Suomi
Gamereactor
uutiset
Paper Mario: The Origami King

Paper Mario: The Origami Kingin pelattavuus paljastui videolla

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Eilen oli Switchin faneilla suuri päivä, sillä Nintendo julkisti Paper Mario: The Origami Kingin, ja julkaisu tapahtuu 17. heinäkuuta 2020. Samalla paljastui lisätietoa pelattavuutta näyttävän videon avulla.

Pääpahiksena nähdään prinsessa Peachin kidnapannut King Olly, ja samalla prinsessan linna on myös otettu vihollisen haltuun. Marion on ryhdyttävä tekemään yhteistyötä Bowserin kanssa. Kuvio on siis hieman sama kuin Mario & Luigi: Bowser's Inside Storyssa.

Mario pystyy kutsumaan avukseen 1000-Fold Armsin, jonka avulla voi vaikuttaa ympäristöön repimällä papereita ja taittelemalla niitä papereita taisteluiden aikana. Konsti tulee käyttöön myös maastoa tutkiessa ja pulmia ratkoessa.

Taistelumekaniikka on edelleen vuoropohjainen, mutta tapahtuu ympyrässä. Eniten vahinkoa voi tuottaa silloin, kun pahikset ovat jonossa samalla linjalla. Kaverin kanssa taisteleminen tekee sekin paluun muutoksien kera.

Heinäkuu ei voi tulla liian nopeasti.

HQ
Paper Mario: The Origami King

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä