Suomi
Gamereactor
arviot
The Golf Club

The Golf Club - Collector's Edition

Vaihtoehto Electronic Artsin PGA TOUR -golfailulle.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Reilusti viime vuoden puolella PC:lle julkaistu The Gold Club ilmestyi tänä syksynä vähin äänin myös nykyisille tehokonsoleille lisänimellä Collector's Edition. Peli ei millään tasolla pärjää Electronic Artsin PGA TOURille, mutta onnistuu ainakin tarjoamaan vaihtoehdon golf-simulaatioiden lajityypissä.

The Golf Club on päättänyt lähteä haastamaan jättiläisen, sillä EA:n PGA TOUR on saanut paistatella auringossa lähes yksinvaltiaan elkein viimeiset kymmenen vuotta. Tuntuu kuitenkin siltä, että oman kilpailustrategian miettiminen on jäänyt The Golf Clubin kehittäjiltä puolitiehen. Visiona on selvästi ollut tehdä vakavamielinen simulaatio kolopallon ystäville. Muuta ei sitten ilmeisesti ole ajateltukaan.

Peli on kaikin tavoin eräänlainen köyhän miehen PGA TOUR -kokemus. The Golf Club tarjoaa ihan pätevän ja toimivan kokemuksen niille, jotka ovat jo valmiiksi lajityyppiin vihkiytyneet. Toisaalta taas virtuaaligolfia vuosia harrastaneet huomaavat heti, ettei The Golf Club kykene millään tasolla kilpailemaan EA:n pelisarjan kanssa. PGA TOUR -sarja tarjoaa paljon enemmän pelimuotoja, runsaasti erilaisia muokkausvaihtoehtoja ja on visuaalisesti näyttävämpi tuote. The Golf Club erottuu ainoastaan kenttäeditorinsa ansiosta, johon on jostain syystä lätkäisty päälle kolopallolegenda Greg Normanin nimi.

The Golf ClubThe Golf Club

Omien kenttien suunnittelu on ilahduttavan vaivatonta. Muutamasta alkuehdosta valittuaan voi kaiken tehdä itse käsipelillä tai vaihtoehtoisesti antaa pelin tuottaa satunnaiset kentät annettujen reunaehtojen puitteissa. Jälkimmäinen vaihtoehto tekee suunnittelusta paljon helpompaa, sillä on miellyttävämpää muokata jo olemassa olevaa maastoa kuin luoda kokonaan tyhjästä uutta. Omaa tuotosta voi testata mielin määrin, ottaa kuvia, nimetä haluamallaan tavalla ja toki lopuksi jakaa muiden pelattavaksi verkossa. Teoriassa tämä mahdollistaa loputtoman määrän kenttiä pelattavaksi. Käytännössä pelin kohderyhmä eli simulaatiogolfiin jo valmiiksi vihkiytyneet jäävät kaipaamaan mahdollisuutta juuri siihen, mitä The Golf Clubilla ei ole tarjota. Nimittäin mahdollisuutta pelata oikean maailman kuuluisilla kentillä, jotka ovat olleet vuosikausia EA:n PGA TOURin tunnusmerkkejä.

Tämä on mainos:

Omien kenttien luomisen lisäksi toinen hyvä tapa koukuttaa The Golf Clubiin ihastuneet pitkäksi aikaa pois kilpailijalta olisi ollut antoisa ja monipuolinen uratila, jossa omalla hahmolla aloitetaan pohjalta edeten ajan kanssa kohti korkeuksia ja ammattilaisen uraa. Tämän lisäksi verkossa toisia virtuaaligolfareita vastaan turnauksina käytävät päivä-, viikko- ja erikoispäivien kilpailut olisivat mahtavalla tavalla innoittaneet pelaajia yrittämään aina vain parastaan. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole tarjolla. Tai oikeastaan on, mutta uratila on niin yksinkertainen kuin vain mahdollista. Erilaisiin etenemistasoihin jaetut kisaryppäät etenevät lineaarisesti ja lopussa kiitos seisoo. Lopuksi lasketaan pisteet ja mahdollisesti pelaaja saa pokaalin kuvan tilastoihinsa.

Varsinainen ydinpelattavuus toimii, mutta se voisi toimia paremminkin. Ruutu on väärällään erilaisia numeroarvoja aina tuulen nopeudesta ja pelitilanteesta aina mailan teoreettiseen kantavuuteen saakka. Suurin osa näistä tiedoista on jo pitkään ilmaistu visuaalisesti PGA TOUR -sarjan peleissä. The Golf Clubin numeraalinen tapa toimii myös, mutta kaiken aikaa pelaaminen tuntuu matemaattisesti vaativammalta kuin olisi tarpeen. Pelattavuutta voi jonkin verran muokata, mutta erilaiset säädöt eivät tunnu erityisen merkittäviltä.

The Golf Clubin pahin puute on se, että jonkinlainen opastusosio puuttuu kokonaan. Lajityypin veteraani kompastelee kontrollien kanssa ehkä muutaman kierroksen ajan, minkä jälkeen hän on jo oppinut talon tavoille. Homman nimi on simulaatio, joten osa asioista - mukaan lukien lyöntivoimakkuus - tehdään kylmästi perstuntumalla. Tämä taas kehittyy vain ajan kanssa yrityksen ja erehdyksen avulla, mikä tuntuu hieman ärsyttävältä ja ennen kaikkea tarpeettomalta. Erillistä handicap-helpotuskerrointa aletaan laskea numeroina viiden pelatun kierroksen jälkeen, mutta tämän toiminnon vaikutus pelin kulkuun jäi hämäräksi. Sitä paitsi jos peli ei kulje, kuka jaksaa hakata päätään seinään 90 reiän ajan ennen kuin alkaa ehkä kokea onnistumisen elämyksiä The Golf Clubin parissa?

Audiovisuaalisesti peli menettelee, mutta yskii ajoittain liiankin selvästi. Esineet ilmestyvät välillä tyhjästä ruudulle, ja reiän aloittavan kamera-ajon aikana ruudunpäivitys pätkii melkein aina. Valon ja varjon leikki sen sijaan toimii hienosti. Äänimaailma noudattaa minimalistista linjaa, sillä usein ainoat äänet muodostuvat pallon lyömisen tehosteista ja pelin kulkua kommentoivan selostajan puheista.

Tämä on mainos:

Tässä vaiheessa on jo varmasti käynyt selväksi, ettei The Golf Club kykene haastamaan Electronic Artsin PGA TOUR -sarjaa. Näppärä kenttäeditori on eittämättä hieno juttu, mutta pelkästään sen avulla ei kannata lähteä jättiläistä haastamaan. Kilpailija on yksinkertaisesti joka tasolla parempi. The Golf Club tarjoaa silti toimivan vaihtoehdon virtuaalikolopalloilun veteraaneille.

The Golf Club
HQ
The Golf ClubThe Golf Club
06 Gamereactor Suomi
6 / 10
+
Vaihtoehto EA:n PGA TOURille, mahdollisuus tehdä omia kenttiä
-
Ulkoasu jättää paljon toivomisen varaan, painajainen lajityypin aloittelijoille, liian vähän vaihtoehtoja
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä