Suomi
Gamereactor
uutiset

Alkoiko Nintendolla Iwatan lähtölaskenta?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Nintendo on tekemässä tappiollisen vuosituloksen jo kolmatta kertaa peräkkäin ja yhtiön hallituksen luottamus toimitusjohtaja Satoru Iwatan kykyihin on heikentynyt, kertoo japanilaislehti Nikkei Siliconeran mukaan.

Nikkein tietojen perusteella Nintendon maaliskuussa päättynyt tilivuosi jää 35 miljardia jeniä (245 milj. eur) miinukselle, mikä on lähes yhtä huono tulos kuin vuotta aiemmin.

Hallituksen luottamus Iwataan oli viime vuonna 77 prosenttia, kun se vielä 2011 oli 93 prosenttia. Lehti povaa, että Iwatalle tulee kuumat paikat ensi kesäkuussa, kun Nintendo pitää vuotuisen osakkeenomistajain kokouksensa.

Satoru Iwata on johtanut Nintendoa vuodesta 2002 lähtien. Tänä aikana yhtiö on kokenut Wiin suurmenestyksen ja nyttemmin Wii U:n myyntivaikeudet.

Wii U:n tilanteesta Iwata syyttää sitä, ettei konsolin ominaisuuksia ole osattu selittää tarpeeksi hyvin. Liiketoiminnan piristämiseksi Iwata on ehdottanut mobiilisovellusten kehittämistä konsolipelien markkinointiin, erillisen terveys- ja hyvinvointibisneksen pystyttämistä pelibisneksen rinnalle sekä Nintendo-brändien lisensointia muiden tuotteiden käyttöön.

Yhtiöllä on vielä noin 500 miljardin jenin (3,5 mrd. eur) verran varoja investointien tekemiseen.

Alkoiko Nintendolla Iwatan lähtölaskenta?
Iwata esiintyy Nintendo Direct -verkkolähetyksissä - joskus jopa vähän vitsikkäästi.


Ladataan seuraavaa sisältöä