Total War: Rome II

Creative Assembly on tehnyt pitkän uran hieman erilaisten reaaliaikaisten naksuttelupelien parissa. Shogun: Total War näytti, miten kymmenien yksiköiden kähinät käännettiin satojen ja jopa tuhansien yksittäisten sotilaiden massiivisiksi kohtaamisiksi. Japanista on sen jälkeen menty antiikkiin, keskiajalle ja ruutiaseiden aikaan. Nyt tie vie jälleen Roomaan Total War: Rome II:ssa, jossa isketään peistä, miekkaa, kilpeä ja norsua vastaan.

Kerrottavaa olisi tuhottomasti, joten aloitetaan perusteista. Peli jakautuu edellisten osien tapaan vuoropohjaiseen strategiatilaan ja reaaliaikaiseen taktiseen taisteluun. Strategiaosastolla hallinnoidaan yhtä noin kymmenestä valittavasta kansakunnasta. Karkeasti otettuna neljään eri kulttuuriin (roomalainen, helleeninen, itäinen ja barbaari) jakautuvat osapuolet kehittävät kaupunkejaan ja provinssejaan, varustavat armeijoitaan, suorittavat agenttiensa avulla salaisia tehtäviä sekä käyvät kauppaa "laajennetun Euroopan" kartalla.

Isoimpia muutoksia kartalla ovat mahdollisuus nostaa sotaväkeä mistä tahansa oman provinssin sisällä sekä alueiden jakautuminen kahden tai useamman sektorin kokonaisuuksiin, joita hallinnoidaan yhteisestä näkymästä. Esimerkiksi yhteen kaupunkiin pystytetty kansalaisten tyytymättömyyttä kasvattava pyhättö vaikuttaa provinssin kaikkiin kaupunkeihin ja niin edelleen. Pienen totuttelun jälkeen muutos tuntuu hyvältä tavalta vähentää mikromanagerointia kylä kerrallaan.

Muiden kansojen kanssa voi tehdä erilaisia sopimuksia varallisuutta kerryttävästä kaupasta sotilasliittoihin asti. Varsinaista juonittelua diplomatia ei sisällä, mutta antaa tarpeeksi perustyökaluja naapurisuhteiden pilaamiseen. Mukavana ominaisuutena hyvissä väleissä olevan kansan kanssa voi tehdä konfederaation, joka käytännössä liittää tämän alueet ja sotavoimat omiin rauhanomaisesti. Entistä hyvää liittolaista ei ole siis pakko lanata, mikäli haluaa koko provinssin kaikki kylät haltuunsa. Pikkuharmina vuoron pyöräyttäminen jo heti alussa kestää lähemmäs minuutin, sillä ei-pelattavia pikkukansoja on tuhoton määrä. Kestoon tulee vielä pykälä tai pari lisää, kun liittolaisten ja vastustajien yksiköt alkavat pyöriä maisemissa.

Agentteja on kolmea eri sorttia ja niiden nimet vaihtelevat kulttuurin mukaan. Esimerkiksi barbaareilla diplomatiaa hoitaa druidi. Eri agenttien käyttötarkoitukset vaihtelevat tiedustelusta salamurhiin ja armeijaan liitettynä joukkojen tehokkuuden parantamiseen. Mukana on myös oman kansan sisäistä politiikkaa, mutta se tuntuisi tuovan lähinnä muutamia satunnaispäätöksiä pelaajan eteen ja jäävän melko irralliseksi kokonaisuudeksi. Mekanismia ei selitetä opetuskampanjan virkaa hoitavan prologin aikana, joten voi toki olla, että järjestelmällä on pitemmän päälle enemmän annettavaa.

Total Warin parasta antia on kuitenkin sen reaaliaikainen, tuhansien sotilaiden yhtäaikainen eeppinen taistelu. Maksimissaan 6000 sotilaan joukot ovat Rome II:ssa entistä näyttävämpiä, kiitos monipuolisen hahmomallinnuksen ja yksityiskohtien. Jos joskus on aikaa siirtää kamera lähelle toimintaa, löytää pelistä paljon yksittäisiä taisteluanimaatioita esimerkiksi legioonalaisten kilpimuodostelman taistellessa barbaarijoukkoa vastaan. Pääosa ajasta kuluu kuitenkin mahdollisimman laajassa näkymässä taistelukenttää tarkkaillen.

Erilaisia taistelukenttiä tuntuu olevan aiempaa enemmän ja niiden asettelu on monipuolisempaa. Pohjois-Euroopan lumikentät poikkeavat valtavasti germaanien metsiköistä ja Pohjois-Afrikan autiomaista. Erikokoiset kylät ja kaupungit satamineen tuovat lisää vaihtelua. Jos taistelukentältä löytyy sekä maata että merta, vieressä seilaava laivasto voi rantautua taistelemaan.

Yksittäinen sotilas kuuluu aina yhteen joukkoon, josta tyypistä riippuen löytyy 30-160 samanlaista tallaajaa. Miekka- ja keihäsmiehet, ratsuväki, jousiampujat ja piirityskoneet muodostavat monimutkaisen kivi, paperi, sakset -kudelman, jonka tunteminen ja hyödyntäminen on avain voittoon. Rajalliset joukkonsa fiksusti asettelemalla epätoivoinen tilanne voi kääntyä voittoon esimerkiksi puhkaisemalla vastustajan linjan ratsuväen rynnäköllä tai saartamalla vihollisen metsiin piiloutuneilla yksiköillä. Parasta hupia onkin edelleen altavastaajan asemasta voittajaksi nouseminen näennäisesti toivottomasta tilanteesta.

