The Midnight Walk on lyhyt, mutta erittäin tunnelmallinen

Pelien vakiinnuttaessa asemansa taidemuotona ovat ne jakautuneet eri lajityyppeihin ja eri tapoihin ilmentää itseään meille pelaajille. On varsin villiä, että yhdessä hetkessä voi puristaa hampaitaan yhteen rikkoessa haarniskan unkarilaiselta soturilta keskiaikaisessa Bohemiassa, ja seuraavassa hetkessä syöksyä halki eloon heränneiden fantasia- ja tieteistarinoiden kaverin kanssa.

Pelit tuntuvat voivan olla mitä tahansa, mutta aina silloin tällöin tulee vaikutelma, että aivan erikseen yritetään mennä uusille taiteellisille rajoille tavalla tai toisella. Harold Halibut näytti pysäytysanimaation tyylin voiman viime vuonna hauskassa ja erittäin yksinkertaisessa seikkailussa. Nyt Moonhood Studios on saanut tilaisuuden rakentaa tämän päälle The Midnight Walkilla, jossa matkataan läpi pimeän, ja on mukana valinnainen VR-tukikin.

The Midnight Walkissa pelaaja on Palanut, ja varmaankin ainoa laatuaan, joka herää ilman tulta jääneessä maailmassa, ja valokin suurimmaksi osaksi puuttuu. Kun sitten valoa on saatu Pottapoikaan, on aika suunnata tehtävälle Kuuvuorelle käyden siinä matkalla erilaisia polkuja The Midnight Walkissa. Yksinkertainen tavoite saa pelaajan välittömästi kiinnittämään huomiota pelimaailman erikoiseen ulkonäköön, ja matkan varrella kohdataan mysteereihin viittaavia henkilöhahmoja.

Tehtävä kuljettaa pelaajaa erilaisiin paikkoihin ripoteltuna halki The Midnight Walkin. On kaupunki, jossa ihmiset ovat menettäneet päät ruumiistaan. Valtakunta, jonka on luonut samoileva jättiläinen. Pelin tunnelma on yhtä kutsuva kuin kummallinenkin, ja Moonhood on tehnyt hyvää työtä sekoittaen riipivän ja leppoisan keskenään. Jokainen paikka tuntuu omalta pienoistarinaltaan, missä on jotain traagista, mutta samalla jotain toiveikasta, ja näin sama teema kantaa läpi tarinan. Pelaaja - tai oikeastaan enemmänkin Pottapoika - ovat se toivo, että jopa mustimmassa pimeydessä on aina valoa esillä. Kaikkia kohdattavien ihmisten ongelmia ei ehkä ratkota, mutta heitä voi auttaa eteenpäin elämässä, ja luoda jotain parempaa ikävässä tilanteessa, jossa he ovat.

Tarinassa on tunteellisia huippuja, ja ne kerrotaan riittävällä määrällä dialogia, kauniilla soundtrackilla ja jo aiemmin mainitulla pysäytysanimaatiolla. Moonhood on laittanut kaikkeen huolta ja vaivaa The Midnight Walkissa, ja se näkyy, ja näin peli erottuu yhtenä kauneimmista näkemistäni peleistä. Henkilöhahmojen ilmeikkyys, ja se miten maailmassa on unohtuneen pöydän tunnelma, joka on herännyt eloon. Kaikessa henkii luovuus ja erikoisuus niin mahtavasti, että tuntuu kuin pelaisi elokuvaa. On syytä huomata, etten pelannut VR-tyylillä. Minulla ei ole siihen välineitä. Sillä ei ole merkitystä tässä vaiheessa arviota, mutta ihmettelen, miltä näyttäisi, jos katselisi itse ympäristöä ja henkilöhahmoja.

Tarina on tunteellinen, henkilöhahmot ja maailma kiehtovia, mutta tässä on peli, joten miten se toimii? The Midnight Walk käyttää vahvasti näköä ja kuuloa luottaen mekaniikkaan, jossa pelaaja sulkee silmänsä aistiakseen salattuja kohteita, ovia ja välttääkseen tiettyjä pahiksia. Kuolema on läsnä The Midnight Walkissa, ja pelaajan kimppuun voi käydä jos jonkinlaisia riipiviä otuksia seikkailun aikana. Pelaajan on hiivittävä pahiksien ohi muutamissa pelin vaiheissa, kun taas toisissa ratkotaan jokseenkin yksinkertaisia pulmia. Tällöin saa käsityksen, että VR- ja tavallisen pelaamisen kesken on iso aukko, sillä VR olisi saattanut olla kiinnostavampi tapa pulmailla. Peliohjain on ehkä ollut turhan yksinkertainen tehdäkseen pulmista mielenkiintoisia.

Ratkaisu löytyy muutamassa minuutissa, ja vaikka ajan kanssa peliin lisätään mukaan uusia osasia, kuten lunttulukkopyssy, jolla pystyy ampumaan tulta kauempaa, ja nopeammat ja tappavammat virnistelypahikset, tuntuu kuin mukana olisi vain muutama pulma tai pahiskohtaaminen. Iso syyllinen tässä on pelin pituus. The Midnight Walk on läpäistävissä vain muutamassa tunnissa, ja ottaen huomioon uudelleenpeluuarvon, joka on lähinnä kerättävien tavaroiden kokoamista (sillä voi ainoastaan painaa "jatka" läpäisyn jälkeen nähdäkseen sen toisen loppuratkaisun), saattaa pelaaja jäädä kaipaamaan lisää. Paikoillaan olevat ideat ovat oikein hyviä, mutta sitä täyttä potentiaalia ei saavuteta. Kuitenkin kiitos tarinan vahvuuden ja seikkailullisen tunnelman, en voi sanoa tylsistyneeni missään vaiheessa.

The Midnight Walk ei aina onnistu pelinä, mutta tarinana ja taidemuotona se kiskoo pelaajan puoleensa vaivatta. Kyseessä on upeasti tunnelmallinen seikkailu, joka korvaa vähäisen pelattavuuden tunnetason huipuilla, joka laittaa pelaajan pohtimaan kaikkea koettua uudestaan. The Midnight Walk saattaa olla lyhyempi matka kuin aluksi luulin, mutta ei sitä heti kuitenkaan unohda.