
Historian mielenkiintoisimpiin keksijöihin ja taiteilijoihin lukeutuva Leonardo Da Vinci jaksaa edelleen kiehtoa oivalluksillaan ja mystiikallaan. Aiheen parissa usealla pelillä jo vuodesta 2017 häärännyt Blue Brain Games tuo nyt Da Vincin keksinnöt Playstationin virtuaalikäsien hypisteltäväksi The House of Da Vinci VR -pelissä.
Leonardo Da Vinci on mystisesti kadonnut. Keksijä on kuitenkin jättänyt taakseen johtolankoja olinpaikastaan ja syistään kadota. Da Vincin oppipoikana pelaajan tulee seurata mestarinsa jättämiä vihjeitä, jotka vievät seuraajansa läpi lukuisten keksintöjen ja mysteerien aina yllättävään totuuteen asti.
The House of Da Vincissä edetään suoraviivaisesti pulmasta toiseen. Pakohuonemaisesti vastaan tulee erilaisia tiloja, jotka sisältävät useamman pulman. Pulmat linkittyvät toisiinsa tavalla tai toisella ja ratkaisu eteenpäin avautuu vasta, kun jokainen tilan pulmista on selvitetty. Joidenkin pulmien lähelle on jätetty kirjeitä, joita lukemalla avataan tarinan taustaa ja tilannetta, joihin pelaaja on päätynyt.
Pelin keskiössä olevat pulmat ovat suorastaan kiehtovia. Jokainen pulma on kiinnitetty osaksi pelimaailman tavaroita, mikä tarkoittaa, että virtuaalikäsillä pääsee näpertelemään yhtä sun toista mystistä konetta ja salaista keksintöä. Pelaajan pitää muun muassa vääntää vipuja, pyöritellä ruuveja, vedellä naruja ja painella nappeja. Vuorovaikutteiset laitteet on suunniteltu hämmästyttävän monipuolisiksi ja aina, kun luulee löytäneensä sen viimeisen salaisen kätkön, muutama ylimääräinen lisäkätkö avaa vielä uusia johtolankoja tai tarvittavia esineitä. Se, että suuri osa esitetyistä laitteista ja koneista on vielä itse Leonardo Da Vincin suunnittelemia, tekee pulmien ratkaisemisesta entistä kiehtovampaa ja hämmästyttävämpää.
Pelin pulmat onnistuvat haastamaan varsin sopivissa määrin pelaajan ongelmaratkaisutaitoja. Osa pulmista saa pohtimaan ratkaisua hieman pidempäänkin ja muutaman ylimääräisen työkalun, kuten mystisen valon käytön ja menneisyyteen näkemistaidon myötä sitä helposti tuppaa unohtamaan, mistä kaikkialta ratkaisua voi etsiä, ainakin aluksi. Yleisesti kuitenkin pulmiin ei jää jumiin mitenkään pitkäksi aikaa, sillä ratkaisu on aina lähellä ja peli tarjoilee myös hienovaraista vihjailua ongelmanratkaisun seuraavasta kohteesta sellaista pyydettäessä paljastamatta kuitenkaan suoraan ratkaisua.
Pelissä liikkuminen suoritetaan teleporttaillen pelkästään tapahtumakohtien välillä. Näin vältytään ylimääräiseltä palloilulta ja pelaaja tietää suoraan, että jokin tarjolla olevista pisteistä vie aina eteenpäin. Paikallaan voi kääntyä asteittain, sillä jotkin osat pulmista eivät aina ole suoraan silmien edessä ja välillä kokonaiskuvan hahmottamisestakin on hyötyä. Virtuaalikäsillä tavaroiden hypistely tuntuu hyvin luonnolliselta, tosin pientä epätarkkuusongelmaa on ajoittain havaittavissa. Esimerkiksi pienempien esineiden pyörittely sormella saattaa johtaa liialliseen pyöritykseen tai väärään suuntaan liikkumiseen yliherkkyyttään. Huomasin myös osan pulmista tulevan liian lähelle näköä tai jäävän turhan kauaksi, mikä johti hieman luonnottomiin asentoihin ja vaivalloiseen kurotteluun, sillä vapaata liikkumista ei pelissä tueta.
The House of Da Vinci VR näyttää todella hyvältä. 1500-luvun Firenzen kadut rakennuksineen näyttävät tyylikkäiltä ja hyvän valon käytön ansiosta sopivan tunnelmallisilta mystiseen pulmailuun. Pulmia ympäröivät tilat ovat uskottavasti täynnä roinaa ja tekstuurit tarkkoja tarkasteltavaksi läheltäkin. Monipuoliset pulmat on esitetty tarkasti pienintäkin yksityiskohtaa myöten saaden ne tuntumaan oikeasti käsin rakennetuilta ja sitäkin kiehtovammilta yllättävine mekaniikkoineen ja salaisuuksineen. Peli pyörii ongelmitta Playstation 5:lla eikä pahaa oloa tarvitse pelätä, kun pelissä seisoskellaan pelkästään paikoillaan.
Äänimaailma on jätetty pelissä selkeästi taka-alalle. Lähinnä pelissä kuulee vaatimattoman tausta-ambienssin ohella keksinnöistä lähtevää ääntä, kuten köysien natinaa, metallin kirskuntaa ja puun kolinaa. Ääniefektit vahvistavat sopivasti uppoutumista keksintöjen ja pulmien hypistelyyn. Musiikki on aiheeseen, paikkaan ja aikaan sopivaa mystistä hovitunnelmointia rauhallisin soinnuin.
The House of Da Vinci VR ihastuttaa ennen kaikkea fyysisillä pulmillaan sekä kiehtovilla keksinnöillään. Upea grafiikka auttaa myymään mystisen tunnelman ja uppoutumaan muinaisen neron monimutkaisiin ja ihmetystä herättäviin aivoituksiin virtuaalikäsiä myöten. Kiireetön pulmien pohtiminen auttaa viemään pois arjesta ja tasapainottamaan haastavuuden sekä rennon fiilistelyn sopivaan harmoniaan noin kuuden tunnin läpipeluuajaksi. Täysin puskista minut positiivisesti yllättänyt The House of Da Vinci kiilaa välittömästi taistelemaan vuoden parhaiden VR-kokemusten tittelistä.