Dreamhack Winter käynnissä: YLE striimaa suorana Counter-Strike-turnauksen
Euroopan suurimpiin pelitapahtumiin lukeutuva Dreamhack Winter järjestetään tänä viikonloppuna Jönköpingissä Ruotsissa. Arviolta 26000 pelifania odotetaan saapuvan...

Xbox One Elite Controller
Tarkastelussa Xbox Onen uusi huumaavan hieno mutta samalla järkyttävän hintainen eliittiohjain.
Sony vahvisti PS4:n suoratoiston PC:lle olevan tulossa
Uutisoimme alkuviikosta, että eräs innokas fani oli kehittänyt oman ohjelmansa, joka mahdollistaisi suoratoiston Playstation 4:ltä kotitietokoneille. Kovin pitkään Sonyn...
Valven perustaja Gabe Newell nyt pelattavana hahmona Team Fortress 2:ssa
Yksi tämän viikon viihdyttävimpiä lisäyksiä Steam Workshopissa oli käyttäjien retron, donhonkin ja voidin uusi luomus The Big Boss. He julkaisivat Team Fortress 2:n...
Pro Evolution Soccer 2016:sta ilmestyy joulukuussa ilmaisversio
Konami on vahvistanut huhut, että Pro Evolution Soccer 2016 saa vielä tänä vuonna F2P-version. Muun muassa Polygon-verkkosivuston tietojen mukaan perusominaisuudet...
Star Wars Battlefront tykitti Suomen myydyimmäksi peliksi
Fallout 4 ei päässyt juhlimaan viikkoa pidempään Suomen myydyimpien levyjulkaisuiden listan kärjessä. Figman julkaiseman listauksen kärkeen pamahti kerralla viime...
Kavahda NHL - Rocket Leaguessa pääsee kohta pelaamaan jääkiekkoa!
Pelistudio Psyonix on paljastanut hauskan uutisen kaikille jääkiekosta pitäville Rocket Leaguen faneille. Joulun ja talven kunniaksi rakettikaahailuun on nimittäin...
Uudesta Chronicles-digikorttipelistä julkaistiin tyylikästä pelikuvaa
Oletko kyllästynyt Hearthstoneen ja kaipaat uutta digikorttipeliä pimeitä talvi-iltoja piristämään? Jagexin suljetussa betassa oleva Chronicle: RuneScape Legends...
Gamestop pettyi Halon, Star Warsin ja Assassin's Creedin levymyynteihin
Tänä vuonna on julkaistu suuri määrä isoja AAA-luokan pelejä, joista on voinut valita mieleisensä. Kilpailu on ollut kovaa, eivätkä kaikki ole saavuttaneet toivottuja...
Uuden Rainbow Sixin avoin beta lykkääntyi teknisten ongelmien takia
Ubisoft on päättänyt lykätä Rainbow Six: Siegen avointa betatestia, jonka oli määrä alkaa keskiviikkoiltana. Yhteisömanageri kertoi pelin keskustelupalstalla, että syynä...
Waaagh! Örkkiarmeijat peittävät maan uudessa Total War: Warhammer -trailerissa
Sega ja Creative Assembly ovat julkaisseet uuden trailerin tulossa olevasta Total War: Warhammerista. Trailerin materiaali on napattu pelin omalla moottorilla pyörivistä...
Overwatchin betaa pelattiin viikonloppuna 129 vuoden edestä
Blizzard Entertainmentin uudessa Overwatch -tiimiräiskinnässä vietettiin viime viikonloppuna hektinen betatesti. Mukaan kutsuttiin suuri määrä uusia pelaajia, sillä...
Batman: Arkham Knightiin saapui uutta ladattavaa lisäsisältöä
Warner Bros. on ilmoittanut, että Batman: Arkham Knightin kausikortin omistajat saavat tänään keskiviikkona uutta DLC-sisältöä. Marraskuun maksullinen sisältöpäivitys...
Retro City Rampage saa jatkoa: Shakedown Hawaii iskee Pleikkareille
Vblank Entertainment on paljastanut teaser-trailerin muodossa, että kolme vuotta sitten ilmestynyt Retro City Rampage saa jatko-osan. Uuden pelin nimi on Shakedown Hawaii...
Playstation 4 on myynyt yli 30 miljoonaa maailmanlaajuisesti
Sonyn kotikonsoli Playstation 4 on nyt myynyt maailmanlaajuisesti 30,2 miljoonaa konsolia, kertoi japanilainen viihdejätti tänään lehdistötiedotteessaan. Luku perustuu...
Julkaisija pelkää reaktioita: Dead or Alive Xtreme 3 ei tulossa länteen
Team Ninja on ilmoittanut Facebookissa, ettei Dead or Alive Xtreme 3 ole sittenkään saamassa julkaisua USA:ssa ja Euroopassa. Samaisen viestin mukaan yhtiöllä ei ole...