Tekoäly on ollut pitkään sarjan Akilleen kantapää, eikä helmasynneistä ole aivan päästy eroon vieläkään. Tietokoneen joukot on välillä luvattoman helppo saada pois asemista härnäämällä niitä muutamalla yksiköllä samalla, kun pääjoukko valmistautuu marssimaan suoraan sekametelihärdellinä pyörivän sakin selustaan. Lisäksi ajoittain se jättää yksiköitään seisoskelemaan paikalleen sadan metrin päähän itse taistelusta. Tosin hyvääkin sanottavaa tekoälystä löytyy. Etenkin korkeammilla vaikeusasteilla se osaa hyödyntää pelaajan linjan heikkoja kohtia varsin tehokkaasti.

Kampanjan aikana tietokoneen ohjastamien kansojen strategia tuntui perustuvan ennen kaikkea suuriin armeijakokoihin pelaajan ylläpitäessä pienempää, mutta tehokkaampaa ja paremmin varusteltua kokonaisuutta. Mukavana piirteenä kenraalien ja yksittäisten joukkojen keräämän kokemuksen lisäksi koko armeijakunta saa mainetta ja ajoittaisia lisäominaisuuksia.

Moninpeliä en valitettavasti voinut arviota varten testata peliseuran uupuessa, mutta julkaisun jälkeen luvassa lienee jälleen mielenkiintoisia vääntöjä kahden ihmismielen välillä. Tällöin taktiikoilta on lupa odottaa ihan mitä tahansa, eikä tekoälyn heikkouksilla ryöstökalastamista voi harrastaa. Mukana on myös Shogun 2:n tapaan koko kampanjan vetäminen yhdessä kaverin kera.

Ulkoasultaan peli on hieman kaksiteräinen miekka. Toisaalta Creative Assembly on käyttänyt paljon vaivaa ja aikaa yksiköiden ulkoasun paranteluun, jota ei kuitenkaan normaalin taistelun tiimellyksessä ehdi ihailemaan. Kuten kuvista näkyy, osa maastoissa käytävistä väännöistä on sävytetty varsin voimakkaasti, vieden kuvasta ison osan väriä ja sitä myötä tunnistettavuutta. Joissakin tapauksissa yleisilme on jopa suttuinen pelin grafiikka-asetuksista huolimatta.

Peli vaikuttaa pyörivän normaaliväännöissä varsin kevyelläkin raudalla, mutta suurissa yli 10 000 miehen taisteluissa peli pistää tehokkaammankin koneen polvilleen. Tässä ei auttanut edes testikokoonpanossa ollut tupla-580GTX, jolla jopa näkymän liikuttaminen alkoi tökkiä pahasti kähinän ollessa pahimmillaan.

Muutenkin suorituskyky tuntui heittelevän, joten toivottavasti päivitykset ja uudemmat ajurit tarjoavat lisäoptimointia, sillä juuri massiiviset taistelut ovat Total Waria eeppisimmillään. Äänimaailma on jo nyt varsin hyvin kohdillaan ja toiminnan keskellä oleminen kuulostaa juuri siltä itseltään miekkojen kalistessa kilpiin ja sotilaiden huutaessa ohjeita - tai koristessaan tuskissaan.

Käyttöliittymästä on pakko antaa pieni miinus. Shogun 2:n eleganttiin ja teemaan sopivan toteutuksen jälkeen Rome II vaikuttaa keskeneräiseltä. Yksiköiden kuvat ovat toki hauskasti antiikin taidekäsityksen mukaisia, mutta monet muut elementit jäävät puolitiehen. Esimerkiksi melkein jokainen näkymä ja teksti on kääritty rumaan tummanharmaaseen laatikkoon ja taistelun aikana olennaiset kenraalien erikoiskyvyt survottu muodostelmanappien viereen aivan ruudun alalaitaan. Osaa ikoneista on vaikea erottaa toisistaan. Taistelun saa onneksi taukotilaan, jolloin kenraali ehtii lukemaan nappien selitykset päätösten tueksi.

Olisin toivonut, että Creative Assembly olisi oppinut edellisosien perusteella välttämään julkaisua ennen kuin kaikki on valmista. Puutteet suorituskyvyn optimoinnissa ja käyttöliittymän viimeistelyssä kertovat hieman liian hätäisesti viimeistellystä pelistä, joka on kuitenkin pohjimmiltaan erinomainen. Edeltäjiensä tavoin sillä on kyky ahmia kymmeniä ja taas kymmeniä pelitunteja ja pitää pelaaja otteessaan yömyöhään asti.

Rooma ja antiikki ovat tapahtumapaikkoina kiinnostavia, ja ne tarjoavat monia toisistaan poikkeavia kohtaamisia erilaisten armeijakuntien välillä. Strategiaosuus on riittävän kattava olematta mikromanagerointia tai viemättä liikaa huomiota edelleen varsin uniikista reaaliaikaisesta taistelusta. Kahden oikeasti suuren joukon törmääminen yhteen virtuaalisella taistelukentällä on jotain, mikä kannattaa kokea itse. Jos vaikka sitten parin kuukauden päästä, kun ohjelmistopäivitys tai pari on julkaistu. Allekirjoittanut palaa nyt Iceni-heimon johtoon. Germaanit pistävät nihkeästi Keski-Euroopassa vastaan ja Rooma leviää etelässä kuin pullataikina.