Syksyllä julkistettu "uuden sukupolven" Syndicate on herättänyt paljon keskustelua siitä, voiko tuleva ensimmäisen persoonan toimintapeli välittää sarjan klassisen ryhmäpohjaisen ja taktisen scifikokemuksen. Alkuperäisten 1990-luvulla julkaistujen pelien ystävät ovat pelänneet, että Syndicatesta tulee yksi räiskintäpeli muiden joukossa.
En voi väittää, ettenkö olisi itsekin projektia epäillyt, mutta päätin siitä huolimatta tarttua tilaisuuteen ja kokeilla Syndicaten yhteistyömoninpeliä. Ja pelin pelaaminen omakohtaisesti muutti mielen.
Testattavaksi annettu tehtävä oli toteutettu Syndicate-universumin hengessä. Kilpaileva syndikaatti Eurocorp on keksinyt uudentyyppisen sirun, jolla se voisi lyödä muut syndikaatit laudalta. Niin ei tietenkään sovi käydä, joten nelihenkinen agenttiryhmämme (sama määrä kuin alkuperäisessä pelissä) lähetetään rosvoamaan siru parempiin käsiin.
Co-op-pelaaminen on osittain luokkapohjaista. Ennen aloittamista näin lyhyen demon, jossa agentti oli varustautunut tarkkuuskiväärillä. Kyseisen agentin tehtävänä oli pitää etäisyyttä ja antaa suojatulta muille, kentällä eteenpäin pyrkiville agenteille. Omalle kohdalleni sattui kuitenkin rynnäkkökivääri.
Ensimmäisenä silmiin pisti grafiikka. Monet seinät, kaiteet ja muut yksityiskohdat on väritetty kirkkaanoranssein värein, ja yhdessä sinisen taivaan ja valkeiden pintojen kanssa mieleen tulee välittömästi Mirror's Edge. Ainakin pelatussa tehtävässä ympäristöt ovat selvästi erilaisia kuin aiemmin nähdyssä, synkemmässä yksinpelidemossa. Peli näyttää todella, todella hyvälle.
Positiiviset yllätykset saivat myös jatkoa. Aseet kuulostavat messeviltä ja tuntuma on kohdallaan. Kivääri, jolla vartijoille annettiin kyytiä, sisälsi holo-näkymän ja pienen kiikaritähtäimen, ja näiden välillä oli mahdollista vaihdella ristiohjainta käyttämällä.
Taistelut ovat hektisiä. Viholliset ilmestyivät usein monilta eri puolilta, ja vaikka useat niistä pysyttelivät verrattain pienellä alueella, joukossa oli aina myös niitä, jotka olivat hanakampia yrittämään kiertotaktiikoita ja hiippailemaan selustaan. Kenttä tarjosi lisäksi sopivasti vertikaalisuutta siltoineen ja parvekkeineen, joten tulitaisteluita ei käyty vain yhdessä tasossa.
Koska pelissä pelataan cyberagentilla, käytössä on niin sanottu IPA-näyttö, jonka voi avata ohjaimen olkanappia napauttamalla. Näyttötila muistuttaa Batman-pelien etsivänäköä: maailma muuttuu sinertäväksi ja viholliset nousevat esiin oransseina ääriviivoina, jotka voi nähdä myös seinien läpi. IPA-näyttöä voi käyttää vain lyhyen ajan kerrallaan, mutta se antaa taktisen lisän pelimekaniikkaan ja vaikuttaa järkevältä konseptilta - helpottamatta peliä liikaa.
Syndicate esittää kaikki HUD-elementit ikään kuin augmentoidun todellisuuden keinoin, vähän Dead Spacen tapaan. Esimerkiksi ammusmittari näyttää leijuvan ilmassa aseen rinnalla ja seuraa sen liikkeitä. Joukkuetoverit on merkitty selkein ikonein, ja hukatuilla aseilla on omat pienet nimikylttinsä. Vastaavaa on nähty joskus aiemminkin, mutta tässä yhteydessä se tuntuu luonnolliselta jatkeelta pelin universumille.
Useimmat vartijat olivat nelihenkiselle ryhmällemme helppoa riistaa, mutta jotkut pistivät kovemmin kampoihin. Törmäsimme esimerkiksi kahteen kilpailevaan agenttiin. Agentit kantoivat suojakilpiä, jotka oli poistettava ennen kuin niitä saattoi vahingoittaa. Tämä onnistui hakkeroinnin kautta. Vihollisiin on mahdollista "tunkeutua" tähtäämällä uhria ja pitämällä vasenta olkanappia pohjassa, kunnes mittari hahmon yläpuolella on täyttynyt. Sitten suojat kytkettiin pois ja koko ryhmä tulitti poloisen seulaksi. Viholliset voivat kuitenkin palauttaa suojauksen, joten ryhmän on puhallettava yhteen hiileen ja hyödynnettävä hetkellinen suojausten murtuminen.
Myös joukkuetovereiden parantaminen ja pelastaminen kuolemankielistä vaatii samaan tapaan hakkerointia.
Demon lopuksi kohtasimme jättiläisen, joka kantoi raskasta panssaria ja törkeän kokoista konekivääriä. Tässäkin tapauksessa peli vaati viholliseen tunkeutumista suojauksen poistamiseksi, mutta toisin kuin agenttien kohdalla, tankki ei pysähdy odottamaan, että pelaaja saa kolttosensa tehtyä. Sitä vastoin se avaa tulen välittömästi tunkeutujaa kohti. Tämä pakottaa pelaajan suojautumaan, jolloin hakkeroija itse ei voi vahingoittaa vastustajaa. Hyökkäys on koordinoitava joukkuetovereiden kanssa niin, että nämä ovat valmiina avaamaan tulen, kun suojat ovat alhaalla.
Starbreeze on onnistunut puristamaan monia hauskoja hetkiä hakkerointimekaniikasta, ja samalla räiskintäpelin peruspalaset tuntuisivat olevan hyvin kohdallaan. Tujut aseet, dynaamiset taistelut, hieno äänimaailma ja näyttävä kuvitus. Kuten todettua, olen ollut jokseenkin skeptinen tätä uudelleentulkintaa kohtaan, mutta mikäli myös loput pelistä nousevat testatun co-op-demon tasolle, pelistä on odotettavissa hyvää viihdettä - riippumatta siitä, mitä mieltä sen suhteesta alkuperäisiin peleihin on.