhiannon selviytyy haasteista, joita hän itselleen aiheuttaa. Kyseessä on viihdyttävä ja usein terapeuttinen lähtökohta sarjalle, jossa vähemmän merkityksellinen yksilö antaa takaisin maailmalle. Väkivaltainen luonne sopii hyvin tähän vuodenaikaan. Luvassa on vain kuusi jaksoa, joten kyseessä on lyhyt sarja, ja lopuksi tulee käänne, joka jättää toivomaan lisää mitä suurimmassa määrin. Sweetpea on turvallinen ja katsottava musta komediatrilleri jokaiselle, joka etsii jotain vähän kieroutuneempaa nyt lokakuussa.