Suomi
Gamereactor
uutiset
Perfect Dark

Huhun mukaan seuraava Fable ja Perfect Dark ovat vielä jossain kaukana tulevaisuudessa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Microsoftin eräs suurimmista yllätyksistä viime vuoden The Game Awards -gaalassa oli se, että työn alla on uusi Perfect Dark. Huhuilua oli tietysti kuultu jo pitkään, mutta virallinen julkistus on silti aina eri asia kuin huhu. Mutta koska sitä uutta Perfect Darkia sitten päästään pelaamaan? Ei ilmeisesti kovinkaan pian.

Uutta Perfect Darkia työstävä The Initiative perustettiin vuonna 2018, joten parhaimmillaan kehitysaikaa on ollut kolme vuotta. Käytännössä aika on varmasti lyhyempi, sillä aikaa on kulunut henkilökunnan rekrytoimiseen ja perehdyttämiseen, ja itse firman organisaation perustamisesta nyt puhumattakaan. Lisäksi maailmalla jyllää edelleen koronavirus, joka on varmasti vaikuttanut työskentelytahtiin. On siis hyvinkin epätodennäköistä, että uusi Perfect Dark saataisiin ulos vuonna 2022. Games Industryn Christopher Dring vieraili VGC:n podcastissa Off the Record, ja hänen ounastelunsa mukaan niin Everwild, Fable kuin Perfect Dark ovat vielä jossain kaukana ("so far away").

"If you look at the games, I've got an Xbox Series X and I love it, I have a Playstation 5 and I love it. I play my Playstation 5 because of the loads of exclusives games that I don't have on the Xbox. And when you look at the Xbox... Xbox has a lot of amazing studios and these games are coming but, I've had few conversations with a few friends at Xbox Game Studios and those games they've announced - Everwild, Perfect Dark, Fable - are so far away."

Microsoftilla onkin vino pino julkistettuja pelejä ilman kerrottua julkaisuajankohtaa. Tällaisia pelejä ovat muun muassa Avowed, Forza Motorsport, Project: Mara, Senua's Saga: Hellblade II, Starfield ja State of Decay 3. Toivottavasti näiden pelien julkaisu ei ole vielä jossain kaukana.

Perfect Dark

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä