The Dishwasher Dead Samurain johtoajatus on kostonhaluisen tiskaajan hurmehenkinen matka läpi loputtomien vihollisaaltojen. Tyylisuunnaksi on valittu vesivärimäinen, pääosin mustavalkoinen meininki. Väriä kentälle saadaan vastustajien sisuskaluista. Kyseessä onkin täysi-ikäisille tarkoitettu ja varsin brutaali taistelupeli. Yksin pelattava juoni aukeaa kenttien välissä sarjakuvissa.
Sinänsä simppeli ulkoasu kätkee sisuksiinsa varsin monipuolisen taistelupelin. Nappuloita satunnaisesti hakkaava saa palkkiokseen korkeintaan känsän, ja todellinen porkkana piilee liikesarjoissa ja niiden ketjuttamisessa. Tässä kohtaa ulkoasu törmäilee pelimekaniikan kanssa, sillä vahvasti tyylitellystä näkymästä on välillä vaikea nähdä mitä siinä ruudussa nyt oikein tapahtuukaan.
Pääpiirteittäin homma toimii kuitenkin mukavasti, ja kaverin kanssa pääsee hakkaamaan melkoista läjää erilaisia haastekenttiä vaihtelevin teemoin ja aseistuksin.