Grand Theft Autossa pelataan nyt futista kaaroilla uudessa pelimuodossa
Rockstar on ilmoittanut, että Grand Theft Auto V:n verkkopelit ovat saaneet uuden päivityksen Yhdysvalloissa torstaina vietettävän kiitospäivän kunniaksi. Päivitys...
Fallout 4 sai uuden päivityksen PC:llä, konsoleilla vielä odotetaan
Muutama päivä sitten Bethesda julisti ylpeästi, että Fallout 4 on studion suurin ja kaunein julkaisu sen historian aikana. Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö korjaamisen...
Nettikauppa: Fallout löi Call of Dutyn nelinkertaisella myynnillä
Kinguin on tunnettu nettikauppa, joka on ollut otsikoissa välillä myös negatiivisssa merkeissä ylihalpojen peliavaimien myynnin takia. Tällä viikolla firma julkaisi...
Kotimaisen pelituutuuden Alienationin tekijät videohaastattelussa
Muun muassa Dead Nation ja Resogun -peleistä tunnettu helsinkiläinen Housemarque työstää parhaillaan seuraavaa toimintapeliään Alienationia yksinoikeudella PS4:lle....
Halo 5:n MM-kisoissa jaossa 1,7 miljoonan dollarin palkintopotti
Halo 5: Guardiansin maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät 6. päivä joulukuuta. Kisat paljastettiin Halowaypoint-sivustolla jo viime viikolla, ja nyt selvillä on muun...
Call of Duty: Advanced Warfare 2 työn alla Sledgehammer Gamesilla?
Sledgehammer Games on uuden pelin kehityksen kimpussa. Studion perustaja ja pääjehu Glen Schofield kirjoitti vastikään Twitterissä, että hän ei voi vielä puhua kuumasta...
Uudesta Mass Effectistä vuosi runsaasti huhutietoja verkkoon
Bioware julkisti seuraavan Mass Effect -sarjan pelin lisänimeltään Andromeda viime kesäkuussa E3-messuilla. Se on näillä näkymin tulossa aikaisintaan 2016 lopussa, mutta...
Fani käytti kolme vuotta Halon U.N.S.C. Infinity-pienoismallin rakentamiseen
Mitä saa kun yhdistää pienoismallien rakentajan sekä järkyttävän kovan Halo ja Lego -fanin? Yksi vastaus on Cody Fowler, joka käytti peräti kolme vuotta upean...
Loistava animaatiosarja Futurama saa jatkoa pelipuolella
Pelistudio Wooga ja julkaisija Fox Digital Entertainment ovat tänään paljastaneet, että 2000-luvun parhaimpiin animaatiosarjoihin lukeutuva Futurama saa jatkoa...
Duke Nukem -henkinen toimintapläjäys Bombshell myöhästyy tammikuulle
Interceptor Entertainment on ilmoittanut, että studion alun perin Duke Nukem Foreverin jatko-osaksi tarkoitettu räiskintäpeli Bombshellin julkaisu myöhästyy. Sen oli...
Star Wars Battlefront löi Falloutin ja Black Opsin brittien myyntilistalla
Vaikka arvioissa EA:n ja DICE:n Star Wars Battlefront on kerännyt ristiriitaisia mielipiteitä, luulisi yhtiöiden olevan tyytyväisiä sen myyntitulokseen. Star Wars...
Klassikkofutis tekee paluuta? Katso pelikuvaa uudesta Sociable Soccerista
Muistatko vielä klassisen Sensible Soccer -jalkapallopelin, joka ilmestyi alunperin kotitietokoneilla ja konsoleilla 1990-luvulla? Se oli tietysti ennen kunnon...
Payday 2 -studio pyysi mikromaksu-töppäilyjään anteeksi
Payday 2 on möyrinyt viime kuukausina syvissä ongelmissa mikromaksujen takia. Pelin kehittänyt Overkill Software julkaisi lokakuussa Black Market -nimisen lisäosan, joka...
Primal Carnage: Extinction ilmestyy tällä viikolla PS4:lle
Kaipaatko kunnon dinosaurustoimintaa Playstation 4:llesi? Jos vastasit kyllä, niin siinä tapauksessa tällä viikolla sinulla käy tuuri. Indie-kehittäjä Circle 5 Studios...
Game of Thronesin Telltale-seikkailu jatkuu toiselle tuotantokaudelle
Telltale Games julkaisi viime viikolla kuudennen ja ensimmäisen tuotantokauden viimeisen The Ice Dragon -episodin. Nyt studio on lisäksi ilmoittanut, että...
Crysis-studion upea VR-dinosaurusdemo saatavilla ilmaiseksi
Kaipaatko kunnon dinosauruskokemusta virtuaalitodellisuusherkuilla varustettuna? Se on nyt mahdollista, sillä muun muassa Crysis-pelisarjasta tunnettu Crytek on tällä...
Rocket Leagueen tiedossa lisärinä maailmanlopun meininkiä
Psyonix on ilmoittanut, että studion supersuosittu rakettiautopalloilu Rocket League on saamassa jälleen uuden lisäosan. Chaos Run -nimellä kulkevassa DLC-paketissa on...
