Suomi
Gamereactor
uutiset
Rain of Reflections

Rain of Reflections on roolipeli synkästä tulevaisuudesta

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Victor Lionhead perusti viime vuonna Tukholmaan oman pelistudion ja nyt julkistettiin yhtiön ensimmäinen indiepeli Rain of Reflections. Sitä kuvataan film noir -henkiseksi roolipeliksi, joka sijoittuu synkkään tulevaisuuteen. Pelissä on kolme päähenkilöä, mutta heistä tiedämme ainoastaan sukupuolijakauman. Heistä kaksi on naisia ja yksi on mies.

HQ

Lehdistölle annetussa tiedotteessa peliä kuvattiin jouhevasti eteneväksi kokonaisuudeksi, joka ei sisällä täytekohtia tai taistelujen loputonta jauhamista. Väkivaltaisia kohtaamisia pelistä toki löytyy, mutta niiden kerrotaan kytkeytyvän kiinteästi tarinaan. Ne sisältävät myös omalaatuisen moraalia painottavan pelimekaniikan, jonka avulla taistelut voi ratkaista ampumisen lisäksi vaikka uhkailemalla tai keskustelemalla.

Rain of Reflectionsia kehitetään tällä hetkellä PC:lle Unity Enginen avulla. Konsoliversioita ei vielä vahvistettu, mutta niiden toteutusta mietitään edelleen. Pelin pitäisi tulla ulos ensi vuoden aikana.

Rain of Reflections
Rain of ReflectionsRain of Reflections
Rain of ReflectionsRain of ReflectionsRain of Reflections
Rain of ReflectionsRain of ReflectionsRain of Reflections

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä