Thief

Rattaat ryskyvät kaupunkiin huterilla pyörillään. Sade piiskaa kulkijoita ja Garrettin ääni kumuaa kaiuttimista: "Olen ollut poissa, mutta en voi kertoa missä." Legendaarisen hiipparin edellisestä esiintymisestä on ehtinyt vierähtää jo kymmenkunta vuotta. Nyt Garrett on palaamassa tositoimiin uudistetussa kuosissa. Tarkoituksena on potkaista sarja kertaheitolla nykypäivään, mutta pysyä silti uskollisena Thiefin juurille.

Peli sijoittuu synkkään kaupunkiin, joka on teollisen vallankumouksen partaalla. Pseudoviktoriaaniset ja keskiaikaiset vaikutteet lyövät kättä siinä missä vartijoiden pamput viattomia ihmisiä. Kärryn kätköistä pälyillessä bongataan silmukkaa kaulassa kantava mies, jonka vartijat tuuppaavat alas talon yläkerrasta jättäen ruhon riippumaan elottomana vähän maanpinnan yläpuolelle. Sadepilvet kasautuvat paksuksi puuroksi peittäen moraalisen rappion kalseaan usvaan. Tervetuloa The Cityyn, Thiefin tunkkaiseen maailmaan.

Tarinasta vastaava Steven Gallagher on selvästi innoissaan päästessään viimein esittelemään Garrettin uutta tyyliä ja The Cityä. Hän on kuitenkin vaitelias itse toiminnan yksityiskohdista. Tiedämme, että kaupunkia johtaa The Baroniksi kutsuttu mies, joka pitää asukkaita rautaisessa otteessaan propagandan ja suurten vartiojoukkojen avulla. Varakkaat asuvat leveästi, kun taas muut kärsivät äärimmäisestä köyhyydestä ja taudeista. Tilanne on selvästikin kestämätön, eikä se jää Garrettilta huomaamatta. Jotain tulee tapahtumaan. Odotettavissa on, että varas tempautuu kaupungin konflikteihin ennemmin tai myöhemmin.

Kenttä, jota kehittäjät esittelivät Eidos Montrealilla, on nimeltään House of Blossoms. Se sijoittuu karkeasti ensimmäisen kolmanneksen loppuun. Tehtävänä on kaapata medaljonki, joka riippuu Eastwick-nimisen herrasmiehen kaulassa. Ensin Garrettin on tietenkin löydettävä tyyppi, mikä ketterältä mestarivarkaalta kävi näppärästi salakuuntelemalla lörppösuisia vartijoita ja kapuamalla rakennuksen seiniä. Aivan kuten sarjan aiemmissa osissa peliä pelataan pääosin hahmon silmistä kuvattuna. Steven Gallagherin mukaan kehityksessä on käytetty paljon aikaa siellä olemisen tunteen välittämiseksi. Tässä kohdin niinkin triviaali seikka kuin hahmon kädet näyttelevät suurta roolia.

"Olemme kovasti yrittäneet työstää suhdetta kaupunkiin, kosketusta ja tunnetta, että pelaaja kuuluu ympäristöön. Ympäristöä ei voi täysin arvostaa, jos ei tunne olevansa siellä."

Kun Garrett vilkuilee muurin takaa, pelaaja näkee miten tämä nojaa siihen käsillään. Kirjahyllyä tutkiessa päähahmon sormet puolestaan liikkuvat kirjojen selkämyksillä. Ensimmäisen persoonan vinkkelistä poiketaan kuitenkin joskus, jolloin kamera hyppää hahmon ulkopuolelle. Tällä halutaan korostaa Garrettin liikkeitä määrätyissä tilanteissa, kuten lähitaisteluiskua tehdessä ja erityisissä kiipeilyosuuksissa (à la Prince of Persia / Uncharted). Kuvakulmalla kikkaillaan myös uutta tarttumakoukkua The Claw'ta käytettäessä.

Garrett seurasi Eastwickiä talojen katoilta ja läpi pimeiden kujien usvan velloessa nurkissa. Koko peli tapahtuu yöaikaan, joten visuaalisessa tyylissä nojataan pitkälti valojen ja varjojen sekä synkkyyden ja usvan tehoon. Näimme, miten Garrett voi käyttää jousta ja erilaisia nuolia aktivoidakseen asioita ympäristöstä. Esimerkiksi esineitä voi ampua alas kiinnittääkseen vartioiden huomion, ja nuolilla voi myös aktivoida ansoja ja ovien kytkimiä. Ja toki vartijan voi tarvittaessa päästää päiviltä tähtäämällä nuolen silmien väliin. Garrett ei kuitenkaan ole mikään miekkasankari. Pelin ohjaajan Stephane Royn mukaan vartijat voi haastaa lähitaistelussa, mutta sitä ei suositella.

"Yksi vartija vielä menettelee. Kenties kaksi. Jos vastaan tulee kolme tai neljä, silloin on jo syytä ottaa jalat alle."

