Onko The Last Guardian kymmenen vuoden odotuksen arvoinen? Ei tietenkään ole, mikäli on odottanut tajuntaa laajentavaa mestariteosta. The Last Guardian on "vain" hyvä peli: kokemisen arvoinen seikkailu vioistaan huolimatta.
PS4:lle yksinoikeudella pelin on kehittänyt Team Ico, eli sama joukko Icon ja Shadow of The Colossuksen taustalla. The Last Guardian tuntuukin suorastaan näiden pelien jatko-osalta. Icon lailla tutkitaan suuria keskiaikaiselta näyttäviä rakennuksia ja ratkotaan erilaisia pulmia. Matkakumppanina on isokokoinen otus nimeltä Trico, joka muistuttaa Shadow of The Colossuksen massiivisista olioista.
Trico onkin ehdottomasti illan tähti, ja varmasti yksi syy pelin lukuisiin myöhästymisiin. Tekoäly käyttäytyy loistavasti, oliossa on paljon yksityiskohtia ja liikeanimaatiot ovat huippuluokkaa. Kun tämä kaikki yhdistyy erilaisiin äänitehosteisiin, on käsillä todella mieleenpainuva otus. Tricon käytös on omiaan vahvistamaan immersiota siitä, että kyse on elävästä eläimestä. Olion liikkuminen ja toiminta osana pelikokemusta on niin uskottavaa, että se on suurin yksittäinen onnistunut ominaisuus The Last Guardianissa.
Tricoa ei koskaan päästä ohjastamaan, mutta sille voi ehdottaa tiettyjä asioita. Pelissä ohjataan poikaa, jolla on neljä toimintoa: hyppy, työntäminen, kyyristyminen ja vuorovaikuttaminen. Nämä kaikki tehdään PS4-ohjaimen neljää perusnappia käyttäen. Jos samaan aikaan painaa R1-nappia jonkin perusnapin kanssa, poika ehdottaa Tricolle kyseisen toiminnon suorittamista. Osa pulmista edellyttää tällaista, eikä peli tee mitenkään selväksi kyseistä mahdollisuutta. Näin ollen tämä ehdottamistoiminto täytyy vain pitää mielessä.
The Last Guardianin pelattavuus, suunnittelu ja tapahtumapaikat ovat hyvin tehtyjä, mutta eivät yhtään sen enempää. Pelissä ei ole mitään erityisen muistettavaa lukuun ottamatta tarinaa ja yhteyttä pojan ja Tricon välillä. Kyse on erittäin lineaarisesta pelikokemuksesta, joka seuraa tarkasti tekijöiden ennalta määräämää polkua. Peli ei ohjasta selkeästi eteenpäin, mikä aiheuttaa ajoittaista turhautumista. Suurimman osan ajasta pelisuunnittelu on niin hyvää, että eteenpäin johtavan ratkaisun huomaa hieman ajattelemalla. Aina näin ei kuitenkaan ole, ja aina tapahtuessaan tilanne on sanalla sanoen ärsyttävä.
Peli alkaa pienen pojan heräämisestä ja Tricon löytämisestä. Loukkaantunut ja kahlehdittu olio alkaa vapautumisensa jälkeen muodostaa henkistä sidettä pojan kanssa. Kaksikko auttaa tosiaan pakenemaan. Vasta aivan pelin lopussa selviää hieman lisätietoa siitä, mikä oikeastaan Trico on ja mikä on kokonaisuudessaan niin sanottu homman nimi. Toisin sanoen kaikki saavat The Last Guardianista täsmälleen samanlaisen pelikokemuksen, joten ei ole mitään syytä lähteä uudelle kierrokselle sen kerran läpäistyään. Ei ole mitään vaikeustasoja, ei salaisuuksia löydettäväksi ja peli kestää vain viidestä seitsemään tuntia.
Varsinainen pelattavuus on liikkumista, tasoloikkaa ja pulmatehtävien ratkomista. Aseita tai taistelemista ei ole, koska ainoastaan Trico voi päihittää ne muutamat vastaantulevat viholliset. Hahmonkehitys tapahtuu ainoastaan tarinan edistymisen kautta. Käytännössä The Last Guardianin pelaaminen on täsmälleen samanlaista alusta loppuun. Ainoan poikkeuksen tekee lyhyt hetki, jolloin poika kantaa valoa heijastavaa kilpeä.
The Last Guardian oli alun perin PS3-peli, ja se myös näkyy. Ulkonäkö on selvästi vanhentunut, mutta huono se ei silti ole. Erottuva taiteellinen tyyli on taattua Team Icon laatua, ja maisemien koko on erittäin vaikuttava. Piirtoetäisyys on uskomattoman pitkä, joten maisemia pääsee todellakin ihailemaan. Kokonaisuus vaikuttaa siltä, että poika ja Trico sopeutuvat ympäröivään maailmaan eikä päinvastoin, kuten pelit yleensä tekevät.
Äänimaailma tekee myös vaikutuksen. Musiikki itsessään ei ole kummoinen, mutta äänitehosteet ovat sanalla sanoen mahtavat. Kaikki osatekijät yhdessä luovat vahvan siellä olemisen tunnun The Last Guardianiin.
Pitkästä kehitysajasta huolimatta (tai ehkä sen vuoksi) The Last Guardian ei ole maailman paras peli ikinä. Se on silti hyvä peli, kokemisen arvoinen seikkailu. Samalla se on lyhyt, eikä sillä ole uudelleenpeluuarvoa. Näin ollen The Last Guardiania on helppo suositella sitten, kun pelin myyntihinta on hieman laskenut.