Huhujen mukaan Xbox pian irtisanomisten kourissa, ja tunnettu studio uhkaa kaatua kokonaan
Forza-ajeluistaan tunnettu Turn 10 olisi ehkä kärsimässä pian pahasti.
Uuden Street Fighter -elokuvan Balrog on paljastunut yllättäväksi nimeksi
Curtis '50 Cent' Jackson mäiskii Balrogina.
Grand Theft Auto VI tulossa myös yllättävälle alustalle
Xbox Series S saa oman versionsa, mutta millaisen? Sitä ei tiedetä.
Mario Kart World päivittyi, pelaava kansa raivoissaan
Kansa pelasi Nintendon mielestä väärin.
Nyt se sitten taas alkoi Steamissa! Riennä siis ostoksille
Steamin kesäale on käynnissä aina 10. heinäkuuta klo 20.00 saakka.
Jurassic Park päätti lopettaa tekoälyn käytön, valituksia tuli liikaa
Frontier Developments käytti generatiivista tekoälyä Jurassic World Evolution 3 -pelissä. Vaan ei enää.
Tanssiva hurmuri Channing Tatum tähdittää elokuvaa McDonald'sin ryöstäjänä
Roofman on draama, jonka pohjalla on todellinen tarina. Elokuvaa päästään katsomaan lokakuussa 2025.
Facebookin noususta kertova elokuva saa jatkoa
Aaron Sorkin käsikirjoittaa myös jatko-osan The Social Networkille.
Kotimainen Remedy kertoi ilouutisia
Controlin ilmainen Ultimate Edition saatiin PC:lle maaliskuussa, ja tulevana syksynä konsoleille.
Nintendo Pictures sai nimensä Metal Gearin isän uutuuspeliin
Nintendo oli siis mukana Death Stranding 2: On the Beachin tekemisessä, ainakin melkein.
No johan nyt: tekevätkö Final Fantasy ja Dragon Quest paluun vuoropohjaiseen kähinään?
Square Enixin sijoittajien mukaan Clair Obscur: Expedition 33 -pelin menestys on merkki pelaavalta kansalta.
Nyt selvisi söpö ja salaliittoileva teoria Mario Kartista
Mario Kart Worldissa on tasan 394 P-kytkimellä käynnistettävää tehtävää, ja syykin ehkä on selvinnyt. Ehkä.
Teknologiavelhot suomivat Switch 2:n näyttöä armotta
Digital Foundryn mukaan Switch 2 -konsolin näyttö on niitä LCD-mallien hitaimpia.
Metal Gearin isän uutuusteos hehkuu torstain suoratoistolähetyksessä
Näin alkaa GR Livessä peli Death Stranding 2: On the Beach ensimmäisen tuntinsa osalta.
Seuraavan James Bondin ohjaaja on selvinnyt
Dyynillä ja Blade Runnerilla vakuuttanut Denis Villeneuve ohjaa seuraavan James Bond -elokuvan.
Virtus.pro penkillä FL4MUS:n ja allekirjoittaa hänen korvaajansa
Perfecto liittyy tiimiin työskenneltyään Cloud9:ssä.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Xbox virtaviivaistaa organisaatiotaan, mittavia irtisanomisia odotettavissa
Kuulemma ensi viikolla rytisee ja paukkuu.
Apex Legends Global Series -mestaruuskilpailut pysyvät Japanissa ainakin vuoteen 2028 asti
Vuoden 5 ja 6 tapahtumat on ilmoitettu ja lukittu.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Xbox 360 päivittyi äkkiä ja yllättäen
Microsoft on päivittänyt klassisen laitteen työpöytävalikkoa.
Ryhmät on asetettu Esports World Cup Valorant -turnaukseen
Tapahtuma järjestetään 8.-13. heinäkuuta.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Maailmalle vuoti kuvia kuopatusta Batmanin pelistä
Warner Bros. Montreal oli työn touhussa, ja tarinassa Bruce Wayne olisi luovuttanut valtikan pojalleen.
The Witcher -kirjailija lupaa lisää kirjoja, mutta Game of Thrones ei ole mallina
Toisin kuin George R. R. Martin, Andrzej Sapkowski saa aikaan. Tai ainakin on niin luvannut.
Hollywood sai animen tuottajat raivostumaan
Kuluissa pyritään säästämään, ja siinä kaikki.
Tuleva James Bond muistuttaa Hitmania tavalla ja toisella
007 First Light on live service, ja malli haetaan Hitmanilta.
Netflix poistaa joukon parhaita pelejään toivoen, ettei kukaan huomaa
Netflix poistaa yli 20 peliään heinäkuussa, ja joukossa ovat myös Hades (iOS) ja Monument Valley.
