Suomi
Gamereactor
uutiset
Wasteland 2

Wastelands 2:n uusi pelimoottori lupaa roimaa ulkoasun päivitystä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Wasteland 2 saa pintaansa hieman uutta maalia pelimoottorinsa päivittämisen myötä. Inxile Entertainment käyttää jatkossa Unity 5 -pelimoottoria. Projektia vetävä Chris Keenan varmisti asian Kickstarterissa julkaistussa uutisessa. Samalla yhteisölle avautuu mahdollisuus kehittää omia tuotoksiaan pelimaailmaan Unity 5:n paremmilla kehitystyökaluilla.

Keenanin mukaan peli näyttää uudella Unityllä todella makealta, eivätkä uudistukset jää pelkästään pinnallisiksi. He lupaavat myös suuria muutoksia hahmoihin. Päivitykselle ei annettu vielä julkaisupäivää.

Oletko lukenut jo kyseisen pelin arviomme? Ensimmäinen Wasterland julkaistiin vuonna 1988, joten jatko-osaa saatiin odottaa yli 25 vuotta.

Lue Wasteland 2:n arvio tästä.
"Wasteland 2 on vahvasti vanhaa koulukuntaa. Vuoden 1988 henki on läsnä mekaniikoissa, jotka ovat selvinneet 2010-luvulle vaihtelevan voittoisina. Edistystä on luonnollisesti tapahtunut, ja moderni osaaminen sekä teknologia tekevät asioista aiempaa kivuttomampia."

Wasteland 2

Aiheeseen liittyviä tekstejä

6
Wasteland 2Score

Wasteland 2

ARVIO. Kirjoittaja Mika Sorvari

Kulmikas mutta palkitseva pakko-ostos klassisten tietokoneroolipelien ystäville.



Ladataan seuraavaa sisältöä