The Technomancer

Joskus selkeästi vaatimattomammillakin resursseilla varustettu viihde onnistuu yllättämään. Pieteetillä tehtyä B-toimintaleffaa seuratessa kengännauhabudjettia ei voi olla huomaamatta, mutta se onnistuu siitä huolimatta viihdyttämään. The Technomancerilla on efekti sama pelimuodossa.

Peli sijoittuu samaan maailmaan kuin Spidersin edellinen scifipeli "Mars -War Logs", muttei ole sille suoranaista jatkoa. Ihmiskunta elää Mars-planeetalla varsin vaatimattomissa olosuhteissa korporaatioiden käydessä loputonta sotaa planeetan resurssien hallinnasta. Ihmiset elävät pienehköissä vihamielisiltä elementeiltä suojaavissa kaupungeissa pääsääntöisesti pinnan alla. Pelaaja on Zachariah Mancer, juuri valmistunut Technomancer. Manserit ovat eräänlaisia post-apokalyptisiä sähkövelhoja, jotka manipuloivat AA-paristoja voimakkaampia kenttiä implanteillaan. Kaikki muutkin velhot ovat sukunimeltään Mancereita olematta ilmeisesti sukua keskenään. Uskonnollissävytteisen Katedraalikoulun johdossa häärii Great Master Sean.

Kuten arvata saattaa, valmistumisen jälkeen Abundance-kaupungin sotilas/poliisitehtäviin siirtyminen ei tapahdu rauhallisesti ja Zach löytää itsensä pian Marsin politiikan keskiöstä. Juonenkuljetusta on varsin paljon, mutta se ei muutamaa hilpeän huonoa ääninäyttelynäytettä lukuun ottamatta tarjoa sen suurempia elämyksiä. Tarina ei sentään yritä liikaa tai hääri eteerisyyden tuolla puolen, joten sitä on helppo seurata.

Tyylilajiltaan The Technomancer on toimintaroolipeli kokemuspisteineen ja reaaliaikaisine taisteluineen. Tehtävien suorittaminen ja vihollisten lanaaminen palkitaan rojun lisäksi kokemuspisteillä. Tasonnousujen yhteydessä Zach voi erikoistua yhteen tai useampaan pelin neljästä hahmoluokasta. Technomancer-puu on täynnä sähköloitsuja ja niitä parantavia passiivisia kykyjä. Aseisiin sidotut kolme muuta luokkaa sisältävät kamppailua joko taistelusauvalla, nuijalla ja kilvellä tai tikarilla ja pistoolilla. Käytettyä asetta ja sitä kautta koko hahmoluokkaa voi vaihtaa taisteluiden aikana lennosta tarpeen mukaan. Itse en tosin kokenut tätä tarpeelliseksi, ja panostin kaikki pampulat joko sähkötaikuuteen tai tikari+pistooli -komboon. Omia varusteita voi mukavasti päivittää ihan kivasti tehdyn väsäyssysteemin kautta, joka muuttaa niiden tehon lisäksi myös ulkoasua.

Taistelut käydään yleensä määrällistä ylivoimaa vastaan. Pelaajan mukana häärii nollasta kahteen kaveria omine taitoineen, jotka tosin tarjoavat lähinnä useampia kohteita viholliselle todellisten auttamisen sijaan. Viholliset iskevät yleensä liioitellun hitaasti, jolloin pelaaja ehtii joko väistämään tai torjumaan iskun ja vastaamaan itse lyhyellä sarjalla. Kamppailut soljuvat kohtalaisen hyvin pienen opettelun jälkeen, mutta eivät koskaan pääse hieman kömpelöiden kontrollien vaivaamasta epätarkkuudesta eroon. Kulmikas ohjaaminen tökkii myös rauhallisemman seikkailun aikana, jolloin vieressä olevan arkun avaamiskohdan löytäminen vaatii joskus pientä steppausoperaatiota. Pelin ensimmäisen kymmenen tunnin aikana uusia taitoja tulee kohtalaista vauhtia, mikä pitää toiminnan raikkaana. Tämän jälkeen monet kohtaamisista taantuvat nopeasti tympeäksi rutiiniksi. Pelin tekoälyä on myös todella helppo jallittaa. Technomancer ei muuten millään tavalla varoita roolipeleistä tutuista kohdista, joissa pelaaja siirtyy väistämättä eteenpäin. Puolen tusinaa tehtävää jäi näin suorittamatta, kun tarina ohjasi sankaripartion toisille metsästysmaille väkipakolla.

Peliä ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua erityisen kauniiksi tai koreaksi kuunnella. Mars on toteutettu punaruskeaa väriä säästämättä. Tapahtumapaikkoihin on onneksi saatu kohtalainen määrä vaihtelua ja esimerkiksi isoimmat kaupungit poikkeavat reippaasti toisistaan. Peli näyttää siltikin jo ilmestyessään hieman vanhentuneelta kulahtaneine tekstuureineen ja kankeine animaatioineen. Marsin hirviösuunnittelusta täytyy tosin antaa plussaa, sillä monet ankarasti mutatoituneet hirvitykset ovat aidosti uniikkeja sekä ulkonäössä että kyvyissään.

Jos visuaalisella puolella mennään vaatimattoman perussuorituksen puolella, ääniosastolla seilataan sitten laidasta laitaan. Osa ääninäyttelystä on jopa varsin pätevää, ja nämä valonpilkahdukset osuvat onneksi pelaajan mukana kulkevien kumppaneiden kohdalle. Osa vähemmän tärkeistä hahmoista on sen sijaan saanut äänensä todennäköisesti studion henkilökunnalta. Lopputulos muistuttaa tönkköihin kasvoanimaatioihin yhdistettynä kankeasti näyteltyä VHS-scifileffaa.

Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta pidän The Technomancerista. Spiders on selkeästi pyrkinyt tuomaan peliin kaikki modernin roolipelin elementit joustavista hahmoluokista persoonallisiin kanssamatkustajiin, tavaroiden tuunaukseen ja monipuolisiin maisemiin. Sen toteutuksessa ei haise kylmä laskelmoiva korporaatio vaan aito halu toteuttaa parasta mahdollinen peli selkeästi Mass Effectia tai The Witcher 3:sta pienemmillä resursseilla. Peli on aivan väistämättä teknologisesti vajavainen ja dialogissaan hilpeän banaali, mutta taidan silti pelata tämän varsin pitkän postapokalyptisen Mars-seikkailun kokonaan läpi arvion kirjoittamisen jälkeenkin.