Playstation Plus täyttää vuosia, ja sitä juhlitaan oivalla pelikattauksella
Diablo IV, The King of Fighters XV ja Jusant on homman nimi.
Taas yksi Xboxin yksinoikeus suuntaa vahvennettuna Playstationille
Senua's Saga: Hellblade II Enhanced 12. elokuuta Playstationille, pelinsä jo hankkineille päivitys ilmaiseksi.
Huhun mukaan Fifty Shades of Greyn tähti suuntaa seuraavaksi Star Warsin pariin
Huhun mukaan Dakota Johnson valmistautuu, mutta projekti ei ole tiedossa.
Tutun strategiapelisarjan kauan odotettu uusin osa on myynyt jo yli neljä miljoonaa kappaletta
Age of Empires IV se vain myy hyvin.
Elokuun pelipaljastuksiin valmistautuminen alkaa jo nyt
THQ Nordicin lähetys Digital Showcase pidetään 1. elokuuta klo 22.00.
World of Warcraftin Midnight-laajennus on esillä touhulla ja tohinalla elokuussa
Xbox ja Activision Blizzard ovat mukana Gamescomin humussa.
Bladen käsikirjoittaja tarjosi apuaan Marvelille, mutta se ei kelvannut
Blade-trilogian käsikirjoittaja tarjosi apuaan uuden elokuvan teossa, mutta se ei kelvannut.
Hinnoittelusta tehty kantelu ei tuottanut tulosta, ja Nintendo Switch 2:n hinta on ja pysyy
Ruotsin kilpailuvirasto on todennut, että Nintendon pohjoismainen jakelija Bergsala on tehnyt kaiken oikein.
Maatilanhoitopeli laittaa uudelle tasolle henkilöhahmojen keskinäiset suhteet
Starsand Island julkaistaan PC:lle vuoden 2025 lopulla.
Sega laittoi Tokiota uuteen uskoon, ja oma puoti on totta
Taas on yksi syy vierailla Japanissa.
Nintendo Switch 2:n seuraava urheilupeli julkaistaan ainoastaan digitaalisena
Drag x Drive on tulossa 14. elokuuta, mutta vain Nintendo eShopissa ladattavaksi.
Vauhdikas ja armoton pyssyttely avaruusmariinien osaajilta tulossa vielä lokakuussa
Saber Interactiven Painkiller julkaistaan PC:lle ja konsoleille 9. lokakuuta 2025.
Dyyni on taas miljoonamyynneissä
Dune: Awakening on myynyt yli miljoona kappaletta kahdessa viikossa, ja vain yhdellä alustalla.
Xboxin VR-painos on nyt saatavilla
Facebookin luoja Mark Zuckerberg ilmoitti Threads-palvelussa, että Meta Quest 3S Xbox Edition on saatavilla.
Cobra Kai -näyttelijä puri kollegaansa kesken fanitapahtuman
Martin Kove puri Alicia Hannah-Kimiä.
Uuden Street Fighter -elokuvan Chun-Li on selvillä
Presence-elokuvassa nähty Callina Liang potkii lujaa vuonna 2026.
Lapsiin keskittyvää kauhuelokuvaa luvassa elokuussa, ja pelkkä traileri hirvittää
Weapons saapuu katsottavaksi ainakin jossain päin maailmaa 8. elokuuta 2025.
Silent Hillin uusinnan tehneen studion oma kauhupeli ilmoitti itsestään, taas
Bloober Teamin Cronos: The New Dawn julkaistaan vielä vuoden 2025 aikana.
Kuolleet kävelevät taas syksyllä
The Walking Dead: Daryl Dixonin kolmas kausi saapuu syyskuussa 2025.
Oikein maittavaa lemmikkistä lurautusta saatavilla Nintendo Musicissa
Nintendo 64 -konsolin Yoshi's Storyn soundtrack nyt kuunneltavissa.
Seuraava Resident Evil on jo todella monen toiveissa
Resident Evil Requiem on päätynyt jo yli miljoonan käyttäjän toivelistalle.
Beavis ja Butt-Head näyttävät mallia Call of Dutyssa
Call of Duty: Black Ops 6 ja Warzone vahvistuvat klassisilla hahmoilla Season 04 Reloadedissa.
Castlevanian ja Devil May Cry'n animeksi muuntanut Adi Shankar hankki oikeudet pitkään uinuneeseen pelisarjaan
Duke Nukem saattaa saada oman animesarjan?
Juhlava System Shock saapuukin konsoleille odotettua myöhemmin
System Shock 2: 25th Anniversary Remaster saadaan PC:lle vielä 26. kesäkuuta 2025.
Cyberpunk 2077 päivittyy, mutta ei silloin kuin piti
Päivitys 2.3 piti saapua 26. kesäkuuta, mutta ei saavukaan.