Suomi
Gamereactor
uutiset
The Division 2

The Division 2 laajenee Pentagoniin 15. lokakuuta

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ubisoftin The Division 2:n Episode 2 Pentagon: The Last Castle tulee Year 1 Passin hankkineille pelattavaksi 15. lokakuuta. Tulossa on kaksi uutta tarinatehtävää, joissa päästään Pentagoniin ja DARPA-laboratorioon. Mukana on myös Classified Assignments, uusi PvP-pelimuoto ja uusi kartta. Uusi Specialization-hahmoluokka on Technician, jolla on EMP-kranaattien ohella raketinheitin, jonka voi kohdistaa kuuteen pahikseen yhtä aikaa.

Samalla saadaan linjoille päivitys, joka helpottaa muun muassa haluamansa kaltaisen lootin löytämistä, Recalibrationia parannetaan, muutoksia Dark Zone -alueisiin on tulossa ja vielä Inventory Management 2.0.

Se toinen luvattu "raidi" on lykätty jonnekin tulevaisuuteen. Syyksi kerrotaan se, että ensin on syytä tehdä siitä muusta pelistä paras mahdollinen.

HQ
The Division 2

Aiheeseen liittyviä tekstejä

0
The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

The Division 2 ei laajenekaan tänä vuonna

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Aiemmin tänä vuonna Massive Entertainment teki päätöksen tuoda vieläkin uutta sisältöä live service -peliinsä The Division 2. Luvattuna oli varsin mittava laajennus uuden...



Ladataan seuraavaa sisältöä