Mieleenpainuvan Tie-elokuvan ohjanneen John Hillcoatin toiminnallinen poliisidraama Triple 9 on ristiriitainen tapaus. Toisaalta kaikki palaset ja toteutuskin ovat kohdallaan, mutta kokemus jää silti tylsäksi. Näin ollen katsomista voi kyllä suositella, joskaan liikaa siltä ei kannata odottaa.
Nelikko nuorehkoja poliiseja on jo hyvän aikaa sitten ryhtynyt toimimaan myös lain väärällä puolella. Kate Winsletin esittämä kylmä ja häikäilemätön Venäjän mafian edustaja käskee pojat pankkikeikalle. Ryöstö onnistuu kohtuullisesti, mutta ei sitten kuitenkaan. Alkaa miesten pitkä pakomatka sekä poliisin että venäläisen mafian rautakourista kohti vapautta, jota he eivät välttämättä koskaan enää saavuta. Nimi Triple 9 tulee amerikkalaisten poliisien käyttämästä koodisanasta 999, joka merkitsee virantoimituksessa ammutuksi tullutta kollegaa.
Toteutus on energinen, tunnelmallinen ja visuaalisesti näyttävä. Kaikki näyttelijät hoitavat työnsä asiaankuuluvalla hartaudella. Musiikki tukee käsillä olevia tilanteita, ja leikkauksessa sekä kuvakoot että kamera-ajot toimivat hyvin yhteen. Kaikki osatekijät ovat siis kohdallaan, kuten jo aiemmin tuli mainituksi. Silti elokuva ei onnistu vakuuttamaan. Tämä johtunee siitä, että kaikesta huolimatta se varsinainen tarinankerronta ei pääse riittävän hyvin esille. Kaikki visuaalisuus, toimintakohtaukset ja kiihkeä dialogi jäävät kyllä katsojalle mieleen, mutta silti sitä itse tarinan välittämistä ei saisi jättää lapsipuolen asemaan. Nyt Triple 9 on ulkoa piinkova poliisidraama, mutta sisältä kovin ontto.
Lisämateriaalit ovat sanalla sanoen täysin turhat. Mukana on jokunen poistettu kohtaus, ja kokonaista kolme lyhyttä muutaman minuutin mainospätkää kulissien taakse. Katsoja ei menetä mitään, vaikka ohittaisi lisämateriaalit kokonaan.
Triple 9 on toteutukseltaan erittäin ammattimainen, ja aiheeltaan vakava toiminnallinen poliisidraama. Kaikki ainekset menestykseen ovat olemassa, mutta lopputulos jättää silti kylmäksi. Kyllähän tämän kertaalleen katsoo, mutta vaikutusta se ei silti onnistu tekemään.