Rock Band 4:een tiedossa mojova sisältöpäivitys ensi kuussa
Harmonix on valmistelemassa ensimmäistä kunnon päivitystä lokakuun alussa kauppoihin saapuneeseen Rock Band 4:ään. Studio ilmoitti tällä viikolla verkkosivuillaan, että...
Velvollisuus kutsuu taas GR Livessä pelaajat taisteluun
Gamereactorin suorassa lähetyksessä on tänään tiedossa ruudinkatkuinen iltapuhde. GR Livessä pistetään taas futuristiset maiharit jalkaan ja lähdetään sotimaan Call of...
Erä ja ottelupallo! Uusi Mario Tennis saapui kauppoihin
Nintendon värikäs Mario Tennis -sarja sai tänään jatkoa, kun Mario Tennis Ultra Smash ilmestyi Wii U:lle. Peli on tällä hetkellä testissä arviota varten, mutta sitä ennen...
Mordheim: City of the Damned ilmestyi mojovan uuden trailerin kera
Mordheim: City of the Damned saapui tänään PC:lle Steam-pelikaupassa. Rogue Factorin kehittämä synkkään Warhammer-fantasiamaailmaan sijoittuva peli on vuorostaan erittäin...
Hearthstonen pääjehut Blizzcon-videohaastattelussa
Gamereactor vieraili allekirjoittaneen johdolla Blizzconissa toissa viikonloppuna. Paikan päällä pääsimme myös muun muassa haastattelemaan Hearthstone: Heroes of...
Don't Starve: Shipwrecked saapuu Early Acessiin joulukuussa
Klei Entertainment ilmoitti eilen verkkosivuillaan, että Don't Starven uusi lisäri Shipwrecked on pian valmis esijulkaisuun. Studion mukaan se saapuu Steamin Early...
Rainbow Six: Siege saa vielä yhden avoimen betan ennen julkaisua
Rainbow Six: Siegessä on nähty jo useampi betatesti tämän syksyn aikana, mutta ennen julkaisu on tiedossa vielä yksi mahdollisuus testata Ubisoftin taktista räiskintää...
Halo 5:n luvattu päivitys Battle of Shadow and Light ilmestyi ladattavaksi
Xbox Onen suurin yksinoikeuspeli Halo 5: Guardians on saanut julkaisusta lähtien odotetun suuren sisältöpäivityksen. Battle Of Shadow And Light -niminen päivitys sisältää...
Starcraft II: Legacy of the Voidin keräilypainos esittelyssä
Starcraft II: Legacy of the Void ilmestyi kauppoihin jo viime viikolla eli 10. marraskuuta ja peli ehti napata Gamereactorin arviossa kehuja trilogian saattamisesta...
EA:lla ei aikomusta lähteä mukaan VR-pelien markkinoille
Viime vuosina virtuaalitodellisuus eli VR on tehnyt kovaa tulemista etenkin Oculuksen ja Sonyn uusien laitteiden myötä. Molemmat näistä ilmestyvät kauppoihin ensi vuonna,...
Funcomin kauhuseikkailu The Park kääntyy konsoleille
Norjalainen indie-pelistudio Funcom paljasti tänään, että sen lokakuun lopussa PC:lle saapunut psykologinen kauhupeli The Park on tulossa nyt myös konsoleille....
Star Wars Battlefrontin superkalliin kausisetin sisältö viimein julki
Star Wars Battlefront ilmestyy tällä viikolla, mutta valitettavan kapealla karttavalikoimalla varustettuna. Syy on selkeä. EA on paljastanut jo aikaisemmin, että peliin...
Espanjalainen tv-kanava mokasi: sekoitti Star Wars kapinallisten symbolin Al-Qaidaan
Tiistain hölmöläisuutinen tulee Etelä-Euroopasta, jossa Espanjan kansallinen tv-kanava eli Televisión Española onnistui tyrimään kunniakkaasti uutislähetyksen...
Overwatch saa haastajan, Hi-Rezin Paladins aloittaa tänään betan
MOBA-peli Smitestä tunnetun Hi-Rez Studiosin tiimiräiskintä Paladins: Champions of the Realm ottaa tänään ison askeleen kohti julkaisua, kun pelissä käynnistyy tänään...
Arviossa viikon kovin uutuus Star Wars Battlefront
Battlefield ja Mirror's Edge -peleistä tunnetun DICE:n uusin projekti Star Wars Battlefront on saapunut tänään kauppoihin Yhdysvalloissa. Eipä vielä kuitenkaan...
Call of Duty: Black Ops 3 sai uuden korjauspäivityksen PC:llä
Treyarch on hiljaisesti julkaissut uuden korjauspäivityksen studion tuoreeseen Call of Duty: Black Ops III -peliin PC:llä. Tarkkoja patch notes -tietoja ei kuitenkaan...
Overwatch: Blizzcon 2015 -ennakko
Vietin Blizzconissa tuntikaupalla Overwatchin uusien lisäysten parissa.