Nintendon vuosituhannen alussa käynnistämä Pikmin-sarja on tehnyt seikkailullisesta joukkojen johtamisesta kevytstrategista konsolipeliviihdettä, josta yllättävän harva pelintekijä on kuitenkaan uskaltanut lähteä inspiroitumaan. Värikkäällä seikkailumeiningillään ja pelaajaa avustavilla palleroillaan ennakkohypetystä kerännyt Tinykin julkaistiin elokuun 2022 lopussa konsoleille ja tietokoneille, ja arkirealismista innoittuva avaruusseikkailu on selvistä Pikmin-vaikutteistaan huolimatta mainio viihdepläjäys.
Pikmin-sarjan Olimar-astronauttisankaria mukaillen myös Tinykinissa nähdään kiipeliin joutuva tähtivaeltaja, joka pääsee loikinnan lisäksi hiomaan joukkojenjohtamistaitojaan. Milodane-nuorukainen lähtee tutkimaan avaruudessa ammottavia jättiläisplaneettoja, ja haaksirikon myötä tähtireki tömähtää galaksin eksoottisimpaan kohteeseen eli Tellukselle. Milodane herää aution omakotitalon eteisestä, ja tönön hallintaansa ottaneet ötökät kiinnostuvat sankarista ja tämän kyvystä hallita pallomaisia Tinykin-tyyppejä. Paikallisten öttiäisten parrakas johtohahmo Ridmi on suunnittelemassa pakoa suljetusta talosta, ja Milodanen joukkojenjohtamistaitoja tarvitaan paitsi rakennusosien mutta myös eri huoneita hallinnoivien ötökkäyhteisöjen ongelmien ratkaisemiseen. Kaiken kukkuraksi talon entisestä asukkaasta Ardwinista on liikkeellä jos jonkinlaista huhua. Mitä talossa oikein on tapahtunut?
Tinykinin grafiikka yhdistelee letkeää piirrostaidetta kolmiulotteisiin arkirealistisiin maisemiin varsin vinkeällä tavalla. Sarjakuvamaisten kaksiulotteisten hahmojen ja polygonimaisemien yhdistelmä tuo mieleen loppuvuodesta 2021 ilmestyneen Demon Turf -tasoloikinnan, jossa rouheasti tyylitellyt hahmot loikkivat menemään urbaaneissa maisemissa. Tyyliltään Tinykin kuitenkin erottuu Demon Turfista parilla oleellisella tavalla. Värikkäät hahmot tinykineja ja Milodanen avaruusasua myöten tuovat mieleen 2020-luvun perheen pienimmille suunnattujen piirrossarjojen meiningin, kun taas kirjoista, johdoista ja tulitikkurasioista rakennetut hyönteiskodit ja pienoisyhteiskunnat kylppäriin vessapapereista rakennettua vapaakaupunkia myöten ovat todella päräyttävän näköisiä ilmestyksiä. Ardwinin talon asukkaiden huolet ja järjestäytyminen osuvat tematiikaltaan kuitenkin astetta aikuisempaan makuun.
Ensimmäisissä kentissä nähtävä ötökkäkultti tuo hurjine palvontamenoineen mieleen vastikään ilmestyneen Cult of the Lamb -toimintaseikkailun, ja esimerkiksi kauniisti sisältä valaistu piano metallisine ja sokkeloisine sisäosineen on hauska tutkimuskohde olohuoneessa. Tinykinin huoneenkokoiset peliympäristöt tuovat luovalla irtaimistosisustuksellaan mieleen toissa vuonna julkaistun Metamorphosis-pelin minimalistisen ja vinolla huumorilla höystetyn kenttäsuunnittelun. Tinykinin kotimaailmana toimiva Ridminin rakettihangaari sisältää sekin kiinnostavia valaistus- ja miljööratkaisuja.
Lattianrajasta alkavat - mutta katonrajaa kohti kurkottavat - seikkailut muuttuvat mittakaavaltaan hyvin eeppisiksi, kun pelaaja kiipeilee hyllyillä sekä esimerkiksi akvaarioiden ja kaappikellojen sisällä etsimässä paikallisten tarvitsemia esineitä, korjaamassa sähkölaitteita tai tekemässä muuta raketinosan paikallistamisen johtavaa puuhaa. Äänimaailma toimii joukolla rallattavien tinykinien laulelmia myöten erinomaisesti, ja esimerkiksi kitaran kaulalla kulkevien kielien päällä loikkiminen nostattaa kaiuttimista mainion tymäköitä riitasointuja. Lyhyesti voisi sanoa Tinykinin näyttävän ja kuulostavan siltä, että talonvaltaajiksi jääneet scifistiset ötökät olisivat todella rymsteeranneet huushollin uusiksi. PS4 suoriutuu laajahkojen miljöiden ja Milodanen vanavedessä kipittävien Tinykin-laumojen pyörittämisestä ilman merkittäviä rykimisiä, eikä latausruutujakaan tarvitse kauaa tuijotella alueelta toiselle siirryttäessä.
