Useita tunnettuja ohjaajia pohditaan nyt seuraavan James Bondin tekijöiksi
Kaikkiaan viisi ohjaajaa on listalla, vaikka itse 007 ei ole vielä varmaksi valittu.
Lontoon metron mielestä Metroid Prime 4: Beyond on julkaistu
Joko mainos livahti maailmalle liian aikaisin, tai sitten jotain todella isoa on tapahtumassa salavihkaa ja arvaamatta.
Hideo Kojima kertoi osuutensa Death Strandingin omassa elokuvassa
Kojima ei kaikesta huolimatta aio olla juurikaan elokuvan teon kanssa tekemisissä.
Nintendon Switch 2:n hehkutettua apinailua pääsee pelaamaan verkossa, vaikka vain toisella olisi peli hankittuna
Donkey Kong Bananza toimii verkossa oikein mukavasti.
Uusiksi tehtyä zombipysyttelyä tulossa jo elokuussa, mutta vain kahdelle alustalle
The House of the Dead 2: Remake tulossa 7. elokuuta PC:lle ja Switchille.
Lego aikoo lanseerata oman Godzillansa
Ison hirviön ei tarvitse olla uhkaava.
Seuraava Black Panther vaikuttaa ilmoittautuneen
Damson Idris saattaa olla Chadwick Bosemanin seuraaja.
Mahalaskun aloituksessaan tehnyt Mindseye on jatkanut armotonta päivittymistään
Bugeja ja muita ongelmia korjataan apinan raivolla.
Tältä olisi näyttänyt kuopattu Dungeons & Dragonsin maailmaan luottava roolipeli
Hidden Path julkisti pelin vuonna 2021, mutta sitten kävi kuoppaus.
Neljäs Marvelin suursatsaus tulossa vuonna 2028
Marvel Studios säätää taas, eikä ole tiedossa, mikä tämä neljäs elokuva nyt lopulta on.
Erikoinen kauhupeli s.p.l.i.t päivättiin heinäkuun loppuun
Tarinavetoista kauhua tulossa 24. heinäkuuta 2025.
Riot Games julkistaa virallisen vain naisille tarkoitetun Game Changers -divisioonan League of Legends:lle
Valorant-vastineen menestyksen jälkeen MOBA saa nyt osallistavan aloitteen.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Rullalautailun uusi aika alkaa nyt kesällä
Skate-pelin Early Access -vaihe olisi alkamassa vielä kuluvana kesänä.
Post Malone avaa ja on Esports World Cupin pääesiintyjä
Suositun laulajan odotetaan esiintyvän heinäkuun avajaisseremoniassa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Elden Ring sai kuin saikin ne kovemmat pomovastuksensa
Elden Ring: Nightreign on nyt saanut ne kovemmat Nightlord-pahiksensa.
Karmine Corp GC kruunattiin Valorant Game Changers EMEA Stage 2 -mestariksi
Voitettuaan GiantX GC:n tiukassa finaalissa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Korealainen naiskauneus myy leivän lailla, ja siksi työntekijät palkittiin poikkeuksellisella tavalla
Stellar Blade se vain menestyy, joten kaikille työntekijöille annettiin Nintendo Switch 2 -konsolit.
Huhun mukaan Grand Theft Auto -kehittäjän seuraava peli nojaa tunnettuun TV-sarjaan
Build A Rocket Boyn Mindseye saatiin vasta ulos, mutta suunnitelmat alkavat selkiytyä jo seuraavalle projektille.
Melkein 3000 Switch 2 -konsolia jäi ryöstäjien haltuun
Kuorma-auto ryöstettiin Yhdysvaltain Coloradossa röyhkeästi.
Huhun mukaan Xboxille olisi tulossa mittava uudistus koskien vanhoja pelejä
Suunnitteilla kuulemma taaksepäin yhteensopivuuden laajennus nimellä Xbox Classics.
Korealaista naiskauneutta tulossa Switch 2:lle, ainakin huhun mukaan
Stellar Blade 2 olisi matkalla Nintendon uudelle konsolille.
Syksyllä julkaistava vauhtipeli lupasi olla jotain todella isoa
Borderlands 4 lupaa olla suurempi edistys Borderlands 3:sta kuin mitä kolmas peli oli verrattuna Borderlands 2 -peliin.
Uusi potkupalloilupeli on nyt pelattavissa, onko tästä haastajaksi?
Sloclapin Rematch on julkaistu juhlavan trailerin kera.
Metacriticin kovimmaksi arvioitu vuoden 2025 peli vaihtui
Clair Obscur: Expedition 33 on saanut väistyä, kun tilalle nousi vuoden 2023 The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom.
