The Precinct voisi olla parempikin

Lähinnä ensimmäisestä Grand Theft Auto -pelistä inspiroituneet yläkulmaperspektiivistä pelattavat toimintapelit ovat olleet kerta toisensa jälkeen hauskoja kokemuksia. Fallen Tree Gamesin The Precinct haluaa kurvata tähän seuraan pillit ulvoen heittämällä pelaajan tulokaspoliisin saappaisiin siivoamaan kaupunkia rikollisuudesta.

Suoraan opistosta Avernon poliisipiiriin päätyneellä Nick Cordell Jr.:lla on isot saappaat täytettäväksi. Nuoren miehen isä oli lähes legendan maineessa samaisessa piirissä, kunnes hän kuoli virantoimituksessa. Nickillä on kädet täynnä hommaa osoittaessaan taitonsa kaupungin putsauksessa rikollisista, mutta samalla hän alkaa selvittämään, mitä hänen isälleen oikeasti kävi.

The Precinctin tarina kahlaa läpi kaikki kliseet klassisista poliisien TV-sarjoista kalapuikkoviiksiä ja peililaseja myöten, mikä tekee pelistä hauskan mutta myös kiinnostavan. Harmillisesti pelin välivideot ovat rivi hahmojen kuvia, jotka siirtyvät vuorotellen etualalle puhuessaan. Ratkaisu staattisista puhuvista päistä ei pelkästään ole tylsä, mutta myös vanhanaikainen ja ennen kaikkea halpa, mikä tekee juonen seuraamisesta puisevaa. Tähän ei myöskään auta pahasti tekoälyltä haiskahtava grafiikka, koska hahmoilla on outoja käsiä ja luonnottomasti puuttuvia sormia. Tarinaan saa kuitenkin pientä lisäpotkua monivalintavaihtoehdoilla, jotka eivät muuta tarinankulkua, mutta onnistuvat luomaan pelistä aavistuksen verran persoonallisemman kokemuksen.

Yleensä itse pelattavuus on kuitenkin peleissä tarinankerrontaa oleellisempi, ja siihen The Precinct onkin laittanut paukkunsa. Ideana on pyöriä pitkin vapaasti koluttavaa Avernon kaupunkia ja puuttua kaikkeen rikolliseen toimintaan. Hieman pieneltä vaikuttavaan ympäristöön on saatu upotettua yhtä sun toista tapausta käsiteltäväksi, ja pelaajalla on mahdollisuus liikkua kävelyn lisäksi autolla ja jopa helikopterilla. Toiminnan monipuolisuus yllättää, kun pelissä ei riitä pelkästään mahdollisen rikollisen kiinniotto vaan pelaajan pitää suorittaa muun muassa henkilöllisyyden tarkistusta, piilotettujen tavaroiden etsimistä ja tilanteen arviointia kuin oikea poliisi konsanaan. Tilanteen pohjalta tehdään ratkaisu, jaetaanko sakkoja vai heilahtaako häkki. Pelaaja voi myös vielä itse viedä kiinniotetun putkaan, jos ei halua kutsua apuvoimia. Tilanteita ratkotaan puhumisen ohella myös lyömäasein ja pistoolein riippuen siitä, miten kohde reagoi pelaajan nähdessään. Tilanteisiin oikealla tavalla reagoimalla ansaitaan pisteitä, jotka auttavat hahmoa kehittymään ja pääsemään eteenpäin kohti parempaa poliisiutta.

Monitahoisen toiminnan ohella pelin maailma on yllättävän dynaaminen. Tilanteet kaduilla vaihtuvat jokaisella kierroksella ja samaisen tehtävän voi selvittää moninkin eri tavoin, jonka pohjalta pelin saa tuntumaan aina freesiltä ja normaalia kiehtovammalta. Esimerkkinä mainittakoon, että sain yhden takaa-ajetun antautumaan pitkäjänteisen törmäilyn avulla, kun taas uusintakierrokselle puskin pakoauton mereen oman poliisiautoni kanssa, jonka seurauksena pakenevat rikolliset alkoivat ampumaan minua päästessään ylös vedestä. Tässä tilanteessa rikolliset päätyivät ruumishuoneelle, mutta minä olin edelleen selvittänyt tapauksen ja peli jatkui.

The Precinctin monipuolinen toiminta ihastuttaa yksityiskohdillaan ja aitoudellaan. Valitettavasti pelistä on kuitenkin vaikea nauttia sen tökerön pelattavuuden takia. Jo pelkästään hahmon liikuttelu on jäykkää tämän seuratessa käskyjä laiskasti ja suurpiirteisesti. Aseella tähtäys on ihan painajaismaista, kun yliherkkää tähtäintä pitää liikutella oletetun sivusuunnan lisäksi myös ylös- ja alaspäin osuakseen kohteeseen. Ampumatilanteista tulee hauskan reaktiomaisen tulituksen sijaan liian pitkiä ja vaivalloisia sihtaushetkiä ja ohiampumisia keräten turhia osumisia itseensä. Autolla kaahailu kärsii taas yliherkästä ohjauksesta ja ajoneuvo tuntuu olevan poikittain harva se hetki ihan kuin jään pinnalla ajaisi.

The Precinctin graafinen ilme on keskitason suoritus. Lukuun ottamatta välivideoiden tusinahahmoja itse pelimaailma on viihdyttävän näköinen ja miellyttävän dynaaminen. Kaupunki on kohtuullisen eläväinen ja yksityiskohtia riittää kiitettävästi aina vaihtuvia sääolosuhteita myöten. Ilahduttavasti esineet hajoavat esimerkiksi autolla päälle ajaessa ja mikä parasta, joihinkin rakennuksiin voi jopa rysäyttää sisään ajoneuvolla tehden näyttävää tuhoa. Vaikka hahmolla voi makeasti liukua auton konepellin yli tai kiipeillä kanaverkkoaitoja, yleinen animointi, kuten kävely ja juoksu, on puisevaa. Harmillisesti peli ei hyödynnä ilmeessään tehosteita, kuten HDR:ää tai säteenseurantaa, joista tämän tyylinen ilme olisi todella hyötynyt. Nyt valoefektit ja muut tehosteet jäävät enemmänkin käsityön varaan laskennallisen hienouden sijaan ja yleisilme jää, yksityiskohdista huolimatta, hieman vanhanaikaiseksi. Peli pyörii ihan sujuvasti Playstation 5:llä, tosin yleinen rullaus on kokonaisuudessaan hieman unimaisen sammaltava. Pelin aloittava lataus kesti jopa niin kauan, että ennätin luulla koko pelin kaatuneen. Tämän jälkeenkin latauksissa menee turhan kauan ottaen huomioon ulosannin tason, mutta sentään latausruuduissa voi kummastella ajankuluksi, miksi tekijät ovat päättäneet laittaa kaksi erillistä latauslogoa vierekkäin kuvan alalaitaan.

Äänimaailma pysyy kunnianhimottomasti vakioääniefekteissä, joiden avulla peli kuulostaa tutun turvalliselta eli hieman yksiulotteiselta mutta silti ihan sujuvalta. Puheista ei välity kovin syvällistä tunnetta ja tekoälymäisen laskelmoinnin voi kuulla. Keskustelut ovat kuitenkin selkeitä ja ne osataan pitää sopivan lyhyinä, jotta tarinaa jaksaa seurata. Musiikki ei lähde revittelemään 70-luvun funk-fiilistelyillä, vaan ottaa modernimman kyttäsarjatunnelmoinnin osakseen. 80-luvun syntikkapoppi saksofoneineen ja 90-luvun elektropumput fuusioituvat mainioksi tunnelmanluojaksi pelille ja saa positiivista nostetta katujen siivoukseen.

The Precinctin monipuolinen pelisysteemi saa aikaiseksi ihastusta. Poliisin työssä päästään yksityiskohtien avulla pintaa syvemmälle ja mielenkiintoisesta pelistä haluaisi niin kovasti tykätä. Valitettavasti toteutus ei ole pysynyt kunnianhimoisten suunnitelmien matkassa, minkä takia potentiaalinen kokonaisuus jää jäykäksi ja tökeröksi kokemukseksi saaden pelaamisinnon hiljalleen hiipumaan jatkuvaan tekniseen kompasteluun ja hutaistuun pelattavuuteen.