Transformers: Fall of Cybertron

Cybertron on tuhon partaalla. Iäisyyksiä kestänyt sisällissota Autobotien ja Decepticonien välillä on turmellut planeetan peruuttamattomasti, eikä robottien celestiaalinen koti enää kykene tuottamaan elämää ylläpitävää energonia. Autobotien ainoa toivo on Ark-avaruusalus, jolla paeta etsimään uutta kotia tähtien tuolle puolen. Decepticonit eivät kuitenkaan edes täydellisen tuhon kynnyksellä anna tuumaakaan periksi, vaan sota raivoaa epätoivon keskellä rajumpana kuin koskaan.

Transformers: Fall of Cybertron jatkaa näin ollen suoraan siitä, mihin High Moon Studiosin edellinen ja arvioissa hyvin pärjännyt War for Cybertron jäi. Sen jälkeen Transformersien esitykset peleissä ovatkin olleet surullista lisenssihuttua, joten kun jatko-osa paljastui, heräsivät odotukset oikeasti hyvästä Transformers-pelistä eloon. Eikä turhaan! Fall of Cybertron on oikeastaan paras Transformers-peli, jota olen pelannut.

High Moon Studios ei puhunut palturia, kun se lupasi peliin paljon vaihtelua. Miltei jokainen pelin 13 kentästä pelataan eri robotilla, ja kaikilla on omat niksinsä ja erikoiskykynsä. Näin jokainen kenttä tuntuu tuoreelta eikä tylsyys ehdi iskemään missään vaiheessa. Optimus Prime voi käskeä sotatantereelle tykistökeskityksiä, pienikokoinen Cliffjumper luottaa hiiviskelyyn ja Dinobot Grimlock taistelee miekan ja kilven avulla muuttuen sitten raivokkaaksi tyrannosaurusrobotiksi.

Pelaamaan pääsee myös monilla Decepticoneilla, kuten pääpahis Megatronilla ja Combaticoneilla, jotka pystyvät yhdistymään äärimmäisen tuhovoimaiseksi Bruticus-robotiksi. Suosikkihahmoja nähdään hirmuinen määrä konfliktin molemmilta puolilta, ja yllätyksiäkin on luvassa. Pelin loppupuolella hahmot vaihtuvat niin nopeasti, että heikompia voi hirvittää.

Fall of Cybertronin viihdyttävä yksinpelikampanja on kuitenkin nopeasti pelattu, sillä pelin läpäisee kevyesti 7-8 tunnissa. Vaikeustaso on muuten kunnossa, mutta lukuisat äkkikuolemat ja pohjattomat kaivot syövät hieman peli-iloa - varsinkin ennen kuin oppii, ettei haulikkoa kantavia vihulaisia tosissaan kannata päästää iholle. Vaikka robot on varustettu latautuvalla suojalla, löytyy sen alta ilahduttavasti myös vanha kunnon elinvoimamittari.

Yksinpelissä kaatuneista vihollisista palkitaan energon shard -valuutalla, jolla voi ostaa Teletraan 1 -kaupoista päivityksiä aseisiin, erilaisia kertakäyttöisiä power up -esineitä sekä pysyviä perkkejä. Kentästä löytyvillä blueprint-piirrustuksilla puolestaan avataan kauppaan uusia aseita. Kaupan tavaroille voi myös antaa arvosanoja, joka sitten lasketaan mukaan yhteisön arvosanaksi kunkin esineen viereen.

Jättirobottien ohjaus on sopivan vankkaa ja tarkkaa. Ajoneuvomuotoon muuttuminenkin on aikaisempaa mielekkäämpää, sillä tällöin saa tiukkaan tilanteeseen lisää kestävyyttä ja tulivoimaa. Autojen ja lentokoneiden ohjaus vaatii kuitenkin hieman totuttelua. Nelipyöräiset eivät nimittäin toimi millään muotoa realistisesti, vaan tavallaan "leijuvat" maanpinnan yläpuolella.

Transformers: Fall of Cybertronin tarjontaan sisältyy useita moninpelimuotoja lyhyehköä yksinpeliä täydentämään. Kampanjan yhteistyöpelimuotoa ei ole, mutta sitä paikkaa uusi Escalation, joka ottaa mallia - arvasit oikein - Gears of Warin Hordesta. Kilpailullinen moninpeli on mukana neljän varsin tyypillisen pelimuodon kera. Puhtaan TDM:n lisäksi Cybertronin herruus ratkaistaan lipunryöstössä, dominationista ammentavassa Conquestissa sekä kirjaimellisesti vihollisten päiden keräämisessä Head Hunter -pelimuodossa.

Moninpelin suurin uutuus on kuitenkin mahdollisuus valita yksi neljästä hahmoluokasta ja rakentaa lukuisista osista omat robotit. Koska kaikki osat täytyy avata pelaamalla, on turha toivo päästä heti pelaamaan unelmabotillaan. Moninpelin rakenteesta ja ominaisuuksista jäi hieman yksinpeliä valjumpi vaikutelma. High Moon on ottanut mallia monista menestyneistä peleistä, unohtamatta kokemustasoja, perkkejä sekä muuta avattavaa, mutta toteutuksesta paistaa väistämättä pieni resurssien puute.

Audiovisuaalinen toteutus komppaa täydellisesti tarinan eeppisiä tapahtumia. Grafiikka on sävyiltään aiempaa synkempää ja vakavampaa. Iskevät musiikit puolestaan pitävät huolen siitä, että energiataso pysyy koko ajan räjähtävän toiminnan tasalla. Ympäristöistä pitää mainita, että vaikka ne eivät ole täysin tuhoutuvia, riittää hajoavia objekteja siinä määrin, että vähintään illuusio dynaamisesta peliympäristöstä on onnistuneesti läsnä.

Jättirobottien faneille Transformers: Fall of Cybertron on mannaa taivaasta. Peli parantaa edellisestä osasta jokaisella osa-alueella ja tekee sen tyylillä, joka saa sisäisen 10-vuotiaani hyppimään riemusta. Viihdyttävyydestään huolimatta Cybertronin tuho ei ole vailla puutteita. Yksinpelin lyhyehkö pituus voi kismittää, mikä kannattaa huomioida varsinkin, jos moninpeli ei kiinnosta. Lisäksi vaikka moninpeli yrittää kovasti emuloida muiden pelien menestysreseptejä, jää siitä puuttumaan se viimeinen silaus. Hyvien kavereiden kanssa Escalationista ja muista moodeista riittää taatusti mielekästä pelattavaa, mutta verkkoräimintöjen terävimpään kärkeen pääsemiseksi vaadittaisiin ehkä Bungien tai Epicin kaltaista osaamista.

Katso pelin julkaisutraileri