Suomi
Gamereactor
elokuva-arviot
Wonder Woman: Bloodlines

Wonder Woman: Bloodlines

Vahvoja naisia ja laadukasta animaatioelokuvaa

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto

Warner Bros. Animation on ottanut tavaksi julkaista varsin tasaisella tahdilla ja -laadulla DC Comicsin sarjakuviin perustuvia animaatioelokuvia. Pääsääntöisesti luvassa on aina varman laadukasta viihdettä puoleksitoista tunniksi, joskin toiset leffat ovat parempia kuin toiset. Wonder Woman: Bloodlines kuuluu siihen parempaan kastiin. Ja kuten aina ennenkin, faneille katsomiskokemus on vieläkin parempi.

HQ

Wonder Woman: Bloodlines kertoo lyhyesti Wonder Womanin alkuperän, ja sitten siirrytään pelastamaan maailmaa. Tarina itsessään ei ole kummoinen, joten elokuva keskittyy viisaasti eri henkilöhahmoihin. Yleensä tällaisissa animaatioissa on liikaa hahmoja, ja katsojan oletetaan olevan jo valmiiksi perillä kaikesta. Bloodlines välttää tämän ongelman, sillä eri henkilöhahmoista kerrotaan juuri sen verran kuin tarvitseekin. Toisin sanoen elokuva toimii omana itsenäisenä teoksenaan, mitä pidän varsinkin nykyisenä jatko-osien ja sarjojen luvattuna aikana tärkeänä ominaisuutena. Ainoa itse leffan tai sarjakuvien ulkopuolinen vaadittava pohjatieto on jonkinlainen käsitys antiikin Kreikan myyteistä Minotauroksineen ja Meduusoineen päivineen.

Toteutus on kaikkiaan hyvin hoidettu. Animaatiojälki on toimivaa, ja varsinkin rytinät hoidetaan energisesti ja taidolla. Sama koskee myös ääninäyttelyä ja äänimaailmaa yleensä. Niin ikään tarina rullaa tasaisesti ja helposti seurattavasti, joten teknisesti mitään valittamista ei ole. Kyseessä on myös moderni oman aikansa tuote, sillä pieniä viittauksia nykyiseen sukupuolipolitiikkaan on nähtävissä. Miehiä on mukana koko elokuvassa ehkä yhden käden sormiin mahtuva määrä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä Wonder Woman on aina ollut nimenomaan tyttöjen ja naisten oma juttu.

Lisämateriaalit ovat tuttu, nyt jo suorastaan väsähtänyt, kattaus. Ideana on selvästi vain hypettää tulevaisuuden julkaisuja, eikä niinkään tehdä selkoa juuri nähdystä elokuvasta. Kannattaakin ohittaa lisämateriaalit kokonaan, koska niin tekemällä ei menetä mitään.

Wonder Woman: Bloodlines kuuluu selvästi niihin parempiin DC Comicsin animaatioelokuviin, ja sen katsomista voikin suositella lämpimästi.

Tämä on mainos:
Wonder Woman: BloodlinesWonder Woman: Bloodlines
Wonder Woman: BloodlinesWonder Woman: Bloodlines
Tämä on mainos:
07 Gamereactor Suomi
7 / 10
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä