Kaksi Prince of Persia -peliä yhdessä vuodessa? Näin se on. Prince of Persia: The Lost Crown julkaistiin tammikuussa, ja toukokuussa Dead Cells -peliä tukenut Evil Empire julkaisee pelinsä The Rogue Prince of Persia.
Tulossa on Early Access -julkaisu, jonka jälkeen tekijät tekevät parannuksia ja lisäävät mukaan uutta sisältöä ajan kanssa. The Lost Crownia pelanneet huomaavat paljon yhteistä myös tämän uuden pelin kanssa. Kyseessä ei kuitenkaan ole jatko-osa, eikä muutenkaan liitoksissa The Lost Crowniin. Kyseessä on 2D-tasoloikka, jossa läiskitään ja mäiskitään. Niin ja Dead Cellsin malliin kyseessä on roguelike.
The Rogue Prince of Persiassa maata ovat valloittamassa yliluonnolliset oliot, ja Prinssi käy vastarintaan. Mistä moinen invaasio sitten johtuu? Prinssi on syynä, sillä hän on käyttänyt talismaania, joka pystyy nostamaan hänet kuolleista ja palauttamaan vieläpä turvalliseen paikkaan. Ja tästä saadaan tietysti se roguelike-elementti mukaan. Prinssin on siis kiivettävä ja voimisteltava taistelua unohtamatta halki haastavien kenttien. Vastassa on niin piikkejä kuin pyöriviä teriäkin. Matkalla toki piestään pahiksia ja kerätään rahaa päivityksin, joilla pelaaminen muuttuu helpommaksi. Kuollessa päivitykset menettää lukuun ottamatta aivan erityistä valuuttaa, jos siis on tallettanut sen pankkiin ennen kuolemaansa.
Evil Empire ei koeta tehdä rogueliken lajityypissä jotain uutta ja mullistavaa, eikä sen puoleen Prince of Persiassakaan. Kaikki on hyvin tuttua, mutta toisaalta kaikki myös toimii hyvin. Pelattavuus on nopeatempoista, ja siinä on tarvittavaa monipuolisuutta. Liikkuminen ei tylsäksi käy, ja käytössä on erilaisia aseita menon monipuolistamiseksi. Kahden käden kirves on hitaampi kuin kaksi tikaria, ja jousella ampuminen on tarkkaa.
Evil Empire tarvinnee vielä aikaa taistelumekaniikan hiomiseen ja tasapainottamiseen. Testaamisen aikana tavalliset viholliset olivat hetken ajan aivan liian helppoja, ja sitten pomovastus iski kuin Mike Tyson parhaina päivinään. Toisaalta pohja on hyvin paikoillaan jo nyt, ja kentät on suunniteltu hyvin.
The Rogue Prince of Persiassa on mukana esineitä ja päivityksiä, joilla Prinssin keinot monipuolistuvat. Osuma saattaa aiheuttaa myrkkyvaikutuksen, tai sytyttää pahiksen palamaan. Terveysmittari kasvaa pysyvästi, jos löytää parantavan lähteen. Esineet ovat tuttuja Dead Cellsin ja Prince of Persian pelaajille. Uutta on tapa, jolla esineitä käytetään. Jokainen asetetaan erikseen Prinssin vyöhön, joka sitten vaikuttaa moneenkin asiaan. Joku saattaa vahvistaa kahta vasemmalle asetettua esinettä, toinen taas saattaa vahvistaa oikealla olevaa ja heikentää vasemmalla olevaa ja niin edelleen. Pelaajan on siis mietittävä, mikä onkaan se paras yhdistelmä.
Lisäksi on päätettävä, mihin kaikkeen käyttää aikaansa. Kentät voi puhkua loppuun sen enempää ympärilleen katselematta. Näin ollen se varsinainen kentän vaara tulee olemaan pomovastus. Toisaalta paikkoja voi tutkia uusien varusteiden, kauppojen tai jopa keitaiden toivossa, johon siis voi tallettaa ne Spirit Glimmer -valuutat. Jokaisessa kentässä on valikoima haastehuoneita, joiden lopussa odottaa aarrearkku. Juttu vain on niin, että harvemmin tavaroita saa kuollessaan pitää. Kyseessä on totinen roguelike.
Ulkoasu on hyvinkin värikäs ja yksinkertainen, eikä sellaista ole yleensä totuttu yhdistämään Prince of Persiaan. Ratkaisu toimii kuitenkin varsin hyvin. Prince of Persian tunnelma on mukana samoin kuin The Lost Crownissakin.
Evil Empiren mukaan The Rogue Prince of Persia tulee olemaan Early Access, joka ei kuitenkaan tunnu julkaisussaan keskeneräiseltä. Testaamisen perusteella niin todellakin näyttää olevan. Potentiaalia ainakin riittää. Tarina loppuu toistaiseksi kesken, eikä niitä vyöhön laitettavia esineitä ole kovinkaan paljoa. Siitä huolimatta tässä näyttää olevan se seuraava menestyksekäs Prince of Persia.