Suomi
Gamereactor
uutiset
Goldeneye 007

Miyamoton visiossa Goldeneye 007:n loppu olisi ollut täysin erilainen

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Goldeneye 007 on yksi Nintendo 64:n arvostetuimpia pelejä ja se onnistui valloittamaan puolelleen sekä kriitikot että pelaajat. Raren kehittämä räiskintäpeli onnistui myös myymään hyvin. Nyt on paljastunut mielenkiintoinen seikka pelin sisältöön liittyen, sillä Shigeru Miyamotolla oli sanansa sanottavanaan siitä.

Nottinghamissa järjestetyillä pelifestivaaleilla Goldeneye 007:n ohjaaja Martin Hollis kertoi hieman pelin kehityksestä ja yhteistyöstä Nintendon kanssa. The Guardian -lehden raportin mukaan jopa legendaarinen Shigeru Miyamoto antoi pelin sisällöstä palautetta. Hän oli huolestunut sen väkivaltaisesta luonteesta ja ehdotti jopa muutosta pelin loppuratkaisuun. Miyamoto ehdotti, että Bond voisi lopussa kätellä sairaalassa viruvia vihollisiaan. Tämä osoittaisi sen, etteivät he kuolleetkaan salaisen agentin luoteihin.

Rarella ei ihastuttu tähän ajatukseen, mutta sen sijaan he muokkasivat pelin lopputekstejä elokuvamaisemmiksi. Niinpä niiden alussa kerrotaan näyttelijät, jotka esittivät pelin päähenkilöitä. Hollisin mielestä tämä kertoi hyvin sen, ettei pelissä itse asiassa tapettu oikeasti ketään.

Goldeneye 007

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
Goldenye 007 tulossa Xboxille

Goldenye 007 tulossa Xboxille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Rare Replay on mahtava kokoelma tämän brittiläisen Rare-studion parhaista peleistä, mutta kokoelmasta puuttuu se ehkä tunnetuin Nintendo 64 -aikakauden peli Goldeneye...



Ladataan seuraavaa sisältöä