Capcom tuuttaa oman kesälähetyksensä eetteriin, ja luvassa on odotettua menoa
Capcom Spotlight kestää 40 minuuuttia, ja luvassa ainakin Resident Evil Requiem ja Pragmata.
Silent Hilliä saadaan tammikuussa 2026
Elokuva Return to Silent Hill saapuu 23. tammikuuta 2026.
Huhu ennustaa huonoa seuraavalle God of Warille
Huhun mukaan God of Warin metroidvaniamainen versio olisi lykätty vuodelle 2026.
Tiedän mitä teit viime kesänä, ja se ei tule olemaan kaunista
I Know What You Did Last Summer saapuu katsottavaksi 18. heinäkuuta 2025.
Borderlands 4 näyttää hyvältä myös yllättävällä alustalla
Switch 2:lle kehittäminen on ollut helpompaa kuin Switch 1:lle.
Mario Kart World korjaa bugejaan armotta
Mutta kansan toivomia ominaisuuksia ei saada.
Rytmisen pelin tuki Playstationilla loppuu
Beat Saber ei enää nauti tukea Playstationilla.
Kickstarterin menestyksestä huolimatta peliprojekti jäi kesken
Studio Carmelia on enää muisto vain, ja niin on myös Alzara Radiant Echoes.
Seuraavaa Battlefieldiä odotellaan edelleen lähiaikoina
Summer Game Festin humu meni jo, mutta julkistusta odotellaan edelleen kesälle.
Neljä viimeistä Valorant Masters Toronto -joukkuetta on lukittu
Gen.G Esports ja Sentinels ovat pudonneet.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Huhun mukaan tässä olisi se uuden Amazonin ajan James Bond
Aaron Pierre olisi huhuilun mukaan se seuraava James Bond.
DreamHack isännöi Counter-Strike 2 LAN-tapahtumaa marraskuussa
Se toimii jopa tapana ansaita suora pääsy ESL Pro Leaguen kaudelle 23.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Temuera Morrison on harmissaan siitä, ettei enempää Boba Fettin keikkoja ole tulossa
Star Warsin johtoporras ei vastaa hänen yhteydenottoihinsa.
Huhun mukaan Sony on kiinnostunut lähtemään taas kaupoille
Huhun mukaan Sony haluaisi ostaa itselleen Warner Brosin pois kuljeksimasta.
Playstation Plus poistaa puolen tusinaa peliä nyt heinäkuussa
Kuusi peliä poistuu valikoimista kesän kuluessa
Apinainen meno oli uusimman Direct-lähetyksen keskiössä, tämä kaikki selvisi
Donkey Kong Bananza on kovin erilainen peli kuin sarjassa on ehkä totuttu.
Donkey Kong Bananza on pelattavissa tavalla, joka varmasti lämmittää pelaavaa kansaa
Donkey Kong Bananza on pelattavissa alkuperäisellä Switchillä Gameshare-toiminnon voimin paikallisen moninpelin malliin.
Huhun mukaan Marathonin lykkäyksestä ei todellakaan moni tiennyt ennakkoon
Forbesin journalisti huhuilee, etteivät pelinkehittäjät itsekään olleet tietoisia pelinsä lykkääntymisestä.
Nintendo Switch 2 -ennusteita hinataan ylöspäin
DFC Intelligencen mukaan Switch 2 myy 16 miljoonaa kappaletta ensimmäisen talousvuotensa aikana, mutta lukema voi olla myös 20 miljoonaa.
Viime vuonna pelaajia armotta kurittanut laatupeli nyt kovassa alennuksessa
Black Myth: Wukong 20% alennuksessa kaikilla alustoilla, sillä Xboxin julkaisu koittaa pian.
Warner Bros. halusi Henry Cavillista eroon Teräsmiehenä jo pitkään ennen virallista uutta vaihetta
James Gunn laittoi kaiken uusiksi, mutta jo sitä ennen Warner Bros. halusi eroon Henry Cavillista.
Xboxin seuraavan sukupolven laatu alkaa paljastua
Yhteistyössä AMD:n kanssa, mutta Microsoftille Windows on kuitenkin se tärkein pelialusta.
Italian Asus saattoi livauttaa käteen mahtuvan Xboxin julkaisun ajankohdan liian aikaisin
Livautuksen mukaan ROG Xbox Ally X julkaistaisiin jo nyt kesällä.
Batmania vihaavan Savinaaman näyttelijä on tiedossa, kauhuelokuvan kuvaukset voivat alkaa
Clayface on Tom Rhys Harries.
Remedyä ja Warcraftia niin totta vie Xbox Game Passin valikoimissa
Microsoft päästää aloittamaan lomakauden tyylillä.
Roisin Lollipop Chainsaw'n luoja kaatoi likasangon sensuurin niskaan
Yoshimi Yasudan kanta sensuuriin on selvä: moinen pilaa pelit.