Tomb Raider IV-VI Remastered on huonompi kuin ensimmäinen kokoelma

Minussa asuu jonkinlainen Tomb Raiderin fani, ja haluaisin kovasti olla sitä mieltä, että taika, hurmaavuus ja karisma alkoivat heiketä pelisarjassa Tomb Raider II:n jälkeen, mutta eihän se niin ole. Tämä oli mielipiteeni aina viime vuoteen asti, kun sopivan avustajan puutteessa arvioin itse kaikki kolme aiemman kokoelman peliä, ja huomasin varsin nopeasti, että kaikki kolme peliä olivat, ja ovat, jokseenkin korkealla tasolla. Muistan varsinkin kolmannen pelin suorastaan huonona, mutta tänään luokittelisin sen selvästi kohtuulliseksi, kun taas ensimmäinen seikkailu on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä peleistä.

Muistan myös, miten väsynyt olin samaan vanhaan kaavaan, kun Core Design ja Eidos pyöräyttivät neljännen sarjan pelin Tomb Raider: The Last Revelation. Siihen mennessä, kolme vuotta alkuperäisen seikkailun jälkeen, olin saanut tarpeekseni saman kaavan tutkimisesta, samanlaisista ympäristöpulmista ja samanlaisesta kankeasta ohjauksesta. Toisaalta The Last Revelation (1999) ei ollut koskaan huono ja nyt kokeiltuani uudelleen huomaan, miten aliarvostettu peli se onkaan. Teemana on astrologia ja se, miten tähdet hallitsivat muinaisia egyptiläisiä erityisesti, ja tarina on hyvin käsikirjoitettu ja mukavasti rakennettu hyvillä edesottamuksilla ja monilla todella nokkelilla pulmilla, johon päästään kyllä. Tämä huolimatta siitä, että kehitystiimi oli tässä vaiheessa (The Last Revelation kehitettiin samaan aikaan Tomb Raider III:n kanssa, joten Core Designin päätiimi oli jaettu kahtia työskennellen tuplatahdilla kaksinkertaisen pelimäärän parissa) aivan piipussa.

Viides peli hypersuositussa pelisarjassa on Tomb Raider: Chronicles (2000), ja kun seikkailu alkaa, Lara Croftin uskotaan olevan kuollut The Last Revelationin tapahtumien vuoksi. Nyt päästään pelaamaan "Lost Levelsien" läpi Tomb Raider III:sta ja The Last Revelationista käyttäen mielivaltaisia takautumia seikkailussa, joka on vähän kaikkea. Nopeasti kokoon keitetyt välivideot aiemmista peleistä lypsettiin kuiviin, koska Eidos vaati Core Designia tuottamaan yhden pelin joka vuosi. Tietysti pulmat ovat nokkelasti tehtyjä, ja toki mukana on aiemmin huomiotta jäänyttä ympäristön tutkimista, ja tätä osaan nyt arvostaa enkä vältellä, mutta kokonaisuutena on selvää, että Core Design oli väsynyt Lara Croftiin ja mielikuvitus oli ehtynyt.

Kokoelman kolmas peli on suorastaan naurettava Tomb Raider: The Angel of Darkness, ja rehellisesti sanoen sekin on paljon sanottu. Kyseessä on todella karmea peli, joka lähinnä vain turhauttaa. Core Design työskenteli rinnan Tomb Raider III:n, The Last Revelationin, Chroniclesin ja The Angel of Darknessin kanssa, koska tämän seikkailun pohjalla oli kokonaan uusi versio omasta pelimoottorista, joka oli nyt optimoitu Playstation 2:lle eikä Playstationille, ja pelattavuudessa oli erilainen painopiste. Lara oli nyt kuin Solid Snake, osasi hiiviskellä, hyökätä takaapäin pahisten kimppuun kuristaen ääntä pitämättä, ja toisin kuin katakombeissa ja isoissa luolastoissa, monet kentät olivat sisäkenttiä Lontoossa, joka ei toiminut oikein millään tavalla. The Angel of Darkness oli täysin ilman Laran hurmaavuutta 22 vuotta sitten, ja on sitä edelleen.

Ja tämä on tilanne uuden kokoelman pelien kanssa, eikä niin ollut Tomb Raider I-III Remasteredin kanssa. Uudet kolme peliä eivät ole läheskään niin hyviä kuin ne ensimmäiset kolme, jos pitäisi verrata kahta kokoelmaa. Toisaalta on helppoa havaita kaikki parannukset, joita Aspyr on tehnyt uusien versioiden parissa. Edelleen on mahdollista vaihtaa lennossa uuden ja vanhan grafiikan kesken. Ruudunpäivitys takkuaa ja kompuroi paljon hyppyjä tehdessä, ja vaihto modernin ohjauksen ja tankkiohjauksen (se alkuperäinen) kesken on entistäkin sujuvampi, kuten myös kaksi uutta liikeanimaatiota, jotka auttavat Laran kiipeämisessä. Photo Modea on laajennettu, ja on todellakin mahtava tällä kerralla.

Tomb Raider IV-VI Remastered on siis hyvää työtä Aspyrilta, mutta alkuperäiset modernin käsittelyn saaneet pelit eivät pärjää, ja siksi arvosana on 5/10. Kyseessä on kappale videopelaamisen historiaa, mutta ottaen huomioon kehnon Chroniclesin ja suorastaan huonon The Angel of Darknessin, on tätä kokoelmaa vaikea kutsua menestykseksi.