Wolfenstein II: The New Colossus - Switch-versio

Loppuvuodesta 2017 muille konsoleille ja PC:lle ilmestynyt Wolfenstein II: The New Colossus oli erinomainen paluu B.J.Blazkowiczin seikkailuihin. Aiemmin Bethesda käänsi onnistuneesti uuden Doomin Switchille ja nyt on Wolfin vuoro. Jälki on kieltämättä upeaa.

Wolfenstein II on tarinaltaan erinomainen pulp-seikkailu vaihtoehtoisessa menneisyydessä. Natsit voittivat sittenkin, eivätkä tyytyneet pelkän Euroopan valtaamiseen. Manhattanille pudotettu atomipommi edesauttoi natsiarmeijan marssia Amerikan rannoille. Vaikka valloitus oli selvä, kaikki eivät uusiin isäntiin tyytyneet. Niinpä pieni, mutta pippurinen vastarintaliike jatkaa urotöitään natsien häätämiseksi. Kun Blazkowicz liittyy remmiin, alkaa tapahtua toden teolla.

Vaikka Wolfenstein II on luonteeltaan Doomin kaltainen nopeatempoinen, klassisiin kikkoihin nojaava viihderäiskintä, sen kerronnasta löytyy jopa yllättävänkin syviä tasoja. Hetkittäin tarina liikuttaa, usein naurattaakin ja kaiken sen lisäksi se onnistuu jopa ottamaan kantaa. Ei hassumpi saavutus.

Pelillisesti suden linnassa palataan wanhoihin hyviin arvoihin. Hiparit eivät palaudu hengittämällä, vaan keräilemällä parannuspakkauksia. Panssarin palasia keräillään niin ikään sieltä täältä. Pelissä on myös pelityyliin ja suoriutumiseen perustuva hahmonkehitys. Kartat ovat suuria ja menneiden aikojen tyyliin tason kartta on aina piilotettu jonnekin päin kenttää. Meno on monella tavalla ysäriä modernisoituna, mutta kerronta on ehtaa 2010-lukua. Sekoitus toimii hienosti.

Switchille peli on kääntynyt hyvin. Vaikka tekstuurit eivät ole yhtä tarkkoja kuin muissa versioissa, eikä ruudunpäivitys ole aivan samalla tasolla, peli pyörii silti upeasti ja näyttää hienolta. Erot ovat niin pieniä, ettei niitä huomaa kuin laittamalla eri versiot rinnakkain pyörimään. Tämä siis telakan kautta pelattuna.

Jostain syystä kannettavana pelinä Wolfenstein II ei toimi sitten yhtään. Konsolin näytöltä peli on todella sumea, ruudunpäivitys pätkii pahasti ja ennen kaikkea mistään ei meinaa saada mitään selvää. Viholliset eivät erotu taustoista riittävästi ja pudotettu resoluutio yhdistettynä heikkoon piirtoetäisyyteen sattuu silmiin. Kannettavaksi peliksi kakkos-wolfista ei siis valitettavasti ole.
Vaan jos tarkoitus on pelata sohvalla rennosti nojaillen ja peli on jäänyt vielä kokematta, Switch-versio on hyvä valinta, varsinkaan jos muita alustoja ei talosta löydy. Mitään oleellista ei käännöksessä ole menetetty ja kokemus on aivan yhtä puhuttelevan brutaali kuin aiemminkin. Bethesda alkaa päästä Switch-raudasta kärryille tosissaan.