Tutkittavana olevat huoneet ja alueet ovat kuitenkin kokonsa puolesta juuri sillä hilkulla, etten olisi kaivannut Tinykiniin mukaan karttaruutua. Toisaalta sen varsinaisen päätehtävän lisäksi tekemistä ei ole mitenkään liiallisesti. Pelaaja pysyy päätavoitteiden ja sen muutaman sivuhomman suhteen kärryillä pelivalikon tehtävälistan avulla, ja korkealle tasojen ja hyllyjen päälle kipuava Milodane voi vieläpä silmäillä koluttuja ja tutkimattomia alueita mainioilla kiikareillaan. Sisustuksellisten ratkaisujen myötä kiipeiltävät ja koluttavat rakennelmat ovat huoneiden seiniä vasten ja niiden oleellisimmat keräilyesineet ovat nähtävissä kiikaroinnilla. Kenttien huippukohdissa taas on kohdattavissa ystävällisiä hämähäkkejä, joiden ampumaa seittiä pitkin Milodane voi skeitata saippuapalalla (!) joko suoraan seuraavaan kohteeseen tai takaisin alueen keskikohtaan pohtimaan seuraavaa liikettään. Seittiskeittailu pienentää hauskasti kookkaiden pelialueiden mittakaavaa ja saa pelaajan tuntemaan itsensä suureksikin tutkimusmatkailijaksi, kun yhden alueen lakipisteen saavuttamisen myötä peliympäristöihin ilmaantuu uusia reittejä. Tinykinin peliympäristöissä ei ole yhtä ainoaa etenemistapaa, vaan kunkin huoneen lakipisteitä voi lähteä valloittamaan oman mielen mukaan. Tinykinien yhyttäminen ja keräily erivärisistä munista sekä kullanväristen hedepallojen hamstraaminen myös saavat keräilyvietiltään väkevämmät pelaajat koluamaan joka sopen ja nurkan sen viimeisenkin salaisuuden edetessä.
Tinykin siis osaa innostaa pelaajaa seikkailuun, mutta valitettavasti tasoloikinnan suhteen kokonaisuus vaatii aluksi totuttelua. Milodane osaa loikkimisen lisäksi liitää pukunsa tuottaman saippuakuplan sisällä, ja lentely tuntuu aluksi todella epätarkalta. Rastipainikkeesta tapahtuvan hypyn jälkeen samalla napilla aukenevan kuplan aktivointi vaatii harjoittelua, mutta onneksi tyhjyyteen loikkaamisen jälkeen Milodane palaa edelliselle yrityskohdalle uutta kokeilua varten. Tinykinin rento tunnelma ja höveli vaikeusaste onneksi tasapainottavat hyppimisestä kuplaliitoon tapahtuvan muutoksen nihkeyttä. Sitä vastoin edellä mainittu saippuaskeittaus on oikeasti aika hauskaa ja vauhdikasta touhua, mikä vähentää paikasta toiseen palaamisen turhautumista ja saa pelaajan innostumaan nurkkien uudelleen koluamisesta. On erikoista, että tekijät eivät juuri huutele opastusosion aikana edellä mainittujen kiikareiden käyttämisestä, eikä kuplaliitelyn salojakaan juuri avata. Ehkäpä kyseessä on ratkaisu, jolla halutaan avata Milodanin vierautta peliympäristöissä ja toisaalta rohkaista pelaajaa itse kokeilemaan ja seikkailemaan ennakkoluulottomasti.
