Halukkaat jäivät ilman fyysistä peliä, koska menestys oli liian suurta
Ranskalainen japanilainen roolipeli Clair Obscur: Expedition 33 on myyty loppuun fyysisenä painoksena.
Evil Dead: The Game, kaikki toivo siis heittäkää
Warhammerin avaruusmariineilla kohahduttanut studio Saber Interactive ilmoitti, että Evil Dead on kuollut ja kuopattu.
Super Mario ja Animal Crossing jatkavat palikkaisessa muodossa tänä kesänä
Runsain mitoin uusia Legon rakennussarjoja tulossa.
DC Comicsin uuden aallon elokuva kuopattiin
Sgt. Rock -elokuvaa ei tulekaan, ja kyse oli aikataulutuksen ongelmista.
Conan Barbaarin aiotun ohjaajan mukaan tie oli selvä, mutta se meni reisille
Netflixillä oli Conan Barbaarin oikeudet, mutta pieleen meni.
Grand Theft Auto VI:n julkaisu lykkääntyi
Rockstarin odotettu peli ei olekaan tulossa vuonna 2025, vaan vasta 26. toukokuuta 2026.
Nintendo perui melkein kaikki Switch 2 -ennakkovaraukset Etelä-Amerikassa
Suurin osa Latinalaisesta Amerikasta ei saa konsoliaan virallisesti, joten on tilattava ulkomailta kalliimpaan hintaan.
Marvel Rivals julkistaa massiivisen 3 miljoonan dollarin turnauksen nimeltä Ignite
Se kulkee viidellä alueella, ja siinä on suuri finaali, jossa on jaossa miljoona dollaria.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
The Last of Usin pelätty hetki koitti, mutta mitä jäi käteen?
Se pelätty juonenkäänne koitti, ja nyt sarjan puuhamiehet ovat pohdiskelleet pelin ja sarjan eroja.
Viisi kumppania liittyy Apex Legends Global Series Openiin
Turnaus järjestetään tänä viikonloppuna.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Tältä Metroid olisi näyttänyt Nintendo 64:llä
Yksinäinen kehittäjä käytti Unitya.
Tässä on BLAST R6 2025 -kauden aikataulu
Vaihe 1 alkaa kesäkuussa, ja Six Invitational 2026 on määrä pelata helmikuussa.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Gearboxin tulevan syksyn uutuuspeli näyttää juuri niin värikkäältä ja kaoottiselta kuin pitääkin
Borderlands 4 julkaistaan 12. syyskuuta 2025.
Xbox paistattelee ennakkovarauksien ja -latauksien kärjessä Playstationilla
Xboxilla oli edellisen vuosineljänneksen aikana 500 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää.
Muutaman vuoden takainen kotimainen suurpyssyttely päivittyi Playstation 5 Pro -loistoon
Housemarque on yllättänyt iloisesti pelaavan kansan.
Suosittu pelisivusto irtisanomisten kohteena, tulevaisuus epävarma
Giant Bomb irtisanoo väkeään runsaasti, onko sivuston taru lopussa?
Toukokuun Playstation Plus -tarjontaa tähdittää viime vuoden indie-ihanuus
Ark: Survival Ascended, Balatro ja Warhammer 40,000: Boltgun.
Microsoft nostaa Xboxin pelien ja konsolien hintoja
Jouluksi pelit maksavat 80 dollaria, ja konsolien hinnat nousevat myös.
Tässä on se maailman kaikkien aikojen kallein elokuva
Jurassic World: Dominionin tuotantobudjetti oli kuuleman mukaan melkein 584 miljoonaa dollaria.
Grand Theft Auton veteraani latasi suorat sanat seuraavan pelin markkinoinnista
Obbe Vermeijin mukaan hype Grand Theft Auto VI:n ympärillä on riittävän korkealla, nyt vain tarvitsee enää julkaista se peli.
Ankkainen etsivä laittaa pelaajat ratkomaan pulmia toukokuun lopussa
Duck Detective: The Ghost of Glamping julkaistaan 22. toukokuuta 2025.
Silmää nahkaisesti miellyttävä toimintapeli Lost Soul Aside lykkääntyi, mutta ei onneksi kovinkaan paljoa
UltiZero Gamesin toimintapeli ei ollutkaan valmis toukokuiseen julkaisuun, joten vasta 29. elokuuta 2025 alkaa meno.
Ubisoftin moderni klassikko päivittyi Playstation 5:llä
Far Cry 4 säntäilee nyt vauhdilla 60 fps, mukavat kymmenen vuotta pelin alkuperäisen julkaisun jälkeen.
Lamborghini liittyy ESL FACEIT Groupiin DreamHack Dallasin kumppaniksi
Yhteistyöstä, joka näyttää keskittyvän Web3:een ja virtuaaliseen kilpa-ajoon.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
OWCS Champions Clash päätyi 260 000 dollarin palkintopottiin
Joukkorahoituksessa tarjolla olevat rahapalkinnot kasvoivat hieman, ja Crazy Raccoons vei suurimman osan niistä kotiin.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Lapsiin keskittyvä kauhuelokuva Weapons näyttää aina vain kamalammalta
Ensi-ilta koittaa 8. elokuuta 2025, ja tulossa näyttää olevan suorastaan häiritsevää materiaalia.
