Conquest nivoutuu löyhästi Taru sormusten herrasta -kirjojen ja elokuvien tapahtumiin. Taistelukenttien ulkoasu on tyylillisesti uskollinen Peter Jacksonin elokuvatrilogialle, mutta tapahtumien kuvaamisessa otetaan melkoisesti vapauksia, mikä pelin luonteen huomioonottaen on ymmärrettävää. Yksinpelikampanjoissa juonta ei ole juuri siteeksikään, ja yksinpeli toimiikin lähinnä harjoitteluna moninpelin varalle.
Pelattavuus on pitkälti samaa kauraa kuin monissa nykyaikaisissa moninpeliräiskinnöissä. Hyvän ja pahan joukoissa taistellaan neljän hahmoluokan voimin. Soturi on vahva lähitaistelussa, mutta pelkän heittokirveen avulla hieman pinteessä pidemmällä etäisyydellä. Velhot käyttävät pääosin kahta hyökkäysloitsua, ja he voivat myös pysäyttää nuolia ja parantaa itseään ja tovereitaan. Jousimiesten arsenaalista löytyy tukku erilaisia nuolia vihollisten pysäyttämiseksi, ja tiedustelijat pystyvät hiippailemaan vihollisten näkymättömissä. Ajoittain käytettävissä on myös tuttuja sankarihahmoja, jotka eroavat käytännössä vain vähän perushahmoluokista.
Hyvän ja pahan joukkojen väliset erot ovat melko vähäiset, ja valinta örkkien tai hyvisten välillä tuntuu olevan lähes yhdentekevää. Lisäksi hahmoluokkien välinen tasapaino ei ole aivan kohdallaan, ja huomasinkin itse pelaavani pääosan ajasta maagilla tai jousimiehellä niiden helppouden vuoksi. Jousimiesten etu korostuu PC:llä, kun hiiriohjauksen myötä kriittistä vahinkoa aiheuttavien pääosumien tähtääminen on todella helppoa.
Jotain lainattua löytyy myös Conquestin pelimuodoista. Peruspelimuodossa pyritään valtaamaan lippuja, joiden hallussapito kerryttää pisteitä oman joukkueen hyväksi, eli tuttu juttu mm. Battlefield-pelien ystäville. Lisäksi seassa on tavanomaista joukkueiden välistä tappomatsia sekä Sormuksen ryöstö, joka on käytännössä lipunryöstöä Sormuksella.
Myös kenttäsuunnittelu ansaitsee sapiskaa. Lähes jokaisella kartalla on nimittäin useampia äkkikuolemaan johtavia yllätyskohtia, jotka eivät välttämättä ole aina ihan helppoja huomata tai ymmärtää. Tuomiovuorella kuolema saattaa yllättää, jos erehtyy ylittämään vaarattoman näköisen sillan. Myös Konnun vesi on hengenvaarallinen elementti, vaikka puro näyttäisi päällepäin ihan kahlattavalta.
Pelin graafinen ilme ei ole aivan terävintä kärkeä teknisesti, vaikka elokuvista tuttuja maisemia sinänsä mielellään katseleekin. Äänimaailma hyödyntää Howard Shoren elokuviin säveltämää musiikkia pelin taustalla, joka ajoittain onnistuu nostamaan taistelutunnelmaa, vaikka paikoin taustamusiikki ei sovi taisteluun lainkaan. Ääninäyttelyäkään ei käy kiittäminen, vaikka mukana onkin Elrondia näytellyt Hugo Weaving, joka hoitaa leiviskänsä varmalla otteella. Taisteluiden keskellä ääninäyttely kuulostaa lähes nololta, kun hahmot huutelevat pelitilanteeseen liittyviä repliikkejä.
Conquest ei vakuuta. Siinä ei ole juuri mitään uutta Sormusten herra -asetelmaa lukuunottamatta. Jos Tom Bombadilin puuttuminen Peter Jacksonin trilogiasta oli kova paikka Tolkien-faneille, on Conquest pyhäinhäväistys. Se ei tee kunniaa yhdelle maailman tunnetuimmista tarinoista, ja varsinkin yksin pelaavien kannattaa kiertää koko tekele kaukaa.