Hauska ja palkitseva seikkaileminen saa viimeisen silauksensa tinykinien hyödyntämisestä ja varsin monipuolisesta pulmien ratkonnasta, vaikka Pikmin-pyörää ei varsinaisesti keksitäkään uudestaan missään vaiheessa. Eriväriset tinykinit avustavat Milodania eteenpäin omien erikoistaitojensa mukaisesti: vaaleanpunaiset pikkuiset osaavat työntää esteitä syrjään, punaiset räjäyttävät tien auki, siniset johtavat sähköä ja vihreät kaverit järjestäytyvät R2-painiketta pohjassa pitämällä korkeaksi torniksi, jota kiipeämällä Milodane pääsee kapuamaan aiemmin saavuttamattomiin korkeuksiin. L2-painiketta pohjassa pitämällä Milodane tähtäilee tinykin kädessään liikuteltavia tai räjäyteltäviä kohteita, ja tinykin lähtee lentoon R2-painikkeesta kuin kevyessä räiskintäpelissä konsanaan. Pientä kädestä pitelemistä on havaittavissa kautta linjan. Pulmiin liittyvä irtaimisto hehkuu tarvittavan tinykinin värisenä, ja asetteleepa peli vielä Milodanin käteenkin automaattisesti pulmaan sopivan tinykinin, mutta pelaajan tehtäväksi jää keräillä joukkoihin vahvistuksia edellä mainituista munista. Suurimpien esineiden liikuttaminen tai räjäyttäminen vaatii melkoisen määrän tinykineja, jotka eivät ole välttämättä uusiutuvia henkilöstöresursseja. Vaaleanpunaiset liikuttajat palaavat Milodanin riveihin operaation jälkeen, mutta kerran räjähtäneet tai virtaa johtamaan jääneet apurit eivät enää ole reservissä mukana. Torniksi järjestäytyneet vihreät tinykinit taas saa pois muodostelmasta kolmiopainiketta näpäyttämällä, jolloin kaikki Milodanin komennossa olevat apurit palaavat pyörimään tämän jalkoihin.
Näinpä pelaaja joutuu pitämään silmät auki ennen kaikkea punaisten pamaus-tinykinien varalta ja ajoittain taktikoimaan, mitä kannattaa tehdä: avaanko punaisilla tinykineilla nuo arkut vai heitänkö koko räjäytyskomppanian tuohon vahvempaan oveen? Varsinkin peliympäristöissä ensiaskeliaan ottava pelaaja joutuu vähän väliä pohtimaan etenemistään, mutta onneksi punaisia tinykineja on tarjolla melkeinpä joka nurkan takana. Onneksi tekijät ovat älynneet vähentää edestakaisin juoksentelun tarvetta siinä mielessä, että kaikki sivutehtävien kannalta oleelliset esineet on mahdollista ottaa vaaleanpunaisten tinykinien kannettavaksi. Toisaalta pelin seuraaminen ja sen seuraavan loikan suunnittelu meinaa välillä käydä sekavaksi, kun Milodanin ympärillä pyörii useamman kymmenen tinykinin edestä pikkuväkeä, ja näiden hartioilla lepäilee kirjekuorien ja laserkynien kaltaista tilpehööriä.
Tarinankerronnalliselta anniltaan Tinykin tuntuu kuitenkin parhaimmillaankin kädenlämpöiseltä kokonaisuudelta. Huoneesta toiseen etenevän seikkailun aikana ei ole luvassa Ridminin jutteluita kummempia juonenkäänteitä, ja edellä mainitut uskonnolliset teemat tai hippihenkinen meno eivät missään vaiheessa syvene kovinkaan kiinnostaviksi. NPC-hahmojen jutteluiden lomassa piilevät populaarikulttuuriviittaukset esimerkiksi Tähtien sodan ja Titanicin suuntaan alleviivaavat kaikessa latteudessaan sitä, miten Tinykinin oma tarinallinen identiteetti tuntuu olevan hakusessa.
Tarinallinen ankeus on Tinykinissa harmillinen piirre, sillä värikkäät ja yksityiskohtaiset peliympäristöt ovat täynnä erinomaisia ja kiinnostavia suunnitteluratkaisuja, mutta tietynlainen hengettömyys ja persoonattomuus vaivaavat tätäkin osa-aluetta. En nimittäin olisi pelin synopsista lukematta tajunnut, että ajallisesti Tinykin sijoittuu 1990-luvulle, sillä mitään kovin vahvasti ysärivaikutteista tai kyseiseltä vuosikymmeneltä haiskahtavaa ei useinkaan ole näköpiirissä, ellei mukaan lasketa CD-koteloiden ja itse levyjen mukanaoloa eräässä tarinatehtävässä. Rakettihangaarin kyljessä olevaan Ardwin-museoon päätyvät erikoisesineetkään eivät varsinaisesti tuo esittelyteksteineen kokonaisuuteen mukaan kovin suurta kerronnallista lisäarvoa. Tämä on sääli, sillä lupaavan salaperäisesti alkava tarina nostattaa odotukset katonrajaan asti. Milodane kyllä kipuaa sinne tinykinit kintereillään kerran toisensa jälkeen, mutta muut asukit jäävät odottamaan juonellista nostatusta mahdolliseen jatko-osaan.
Tinykin on sympaattinen ja koukuttava pieni suuri seikkailu, joka voisi rynnätä vieläkin rohkeammin omilleen Pikmin-sarjan varjosta. Tarjolla on kuitenkin toimiva ja laadukas tasoloikka-annos, josta riittää pelattavaa kaikenikäisille vähintään viideksi tunniksi. Kovimmat keräilijä-kotoilijat saanevat Tinykiniin uppoamaan aikaa enemmänkin.