G2 Gozen jatkoi pelin sisäisen Valorant johtajan sopimusta kahdella vuodella
Älä odota näkeväsi Mimiä missään muussa kuin G2:n väreissä ainakaan vuoteen 2028 asti.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Uusi Dyyni betailee vielä, joten huoli pois
Dune: Awakening LAN Party Broadcast pidetään 10. toukokuuta, ja jaossa on tuhansittain pääsyä betailemaan.
Saako menestynyt ranskalainen japanilainen roolipeli laajennuksen? Merkit ilmassa ovat hyvät
Käsikirjoittaja uskoo, että jos kansa haluaa lisää Clair Obscur: Expedition 33 -peliin, kehittäjä sellaista toimittaa.
Vauhtipelaaja pieksi Ganonin Switch 2:n Zeldassa niin nopeasti, että ihan hengästyttää
Nintendo Switch 2 -ennakkotapahtumassa Tokiossa The Legend of Zelda: Breath of the Wildin Ganon kaatui seitsemässä minuutissa.
Warhammer 40,000: Space Marine II päivittyy pian iloisilla uusilla ominaisuuksilla, joita kansa on kaivannut
Päivitys 8.0 on tulossa, ja luvassa näyttävät olevan niin Horde Mode, White Scars kuin Blood Angels.
Näin Cyberpunk 2077 aikoo ottaa ilon irti Nintendo Switch 2 -konsolin uusista ominaisuuksista
V:n miekkaa ohjataan kuin Linkin miekkaa Wiin pelissä aikoinaan.
Nintendo julkisti Switch 2 -pelien levytilavaateita, ja pelaava kansa kohahti kauhuissaan
The Legend of Zelda: Breath of the Wild vie Switch 2:lla enemmän tilaa kuin jatko-osa Tears of the Kingdom.
Dwayne Johnson on tyystin tunnistamattoman näköinen uudessa elokuvassaan
The Smashing Machine ensi-iltailee 3. lokakuuta 2025.
Huhun mukaan Blizzardin kaksi pelisarjaa ovat saamassa uudet osat
Huhun mukaan Nexonilla on työn alla niin Starcraft kuin Overwatch.
Siksi Baldur's Gate III ei laajene koskaan
Moinen olisi ollut tylsää Larian Studiosin pomon Swen Vincken mukaan.
BLAST tekee yhteistyötä Nova Walletin kanssa seuraavissa viidessä Premier-tapahtumassa
Mukaan lukien välitön Austin Major.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Näin yksityiskohtainen on se klassinen asu elokuvassa Superman
Katsomaan päästään 11. heinäkuuta 2025.
Fluorescent lähtee Apeks Valorant Champions Tour -joukkueesta
Ensimmäinen naispelaaja, joka kilpailee kunnolla kilpailusarjassa, poistuu jo muutaman kuukauden kuluttua.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Once Upon a Time in Hollywood saa jatkoa tällä nimellä
The Continuing Adventures of Cliff Booth
Astralis sulkee Talent-konttorin osana kustannustehostamistoimenpiteitä
Syöttö- ja osaamisen kehittämistyö ei jatku viidettä vuotta.
Kirjoittaja:
Ben Lyons
Tätä on Baldur's Gate III -studiolla nyt työn alla ison pomonsa mukaan
Larian Studiosin Swen Vincke kertoi kahdesta tulevasta projektista.
Kotimainen sotaelokuva Sisu saa jatkoa vielä vuonna 2025
Sisu 2 saapuu katsottavaksi 22. lokakuuta 2025.
Siksi Halo 3: Anniversary ei koskaan toteutunut
Halo Infinite vei aivan liiaksi voimavaroja.
Palpatine itse otti kantaa paluuseensa elokuvassa The Rise of Skywalker
Ian McDiarmid painotti, että hänen hahmollaan on aina varasuunnitelma.
Tämän pelisarjan parissa Remedyn Sami Järvi haluaa työskennellä ennen eläköitymistään
Muumit kiinnostavat, samoin kuin romaanin kirjoittaminen.
The Elder Scrolls on nyt pinnalla, ja se näkyy useiden teosten pelaajamäärissä
The Elder Scrolls IV: Oblivion Remastered on julkaistu, ja siitä hyötyvät myös Morrowind ja Skyrim.
Electronic Arts irtisanoo sadoittain, ja kuoppasi odotetun pelinkin
Electronic Arts irtisanoo 300-400 työntekijää, ja kuoppasi haaveet Titanfall 3:sta.
Seuraava Borderlands julkaistaan odotettua aikaisemmin
Borderlands 4 julkaistaan melkein kaksi viikkoa luultua aikaisemmin.
Nyt sitten sekin animemätke on tulossa Nintendo Switch 2:lle
Dragon Ball: Sparking! Zero on saanut ikärajan Nintendon seuraavalle konsolille.