Muistan edelleen kuinka yritin 16-vuotiaana väsätä ensimmäisen pelini RPG Makerin avulla. Minulla ei ollut selkeää ideaa siitä, mitä oikein olin luomassa. Pelin oli kuitenkin tarkoitus olla JPRG, joka haastaisi genren pinttyneet oletukset. Kehittämäni peli olisi jotain ennennäkemätöntä, vähän niin kuin Undertale. Toisaalta en saanut projektiani koskaan valmiiksi, toisin kuin Toby Fox. Hän loi yksin Undertalen. Suurimmaksi osaksi pelin uudet ideat toimivat todella hyvin.
Ihmisten ja hirviöiden välillä riehui kauan hirvittävä sota, mutta lopulta ihmiskunta onnistui kukistamaan karmeat vihollisensa. Ihmiset sulkivat otukset maan alle, josta ne eivät enää koskaan voisi kiivetä ylös. Tosin ihmiset voivat tipahtaa alas hirviöiden valtakuntaan ja juuri näin käy seikkailun päähenkilölle. Hän herää ja huomaa olevansa kerrassaan kamalassa paikassa.
Edellä oleva tarina toimii lähtölaukauksena noin kolme tuntia kestävälle seikkailulle, jossa raja vihollisten ja ystävien välillä ei ole usein kovinkaan selkeä. Undertale tarjoaa runsaasti valinnanvapautta aina taisteluita myöten. Vihulaisen pieksennän voi lopettaa vaikka kesken taistelun. Heille voi osoittaa armoa, haavoittuneet otukset voi yrittää säikäyttää tiehensä tai pahimmassa tilanteessa voi rukoilla oman henkensä edestä. Vaihtoehdot riippuvat vastustajasta, eivätkä kaikkiin tehoa samat kikat.
Taistelujärjestelmästä löytyy muitakin omalaatuisia ideoita. Esimerkiksi vihollisten vuorolla pelaaja ohjaa pientä sydämen muotoista kursoria, jolla voi yrittää väistää hyökkäykset. Tämä vaatii kuitenkin tarkkaa ajoitusta, ja ratkaisu tuo mieleen vanhat arcade-pelit. Tällaisella yksinkertaisella idealla taisteluista on saatu huomattavasti kiinnostavampia, sillä ruudun tapahtumia täytyy seurata tarkasti. Pelaaja ei voi vain valita omia hyökkäyksiään ja odottaa seuraavaa vuoroaan. Tätä ideaa laajennetaan koko seikkailun ajan, joten se ei missään vaiheessa kadota vetovoimaansa.
Samanlaista kehityskaavaa sovelletaan myös muuhun sisältöön. Kaikki on ensimmäisellä kerralla helppoa ja hauskaa, mutta vaikeustaso kasvaa tasaisesti. Tarinakaan ei ole niin yksinkertainen kuin aluksi voisi luulla. Aluksi kilteiltä vaikuttavat hahmot voivat paljastua myöhemmin juonikkaiksi, kun taas pahoilta vaikuttaneiden hirviöiden sydämet eivät loppupeleissä olekaan pikimustia. Hirviöitä ei kategorisoida pelkästään hyviksi tai pahoiksi, vaan niitä motivoivat tunteet kuten kateus, ujous tai pelko. Otukset tuntuvat mukavan moniulotteisilta hahmoilta, jotka vain sattuvat elämään tässä kaksiulotteisessa maailmassa.
Valitettavasti pelin pulmat eivät missään vaiheessa ole kovin haastavia. Toki niistä löytyy muutamia mielenkiintoisia ja hauskoja mekaniikkoja, mutta osan voi ratkaista hetken kuluttua vaikka silmät ummessa. Onneksi nämä heppoisat puzzlet eivät kuitenkaan pilaa kokonaisuutta.
Undertale on erikoislaatuinen kokemus. Siitä tulee mieleen esimerkiksi Journey, mutta tällä kertaa päähenkilö pulisee huomattavasti enemmän. Piskuinen sankari kokee aitoja tunteita kuten ystävyyttä ja rakkautta lyhyen seikkailunsa aikana. Lopussa koin oloni seesteiseksi ja lämpimäksi. Peli oli selvästi opettanut minulle jotain elämästä. Vaikka en pystynyt pukemaan sitä sanoiksi, koin sen lämpönä. Undertale saavuttaa todella paljon yksinkertaisen perustansa puitteissa. Se on periaatteessa perinteinen fantasiaroolipeli, mutta se onnistuu silti vitsailemaan esimerkiksi modernille yhteiskunnalle ja sosiaaliselle medialle. Se piirrosasu on pelkistetyn yksinkertainen, mutta se pystyy koskettamaan sillä enemmän kuin monet AAA-luokan pelijulkaisut. Suurimmaksi osaksi peli on kuitenkin ainutlaatuinen kertomus ja juuri sellainen minkä olisin halunnut luoda itsekin. Tosin en varmasti olisi koskaan päässyt Undertalen tasolle.