Tearaway

Brittiläinen Media Molecule on yksi Sonyn näkyvimmistä studioista. Little Big Planet toi studiolle leikkisän kehittäjän maineen ja osoitti studion hallitsevan sen lapsenomaisen taikuuden, joka yhdistetään parhaisiin Disney/Pixar-projekteihin. Tearaway olikin tämän vuoksi yksi Sonyn kiinnostavimmista julkistuksista Gamescomissa viime vuonna. PS Vita pääsisi viimeinkin nauttimaan Media Moleculen luovasta näkemyksestä.

Tearawayssa pelaaja pelaa poikkeuksellisesti itseään. Meidän maailmamme liittää pelin paperimaailmaan silta, joka on tasapainon palauttamiseksi suljettava. Tämän vuoksi PS Vita käyttää kameraansa koko pelin ajan kuvatakseen pelaajaa, joka on jatkuvana osana tarinaa auttamassa viestinviejä Iotaa matkallaan. Iotalla on nimittäin viesti vain ja ainoastaan sinulle, ja viestin saattaminen perille muodostaa pelin keskeisen idean. Tarina on toki yksinkertainen, mutta samalla täynnä Media Moleculen charmia.

Paperimaailmasta löytyy valtoimenaan puuhastelua, mutta se ei vaadi minkäänlaista selitystä tai taustoitusta. Tarina saa kaiken voimansa yhteydestä pelaajaan. Peli vaikuttaa ensisilmäyksellä liian simppeliltä, mutta kun oma naama ilmestyy taustalla olevalle taivaalle ja maailmojenvälisen sillan konsepti selitetään, tulee heti selväksi, että Tearawayn maailmaa ja tarinaa käsitellään kiinnostavammin kuin monissa megamenestyksissä.

Little Big Planet 2:n kehittelyn aikana Rex Crowle, yksi Media Moleculen graafisista suunnittelijoista, ihastui paperin kanssa askartelemiseen. Tästä seurasi, että pian koko studio oli koristeltu pienillä paperifiguureilla. Osa tiimistä innostuikin niistä visuaalisena konseptina, ja pian Tearawayn maailma sai alkunsa.

Ainutlaatuinen visuaalinen tyyli on ensimmäinen asia, minkä pelaaja huomaa, ja se pysyy yhtenä pelin jännittävimmistä aspekteista aina sen loppuun saakka. Paperia käytetään hahmojen ja maisemien lisäksi myös partikkeliefekteihin sekä valaistukseen, joka antaa pelimaailmalle huokoisen ja särkyvän tunnun. Esineitä voi taittaa ja taivuttaa, ja toiminnan tahtia on voitu hidastaa, koska herkkä paperimaailma ei huuda sitä juoksevuutta, joka on monien realistisempien pelien perusta. Päinvastoin, hitaampi visuaalinen estetiikka tuntuu uskomattoman luonnolliselta Tearawayn maailmalle, ja se on upea kontekstuaalinen kompromissi PS Vitan rajallisten hevosvoimien tueksi.

Myös Tearawayn äänimaailma on taiteellinen ja omaperäinen, koska koko kokemus on rakennettu pehmeän kansanmusiikin päälle. Akustiset kitarat ja lempeät jousimelodiat ympäröivät pelaajaa toimien eräänlaisena tuutulauluna, joka kantaa paperiseen unimaailmaan. Kyseessä on harvinaislaatuinen valinta AAA-pelille, koska ne kuitenkin yleensä nojaavat näyttävyyteen ja suuruuteen. Mukana on tietysti myös paperin rapina, ja kaikki liike tuo mukanaan paperisia ääniä, ilman että ne kävisivät toistaviksi tai ärsyttäviksi. Ääninäyttelemistä on mukana vain vähän, mutta lämpimät brittiaksentit seuraavat pelaajaa koko tarinan lävitse.

Henkilökohtaisesti PS Vitan kipupiste ovat olleet vaihtoehtoiset ohjausmuodot, jotka käsikonsolin ainutlaatuinen rauta mahdollistaa. Vaikka en ole suoraan niitä vastaan, niitä tungetaan usein mukaan peleihin, joihin ne eivät yksinkertaisesti kuulu.

Tearaway nojaa yksinomaan näihin vaihtoehtoisiin muotoihin, kamerasta kosketukseen ja ääneen. Tämä aiheutti pelin alussa skeptisyyttä. Perusohjaimia käytetään tietenkin hyppimiseen, mutta kaikki mikä asettaa Tearawayn erilleen on toteutettu PS Vitan vaihtoehtoisilla välineillä. Taustapaneelin avulla voi huitoa vihollisia kauemmaksi, kun taas eturuudulla leikataan ja piirretään. Gyroskooppi puolestaan ohjaa pelinsisäistä kameraa, jolla voi ottaa kuvia.

Kokemus voi kuulostaa epätasaiselta ja sekavalta, mutta jokainen Tearawayn mekaniikoista on niin tarkasti suunniteltu, että ne tekevät näistä ohjausvaihtoehdoista ensimmäistä kertaa näitä ohjausmuotoja on oikeasti hauska käyttää PS Vitalla.

Avoimesta 3D-maailmastaan huolimatta Tearaway on verrattain lineaarinen kokemus, jolla on paljon yhteistä Little Big Planetin kanssa. Iota liikkuu Sackboyn tapaan, joten "raskas" tasohyppely on taas päivän sana. Painovoiman tuntu sotii Marion ja Sonicin maailmoja vastaan, mutta sopii kuin nenä naamaan Tearawayssa. Lisäksi jokaisessa kentässä on joukko keräiltäviä esineitä, jotka rohkaisevat pelaajaa palaamaan paikalle toiseenkin kertaan. Peli tarjoaa koko ajan jotain uutta kokeiltavaksi, ja oma skeptisyyteni suli pian pois. Tosin jos keräilytavarat jättää huomiotta, on Tearaway nopeasti ohitse.

Lyhyys on silti pieni murhe, koska Tearaway esittelee elegantisti PS Vitan ainutlaatuisuutta kokonaan uusissa puitteissa. Pelaajaa kuvaava kamera, Tearawayn maailmaan ulottuvat sormet ja omien paperikoristeiden luominen ovat erityisiä ja täysin luonnollisia osia tätä universumia. Tasapaino mekaniikan ja universumin välillä on erinomainen. Tearaway on kaunis, hyvin suunniteltu, hauska, ja se on säilyttänyt lapsenomaisen luomisen riemun osana konseptiaan. PS Vitan omistajille peli on pakko-ostos.