Edellisosien tapaan pelin idea on siinä, että kenttien läpi yritetään liikkua mahdollisimman hienovaraisesti ja huomaamattomasti. Koko peli pitäisi olla läpäistävissä surmaamatta ketään. Ennen pitkää Eastwickin varjostus johti paikkaan, jonka mukaan tehtävä on nimetty. House of Blossoms on hyvinsyöneelle yläluokalle suunnattu ilotalo. Eastwick paineli suoraan sisään pääsisäänkäynnistä, kun taas Garrett valitsi kiertotien - yhden pelin lukuisista vaihtoehtoisista reiteistä. Sisällä vähäpukeiset prostituoidut viihdyttivät parrakkaita miehiä hämärissä, syvänpunaisissa huoneissa. Herrasväki oli selvästi liian keskittynyt hipelöintiin, sillä miehet eivät huomanneet Garrettin tyhjentävän näiden taskut kaikesta arvotavarasta. Näpistely kannattaa, koska tehtävien aikana hankittuja arvotavaroita voi käyttää keikkojen välillä varustuksen paranteluun.

Uutuutena pelissä on Fokukseksi kutsuttu toiminto. Sitä voi ajatella eräänlaisena Garrettin intuitiona, jonka avulla pelaaja voi nähdä vuorovaikutteiset esineet ja vaihtoehtoiset reitit. Siitä on hyötyä myös näpistelyssä ja tiirikoinnissa. Jos Fokuksen aktivoi taistelun aikana, aika hidastuu helpottaen vihollisen päihittämistä. Yksinkertaistaako se peliä liikaa? Stephane Royn mukaan ominaisuus on mukana niitä varten, joilla ei ehkä ole älyttömästi aikaa pelata, mutta jotka haluavat kokea mitä Thiefillä on tarjottavanaan. Se ei silti ole rajaton helpotus.

"Saatua Fokusta on tärkeää säästellä ja pelaajan täytyy valita oikeat hetket sen käyttöön", hän huomautti.

Kokeneille Thief-puristeille tarjotaan mahdollisuus kytkeä helpotukset kokonaan pois. Esittelyssä Fokus auttoi Garrettia löytämään toimiston, jossa on salaovi. Sen takana huomio kiinnittyi jälleen Steven Gallagherin mainitsemiin "siellä olemisen" keinoihin, kun Garrett hiljalleen kyykisteli eteenpäin ja tunnusteli kiviseiniä käsillään. Käytävä johti toiseen huoneeseen, ja ovessa olevan reiän kautta näimme Eastwickin huumaamassa ilotyttöä. Kun tyttö oli tajuton, Eastwick alkoi etsiä jotain kirjahyllyistä. Samalla Garret livahti huoneeseen, kolkkasi miehen ja nappasi medaljongin tämän kaulasta. Riipus on täynnä outoja symboleja. Ne selvittääkseen Garrettin oli etsittävä vastaavia merkintöjä toisesta huoneesta. Symbolit ehdittiin hädin tuskin paikantaa, kun Eastwick virkosi ja teki hälytyksen tunkeilijasta. Ja ei muuta kuin jalat alle.

Helpottaakseen pakomatkaansa Garrett sabotoi ilmastointijärjestelmää ja vapautti tyrmäävän annoksen huumaavaa ainetta. Tämä on kuitenkin vain yksi mahdollinen huipennus tehtävässä. Jokainen voi koettaa ratkaista tehtävän mieleisellään tavalla. Jos Garrett ei esimerkiksi olisi kolkannut Eastwickiä, vaan käyttänyt armottomampia metodeja, hälytystä ei olisi tapahtunut ja tilanne olisi kehittynyt eri suuntaan. Tällä kertaa päädyttiin kuitenkin siihen, että ilotytöt ja pyylevät asiakkaat tipahtelivat ympärillä tatamiin. Pääovella Garrettia odotti vielä neljä vartijaa miekat ojossa. Kaksi näistä kolkattiin nopeasti nuolella, joka pudotti katosta tavaraa näiden päälle. Kolmas sai maistaa nuolenkärkeä omakohtaisesti. Sitten Garrett sprinttasi neljättä kohti ja kamera zoomasi kauemmas elävöittäen täsmäiskua. Sekunteja myöhemmin mestarivaras liihotteli jo pakoon tarttumakoukullaan ja jännittävä ensiesittely oli tullut päätökseensä.

Thief vaikuttaa lupaavalta rebootilta asiaankuuluvan synkeissä ja tunnelmallisissa puitteissa. Graafista silmänkarkkia tarjoillaan isolla kauhalla dynaamisista varjoista partikkeliefekteihin ja valaistustehosteisiin. Peli ei myöskään vaikuta harhautuvan liian kauas sarjan juurilta. Painotus on edelleen hiippailussa ja valinnanvarassa, ei toiminnassa. Harmittavasti tekoälystä ei vielä saatu kunnollista käsitystä. Hahmot eivät näyttäneet reagoivan askelten ääniin, mutta kehitys on kesken ja vihollisten nokkeluus selviää ajan kanssa. Kunhan helpotuksia ei pakoteta kurkusta alas, uusi Thief voi olla kunnioitettava lisä hiippailugenren ehdottomaan klassikkosarjaan.