System Shock on täydellistä julkaista juuri nyt

System Shockin pelaaminen tuntuu kuin aikakoneeseen astuisi. Peli mullisti toimintapelit, ja muun muassa Bioshock, Prey ja Singularity näyttäisivät hyvin toisenlaisilta ilman System Shockin vaikutusta. Mutta onko System Shockilla mitään sanottavaa vielä vuonna 2023?

Tarina alkaa vajaat 50 vuotta tulevaisuudessa. Pelaaja on hakkeri, joka otetaan kiinni tämän yrittäessä tunkeutua Trioptimum-yhtiöön. Pidätettynä pelaaja viedään avaruuteen Citadel Stationille. Yksi yhtiön pomoista pyytää avaruusaseman tekoälyltä Shodanilta poistettavan eettiset rajoitteet. Edward Diego käskee pelaajaa tekemään tämän aseella osoittaen. Ja sitten pelaaja kolkataan tajuttomaksi. Herättyään pelaaja huomaa olevansa avaruusaseman hautomossa. Tajuttomana on selvästi oltu hyvän aikaa.

Pelaajalle annetaan ohjeeksi poimia varusteensa, ja sitten annetaan vielä yksinkertaisempia tehtäviä. Selviä suuntaviivoja tai selityksiä ei ole. Pelaaja on vapaa tekemään mitä haluaa. Tämä tuo mieleen Preyn vuodelta 2017. Mukana on reppu, jossa on rajoitetusti tilaa, eikä niitä resurssejakaan liikaa ole. Jokainen ammuttu laukaus merkitsee. Pahikset ovat mutatoituneet ja aikovat tappaa pelaajan siinä missä kaikki muutkin. Tekoäly Shodanilla on jotain tekemistä asian kanssa. Hirviöillä on hankaluuksia liikkua ympäristössään, ja tätä pelaaja pystyy hyödyntämään. Pelin tekoäly saisi olla hiotumpi.

Grafiikka ja pelin suunnittelu ovat oikein hyvällä tasolla. Peli näyttää retroilevan modernilta. Ajoittain alueet näyttävät laatikoista kootuilta, ja niin kuuluu ollakin. Kaikki myös kuulostaa hyvältä, ja se luo tunnelmaa oivasti. Shodanin ääninäyttelijätär tekee hyvää työtä kuulostaen hyvinkin epämiellyttävältä. Äänet tekee alkuperäisen pelin Terri Brosius.

Isoin ongelmani uusintaversion ja alkuperäisen kesken ovat taistelut. Ne eivät tuntuneet hyvältä edes silloin 1990-luvulla. Pelaaja tuntuu tottelevan käskyjä viiveellä, eikä taistoissa ole munaa. Tähän osa-alueeseen olisin odottanut parannuksia ottaen huomioon pelien yleisen kehityksen.

Suurin osa ajasta keskittyy paikkojen tutkimiseen ja oman hahmon kehittämiseen. Kyse on hieman samasta asiasta kuin roolipelissä ritarin rakentamisesta, sillä pelaajaan asetellaan esineitä, joilla saa sitten lisäkykyjä. Implanttien ohella pelissä on paljon äänitteitä ja muuta tietoa löydettäväksi. Pulmiakaan ei ole unohdettu. Toisin sanoen taistelemisen ohella on paljon muutakin tekemistä, ja se on hienoa se. Ymmärrän kyllä, miksi jotkut eivät pidä tällaisesta pelistä. On tallennettava tilanne usein, käveltävä ees taas ja hyväksyttävä se, että ajoittain on palattava takaisin omilla jäljillä. Joskus pahiksia voi hoidella erilaisilla ansoilla, ja joskus taas on käytettävä niitä omia aseita. Selvää suuntaa ei ole, joten pelaajan on suunniteltava oma reittinsä kartan avulla. Eksyneenä olemisen tunne tulee varmasti ärsyttämään monia.

Alkuperäisen pelin pelanneet tietävät, mitä on tulossa. Jos taas ei ole pelannut alkuperäistä, saa opetuksen roolipelaamisesta kauhuelementein. Kaiken takana on kylmä logiikka, ja pelaaja on syynä siihen, miksi tekoäly Shodanilla ei ole eettisiä rajoituksia. Uusintaversion julkaisu juuri nyt on täydellinen ratkaisu.

Muutoksista huolimatta on silti selvää, että kyseessä on 1990-luvun peli. Käyttöliittymä on kankea, taistelut ovat epätarkkoja ja tarina ei lopulta ole kovin syvällinen. Toisaalta peli on synkkä, yksinäinen ja huomattavan tunnelmallinen. Nostalgiannälkäiset saavat tästä eniten irti, sillä uusia faneja uusintaversio tuskin saavuttaa paljoakaan. Tämä on sääli, sillä kyseessä on hyvä peli. Aika ei ole ollut hellä alkuperäiselle pelille, mutta uusintaversio korjaa monia ongelmia. Vallankumouksesta ei ole kyse, mutta ainakin ajatuksia koskien tekoälyn käyttöä herää kyllä.