Lähes kaksikymmentävuotta sitten Wachowskin veljekset (nykyään siskokset) ällistyttivät elokuvakansaa huikeita tulevaisuudennäkymiä luotsaavalla elokuvallaan The Matrix. The Matrix ei pelkästään sisältänyt ennennäkemättömiä erikoisefektejä ja näyttävää toimintaa mutta myös uskottavaa sci-fi tarinaa sekä nokkelaa filosofista pohdintaa elämästä, inspiroiden populaarikulttuuria ja jopa muotia vuosiksi eteenpäin. Tämä elokuvahistorian merkkiteos on saanut nyt 4K UHD-julkaisun, joten mikä olisikaan parempi aika taas yhdistyä Matrixiin.
Tietokoneohjelmoija Thomas A. Anderson (Keanu Reeves) etsii merkitystään elämälleen harmaan toimistyön tilalle. Hänestä on aina tuntunut, ettei elämässä kaikki ole kohdallaan ja siksi hän toimii öisin hakkerina nimeltä Neo, etsien vastauksia kummalliseen tunteeseensa. Kun kapinallishakkerijoukko ottaa Neoon yhteyttä, kertoen hänelle totuuden maailmasta, on Neolla täysi työ hyväksyä totuus ja paikkansa oikeassa maailmassa sen pelastajana.
The Matrix osaa nokkelasti käyttää hyväkseen filosofian peruskysymyksiä selittääkseen uskottavasti varsin korkealentoista tarinaansa. Idea porautuu syvälle tavan elämään ja antaa matkan varrella selityksiä moniin kutkuttaviin kysymyksiin. Tarinaa raotetaan hiljalleen, pitäen katsojan kiinnostuneena mutta samalla hiukan epävarmana siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Kerronta on viimeisen päälle huoliteltu ripottamalla toimintaa, draamaa ja juonta sopivassa tasapainossa, saaden aikaan niin visuaalisen kuin myös mentaalisen vuoristorata-ajelun ilman turhaa sakkausta liiallisesta ihmettelystä. Elokuva ei päästä otteestaan hetkeksikään ja yksityiskohtien sekä istutusten määrä ja tarinan monikerroksisuus mahdollistavat uusien asioiden löytämistä elokuvasta yhtä nautinnollisilla uusintakatselukerroilla.
Yleisesti varsin vähäilmeinen Keanu Reeves on juuri oikea valinta hukassa olevan Neon rooliin. Mies näyttää väsyneelle ja ihmettelevälle omaten uskottavaa epävarmuutta matkalla sankaruuteen. Elokuvan edetessä miehestä kuoriutuu hiljalleen itsevarma, koko kansan sankari, jolta taittuu fysiikan lakeja uhmaavat taistelutaidot ja jopa oikeaoppinen minigun röpötys. Elokuvan roolitus on muutenkin osunut täysin nappiin, sillä muun muassa Laurence Fishburne häärää uskottavasti tunteikkaan mutta salamyhkäisen mentori Morpheuksen roolissa, tukien pääosaa vahvasti. Ikonisista rooleista kuitenkin ehkä ikimuistoisimmaksi nousee Hugo Weavingin esittämä agentti Smith, jonka kylmäkiskoinen ja jopa epätoivolla eteenpäin vievä voima päästä tavoitteisiin omaperäisine puhetyyleineen on suoraan sanoen huikea suoritus.
The Matrix ei ainoastaan käyttänyt alan kovimpia erikoisefektejä vaan keksi kokonaan uuden tyylin ja sitä tuottavan tekniikan. Bullet timeksi ristitty kuvaustekniikka mahdollisti hahmojen liikkuvan hidastettuna, kameran liikkuessa edelleen normaalivauhdilla. Näin onnistuttiin luomaan painovoimaa uhmaavia liikkeitä osaksi näyttäviä taisteluosuuksia. Tähän kuvaustekniikkaan kun lisättiin vielä viimeisen päälle upeat tietokone-efektit, loppu oli todellista elokuvahistoriaa. Elokuvan tekijät eivät kuitenkaan mässäille efekteillä vaan jokainen efekti ja kikka on tarkoin suunniteltu tukemaan huikeita kohtauksia mahdollistavaan tarinaan. Ohjaajien rakkaus sarjakuvia kohtaan paistaa selkeästi läpi yleisesti elokuvan kuvauksestakin, jossa jokainen kuva on sommiteltu ja rajattu nerokkaasti luoden elokuvasta kuin elävän sarjakuvalehden.
Vahvan scifisisällön kanssa elokuvan musiikin olettaisi olevan teknopohjainen ja muutamat klassiset teknobiitit elokuvasta löytyvätkin. Kuitenkin mukaan on yllättäen onnistuneesti saatu upotettua myös muutama metalliraita, jotka kieltämättä istuvat elokuvan kapinahenkeen. Myös Don Davisin säveltämä musiikki istuu täydellisesti omaperäiseen elokuvaan. Miehen tyyli käyttää torvisoittimia luomaan uhkaa ja toivoa samanaikaisesti muun orkesterin rakentaessa synkkää tulevaisuuden kuvaa mielenkiintoisen scifimäisesti, vahvistaa elokuvan omaperäisyyttä.
4K julkaisuja on alkanut sadella kaupan hyllyille elokuvasta jos toisestakin. Harmillisesti suurin osa näistä julkaisuista on vain 2K kuvasta ylöspäin skaalattuja versioita, joiden tarkkuus ei juuri normaalista hyvin toteutetusta Blu-ray julkaisusta eroa. Matrixin kanssa kuitenkin asia on toisin. Elokuva on erityisesti skannattu uudelleen filmiltä suoraan 4K-tarkkuuteen, jolloin kyseessä on natiivinen UHD julkaisu ja sen kyllä huomaa kuvasta. Kuva on todella selkeä ja tarkka, jonka ansiosta elokuvasta paljastui jopa aikaisemmin pimentoon jääneitä yksityiskohtia, kuten Trinityn (Carrie-Anne Moss) kireiden nahkahousujen, pyllyn kohdalta heijastuvat, hitaasti lähestyvät poliisit. Muutama kuva siellä täällä on hiukan rakeisempi mutta elokuvan tarkkuutta ei käy kieltäminen. Pelkäsin myös, että suuri tarkkuus viimein paljastaisi lähes kaksikymmentä vuotta vanhojen efektien heikkouden mutta toisin kävi. Efektit ovat edelleen todella vaikuttavan näköisiä ja istuvat kuvaan saumattomasti. Elokuva pärjää visuaalisella ilmeellään täysin nykypäivän rymistelyille.
The Matrix mullisti elokuvamaailman kauan sitten ja kymmenienkin uudelleen katselukertojen jälkeen voi vain todeta, että en ihmettele asiaa ollenkaan. Huikea audiovisuaalinen anti yhdistettynä sopivan kevyeen filosofiointiin ja nokkelaan käsikirjoitukseen luo todella vahvan elokuvakokemuksen. The Matrixin yksityiskohtien määrä ja huoliteltu toteutus laadukkaana 4K-julkaisuna on täydellinen tapa kunnioittaa yhtä kaikkien aikojen parhaista elokuvista. Huikean elokuvan lisäksi, kun levypakettiin on vielä tungettu erillinen Blu-ray julkaisu elokuvasta sekä lisämateriaalilevy täynnä kaiken maailman herkkua elokuvanteosta, ei kenelläkään ole mitään syytä jättää tätä julkaisua hommaamatta.