The Legend of Zelda: Breath of the Wild

Zelda-pelit ovat ensimmäisestä NES-pelistään lähtien nojanneet kohti avoimen maailman pelattavuutta. Teknologian parantuessa tätä tavoitetta kohti on päästy koko ajan lähemmäs. Samaan aikaan sarja on aina kyennyt säilyttämään tunnusomaiset piirteensä konsolisukupolvesta toiseen. Tiettyä kaavoihin kangistumista on silti ollut havaittavissa viime vuosina.

Onneksi joku Nintendolla uskalsi päästää pelintekijät määrittelemään uusiksi Zelda-pelin syvintä olemusta. Seurauksena on avoin tutkittava maailma, joka painottaa roolipeli- ja selviytymiselementtejä. Breath of the Wild on ollut työn alla viiden vuoden ajan, ja se ottaa paljon riskejä päivittäessään Zeldan onnistuneesti nykyaikaan. Tasapaino maailman tutkimisen, taisteluiden ja pulmatehtävien välillä on lähes täydellinen. Kokonaisuuden rytmitys kartalla toimii, ja peli todellakin tuntuu uudelta alulta vanhalle pelisarjalle.

Huomiota kiinnittää erityisesti toiminnan vapaus, ja erilaiset lähestymistavat kohdatuissa tilanteissa. Nämä piirteet säilyvät läpi koko pelin vieläpä monipuolistuen matkan varrella. Maailmassa ei varsinaisesti matkata, vaan sen kanssa pelataan. Alueen suuresta koosta huolimatta joka paikassa tuntuu olevan jotain mielekästä löydettävää.

Breath of the Wild ei ole väärällään isoja kaupunkeja, joita kansoittavat kymmenet tekoälyn ohjastamat hahmot. Sen sijaan Hyrule tuntuu uskottavalta luonnonmukaiselta paikalta maastonmuotoja myöten. Tähän päälle lisätään vielä pelin rakenne, oliot, rakennukset, aarteet ja erilaiset haasteet. Seurauksena on kokonaisuus, jossa todellakin riittää kokeiltavaa ja ihmeteltävää. Breath of the Wild keskittyy ennen kaikkea pelaamiseen, eikä oikeastaan juuri muuhun.

Menestyksen avain on ollut hioa perinteisiä elementtejä yhteen fysiikkamallinnuksen ja vuorovaikutettavien kohteiden kanssa. Tuttuun tyyliin mukana kannetaan miekkaa, kilpeä ja nuolia, mutta vangitsevaksi homman tekee maailman reagointi pelaajan tekemisiin. Uusittu pelimekaniikka mahdollistaa siis runsaasti tilaisuuksia improvisointiin. Myrskyssä saattaa joutua salaman iskemäksi, jos pitää päällään metallisia varusteita. Hyvä tuuli yhdessä irti päästetyn tulen kanssa saattaa aiheuttaa tilannetta muuttavan pensaspalon. Vastatuuleen ei kannata koettaa riippuliitää ja niin edelleen.

Uusittu fysiikkamallinnus edellyttää hieman yritystä ja erehdystä varsinkin alkuvaiheessa, ja onneksi tämä oppimisprosessi tuntuu hauskalta toisin kuin peleissä yleensä. Varsinkin Linkin uusien Sheikah Slate -kykyjen hyödyntämisen opettelussa menee tovi aikaa. Mukana on esimerkiksi pommeja ja ajan hetkellistä pysäyttämistä. Paikasta toiseen liikutaan hevosella, kiipeilemällä tai riippuliitimellä leijaillen unohtamatta tietenkään kävelyä ja juoksua. Uusi huomioitava asia on kestävyys- eli staminamittari, jota onneksi voi kasvattaa varusteilla, voimajuomilla ja päivityksillä.

Aluksi käytössä hajoavat aseet tuntuvat ärsyttäviltä, mutta tuntien karttuessa ymmärtää kyse olevan jälleen yhdestä hauskasta pelimekaniikasta. Tiettyyn aseeseen ei kannata liiaksi kiintyä, sillä matkoilla vastaan tulee aivan varmasti uusia ja parempia aseita. Jatkuvasti käytössä olevien aseiden löytäminen, päivittäminen ja muokkaaminen ovat iso osa pelinautintoa. Samalla se pakottaa kokeilemaan erilaisia tyylejä ja taktiikoita.

Luolastot ja pulmatehtävät ovat tuttua kauraa Zeldaa pelanneille, ja nämä tekevät odotetusti paluun myös Breath of the Wildissa. Rakennetta on kuitenkin muutettu siten, että pelissä on nyt kaikkiaan sata logiikkaa ja taitoa testaavia haasteita (eli shrineja) muutaman 3-4 tuntia kestävän luolaston sijasta. Yleensä pulmat painottavat fysiikkaa ratkaisuissaan. Niiden kesto vaihtelee muutamasta hetkestä noin tuntiin asti. Niitä perinteisiä luolastoja on muutamia, mutta ne eivät ole yhtä mittavia kuin sarjan aiemmissa peleissä.

Viimeisenä pelattavuuteen liittyvänä asiana on mainittava kokkailu. Tarkoituksena on kokkailla oman luovuuden mukaan kerätyistä aineksista ruokia, joten valikoimaa ei ole rajoitettu ennalta määritellyillä resepteillä. Pelissä edistymiseksi kokkailua on todellakin syytä harrastaa. Perinteisiä kerättäviä tavaroita on tietysti niin ikään mukana, samoin kuin sinne sun tänne ripoteltuja salapaikkoja ja aarrearkkuja. Näin ollen sivutehtävät eivät loista päätehtävien rinnalla yhtä kirkkaasti kuin ehkä pitäisi.

Osa pelistä kuluu kuitenkin selkeästi muuta kokonaisuutta rajoitetummissa merkeissä. Näissä tilanteissa Zeldan perinteet tulevat esiin niin hyvässä kuin pahassakin. Silmiin pistävät ennen kaikkea vuodesta toiseen kierrätetyt osuudet, kuten aina yhtä ihanat saattotehtävät ja pakolliset hiiviskelyt. Samaan aikaan runsaat uudistukset tekevät nämä kliseet huomattavasti helpommin siedettäviksi.

Tarinasta ei ole mainittu vielä mitään, mutta nyt on lopulta senkin aika. Link herää sadan vuoden unestaan, ja on aika kerätä omat muistot menneistä ajoista takaisin talteen. Palaset voi halutessaan kerätä väärässäkin järjestyksessä, mikä korostaa pelaajan vapautta Breath of the Wildissa. Ensimmäistä kertaa Zeldassa on mukana oikea ääninäyttely, ja ulkoasu muistuttaa hieman japanilaista animea.

Teknisesti tarkasteltuna ongelmiakin on. Ruudunpäivitys hidastuu ajoittain, ja hämmentävästi juuri isolla TV-ruudulla pelattaessa. Osa kohteista pomppaa ruudulle tyhjästä, mutta varsinaisia bugeja ei vastaan tullut. Suoritus on vaikuttava ottaen huomioon, kuinka paljon laajoissa avoimen maailman peleissä on tavannut olla erilaisia ongelmia julkaisussa.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild on varmasti suurin ja kunnianhimoisin Nintendon peli koskaan. Silkan koon lisäksi mukana on kahmalokaupalla lahjakkuutta, kunnianhimoa ja hauskuuden painottamista. Edistysloikka verrattuna menneisiin Zelda-peleihin on todella huomattava. On se hieno peli.