West Of Dead

Satunnaisesti muovautuvien roguelike-luolastomätkeiden ilmestymistiheys ei näytä laantuvan, ja kiinnostavia uusia yrittäjiä tupsahtelee esille säännöllisin väliajoin. Upstream Arcaden West of Dead korottaa genren panoksia piirtäjäleganda Mike Mignolan tyyliä henkivällä sarjakuvamaisella ilmeellä ja kiinnostavalla länkkäriteemalla, mutta lopputulos jää ruutipitoisuudeltaan aika märäksi.

West of Deadin tarina pyörii Dead Cellsin hengessä kuoleman ja tuonpuoleisen ympärillä - nimetön kallosankari herää kuolemanjälkeiseen elämään saluunassa, jonka ulkopuolella häämöttää painajaismainen pimeistä huoneista koostuva tuonela. Pelaaja lähtee kallokaverin saappaissa selvittämään kuolemaansa ja kohtaamaan tuonpuoleisessa väijyviä vaaroja.

Ensivaikutelma West of Deadista on äärettömän positiivinen. Sarjakuvamaiseksi tyylitelty mutta teknisesti varsin yksinkertainen grafiikka tekee taatusti säväyksen hienojen valaistusefektien ja yleisen sulavuutensa myötä. Mignolan Hellboy-sarjakuvan ystävänä arvostan miehen taiteen suuntaan kumartavaa rosoista ja karua visuaalista ilmettä. Hellboy-viboja on hauskasti ilmassa myös korvakuulon puolella, sillä punanahkaista piruilijaa aikoinaan esittänyt Ron Perlman ärisee kallosankarin suhteellisen kiinnostavia mietteitä ääneen kenttien alussa.

West of Deadin lähtökohdat ovat siis sinänsä kunnossa, mutta ammuskelu jää satunnaisesti syntyvissä luolastoissa kiinnostavista räiskintäkoukuistaan huolimatta kaikumaan tyhjyyttään. Ylhäältä kuvattu, suojien hyödyntämisen varaan nojaava toiminta etenee tismalleen samalla sapluunalla huoneesta toiseen - pääkallosankari voi hiipiä sisään, sytyttää tehokkaan lampun ja sokaista viholliset valonleimahduksella. Välillä valonlähteet ovat kuitenkin vaarallisen kaukana oviaukosta, ja pimeydessä piileskelevät viholliset avaavat tulen välittömästi pelaajan nähdessään. Vihujen ympärillä pyörivät avuliaat infografiikat onneksi paljastastavat tähtäyssuunnan ja hetken, jolloin ampu on tulossa. Samat väläykset ja esimerkiksi latausanimaatiot pelaajan toimiin liittyen näkyvät ruudun vasemmassa alakulmassa, ja West of Deadin tapahtumien perässä onkin helppo pysyä mainion käyttöliittymän ansiosta. Ainoa kauneusvirhe muodostuu West of Deadin onnettomasta karttaruudusta, joka kieppuu aivan liian pienenä mustanharmaana sotkuna oikeassa alakulmassa. Pelin ympäristöt eivät ole muutenkaan niin mittavia saati monimutkaisia, että kartalle tulisi varsinaisesti käyttöä.

Henki on höllässä hengästyttävän toiminnan keskellä, sillä kallopäähahmo kestää vahinkoa todella huonosti, kun taas vihollisiin uppoaa lyijyä huomattavia määriä - lisäksi Dualshockin oikealla tatilla tapahtuva tähtääminen ei auta kömpelyydessään yhtään asiaa. Sihtailu on suorastaan raivostuttavankin epätarkkaa, kun luodit suhisevat jatkuvasti vihollisista ohitse. Suojan taakse kiepsahtaminen tapahtuu sujuvan automaattisesti pelihahmon ollessa laatikoiden sun muiden kohdalla, ja suojat hajoavat äkkiä vihollistulen alla. Täysin suojattomaksi meno ei onneksi pääse muuttumaan, sillä huoneissa on poikkeuksetta valtava tukipilari, jonka taakse sopii livahtaa vetämään henkeä.

Myös West of Deadin pielessä oleva asetasapaino tuo tilanteeseen oman surkuhupaisan lisänsä; peli arpoo jokaisen "juoksun" alussa hahmolle tuliluikkuja varsin kierolla logiikalla. Huomasin saavani käteen huomattavan usein kaksi tehokasta mutta äärimmäisen hidasta isoa tuliluikkua, ja haulikolla ja musketilla sihtailussa suojan takaa ei ole mitään hauskaa tai tyydyttävää. Länkkäriklassikko eli ripeä kuudestilaukeava oli ainakin omissa peleissäni todella harvinaista herkkua, jota tarvittaisiin nopeasti liikkuvien ja toimivien vihollisten kellistämiseen.

Myös ohjattavuus tuntuu edellä mainittujen tähtäyshuolien lisäksi olevan jatkuvasti vähän sinnepäin, sillä kallokaveri laahustaa ruudulla todella hitaasti. Myös lähitaisteluliikkeeksi kaavailtu potku, jonka tulisi irrota R2-painikkeella pelaajan ollessa vihollisen vieressä, toimii todella epäloogisesti. Verkkaisesti tallustava päähenkilö ei pysy vikkelien vihollisten perässä, jolloin kenkäisyn alta pois ehättänyt vastustaja saa aikaan sen, että pelihahmo jää potkun sijaan sohimaan koomisesti aseen kanssa. Vihollisen suunnasta pärähtävää niskalaukausta seuraava game over- ruutu tuntuu moisen performanssin päätteeksi ilkkuvan pelaajalle, joka alkaa viimeistään tässä vaiheessa vilkuilla epätoivoisesti pelihyllyn suuntaan.

West of Dead on idealtaan ja visuaaliselta anniltaan erittäin kiinnostava kokonaisuus, joka kuitenkin väljähtyy pelinä hyvin nopeasti yksitoikkoiseksi ja pelaajan hermoja koettelevaksi luolastohaahuiluksi. Satunnaisesti muotoutuvaa mutta toiminnaltaan ja tarinaltaan tyydyttävämpää meininkiä etsivien pelaajien kannattaakin hakeutua Dead Cellsin tai Children of Mortan kaltaisten roguelike-eeposten seuraan.