Suomi
Gamereactor
uutiset
Resident Evil

Resident Evilin musiikin sävelsikin musiikinopettaja

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Verkko on kuhissut tällä viikolla Resident Evilin ja Onimushan väitetystä säveltäjästä Mamoru Samuragochista, joka paljastuikin huijariksi.

Japanin Beethoveniksikin kutsuttu Samuragochi menetti kuulonsa 15 vuotta sitten, mutta jatkoi näennäisesti työtään vielä tämän jälkeenkin. Nyt tiedämme, että hän on ostanut musiikkinsa tokiolaiselta musiikinopettajalta Takashi Niigakilta.

Niigaki vahvisti osuutensa huijaukseen ABC:lle ja kertoi säveltäneensä yli 20 kappaletta Samuragochille. Niigaki sai työstään 77 000 dollaria.

Niigaki vaati Samuragochilta, että huijaus lopetettaisiin, mutta tämä vastusti ja uhkasi jopa tappaa itsensä. Niigakin mitta täyttyi, kun taitoluistelija Daisuke Takahashi aikoi käyttää talviolympialaisissa yhtä Niigakin säveltämistä kappaleista. Musiikinopettaja ei halunnut, että Takahashiakin käytettäisiin valheen jatkamiseen.

Kaiken lisäksi Niigaki uskoo, ettei Samuragochi ole edes oikeasti kuuro. Opettajan havaintojen mukaan Samuragochi esitti hänellekin ensin kuuroa, mutta luopui sitten tästä ajan kanssa.

Samuragochi ei ole vielä itse kommentoinut tilannetta, mutta tämän lakimies on kertonut "säveltäjän" olevan hyvin pahoillaan siitä, että hän on huijannut faneja ja aiheuttanut muille pettymyksen. Samuragochi ei ole siinä kunnossa, että hän voisi itse ilmaista ajatuksiaan, lakimies selitti.

Resident Evil
Mamoru Samuragochi

Aiheeseen liittyviä tekstejä

1
Resident Evil täyttää tänään 20 vuotta

Resident Evil täyttää tänään 20 vuotta

UUTINEN. Kirjoittaja Arttu Rajala

Hyvää syntymäpäivää Resident Evil! Capcomin selviytymiskauhupeli täyttää nimittäin tänään pyöreät 20 vuotta. Shinji Mikamin visioima seikkailu zombien sekä muiden...

1
Klassikko: Resident Evil

Klassikko: Resident Evil

ARTIKKELI. Kirjoittaja Tuomas Jalamo

Uusintajulkaisu oli kaikkea, mitä alkuperäinen peli olisi voinut olla ilman oman aikansa teknisiä rajoituksia.



Ladataan seuraavaa sisältöä