Suomi
Gamereactor
uutiset

Harry Potterin näyttelijät ovat jo riittävän vanhoja vanhemmiksi

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

J.K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan ensimmäinen osa Harry Potter and the Philosopher's Stone (Harry Potter ja viisasten kivi) julkaistiin vuonna 1997, ja se viimeinen Harry Potter and the Deathly Hallows (Harry Potter ja kuoleman varjelukset) sitten vuonna 2007. Näiden seitsemän teoksen lisäksi on julkaistu muitakin oheiskirjoja, mutta ei nyt puututa niihin.

Kaikki Harry Potter -kirjat on filmattu myös elokuviksi, ja se viimeinen The Deathly Hallows jaettiin jopa kahdeksi elokuvaksi. Leffat saatiin elokuvateattereihin vuosina 2001-2011. Toisin sanoen on kulunut jo melkein 10 vuotta Harry Potter -elokuvien päätöksestä, ja melkein 15 vuotta kirjasarjan päätöksestä.

Osa elokuvien tekijöistä on tietenkin jo siirtynyt ajasta iäisyyteen, mutta eivät tokikaan kaikki. Today Show Australia pääsi haastattelemaan itse Harry Potteria eli Daniel Radcliffea. Videon pääsee katsomaan Youtubessa. Haastattelu itsessään promotoi Radcliffen uutta elokuvaa Escape from Pretoria, mutta ei nyt puututa siihenkään.

Radcliffe mainitsee haastattelussa, että pääosissa nähdyt lapset ovat nyt riittävän vanhoja ollakseen itse vanhempia. Tämä saa varmasti osan maailman ihmisistä tuntemaan itsensä vanhoiksi.

"It's still wild to me, that we are in this stage where we are having kids, and I am sure that it is a fact that makes the rest of the world feel very old."

Haastattelussa huomioidaan myös tempaus, josta raportoi noin kuukausi sitten myös Gamereactor. Radcliffe päätti nimittäin lukea ääneen ensimmäisen luvun ensimmäisestä Harry Potter -kirjasta. Lukemista pääsee kuuntelemaan täällä.

Harry Potterin näyttelijät ovat jo riittävän vanhoja vanhemmiksi


Ladataan seuraavaa sisältöä