Yakuza-sarja on saavuttanut vahvaa menestystä ennen kaikkea Japanissa aina PS2-päivistä alkaen. Syystä tai toisesta peli ei kuitenkaan ole päässyt vastaavaan suosioon länsimaissa. Sarjalla on vanhallakin mantereella kuitenkin oma kannattajajoukkonsa. Huhtikuussa julkaistava Yakuza 6: The Song of Life on ensimmäinen alusta asti nykyisille moderneille konsoleille kehitetty Yakuza-peli.
Heti aluksi on sanottava, että Yakuza 6: The Song of Life ottaa alusta asti hyvin uudet pelaajat huomioon. Ensimmäinen tunti käytetään pääasiassa kuudennen pelin alkutilanteeseen johtaneiden tapahtumien kertaamiseen, ja keskiössä ovat Kazuma Kiryu, ja hänen suhteensa Harukaan.
Poikkeuksellisen korkeaa kunniakoodia noudattava Kazuma Kiryu lähtee istumaan neljän vuoden linnatuomiota taatakseen sen, ettei hänen ylläpitämäänsä orpokotia Okinawalla vedetä alas Kiryun mukana. Samaan aikaan japanilainen pop-artisti Haruka ilmoittaa eläköitymisestään lavaesiintymisten suhteen, ja ilmoittaen myös tukensa entiselle Yakuzan miehelle. Lehtimiehet saavat kuitenkin vihiä orpokodin pitäjän Yakuza-taustasta, ja Harukan on lähdettävä Okinawalta. Kolme vuotta myöhemmin Kiryu vapautuu vankilasta, ja koettaa löytää Harukan. Matka vie jälleen Tokion kuvitteelliseen Kamurocho-kaupunginosaan, jossa Haruka on koomassa jouduttuaan onnettomuuteen. Lisäksi Harukasta on tullut pienen lapsen äiti, eikä isästä ole tietoa. Tai ainakaan Haruka ei ole sitä kertonut.
Yllä olevasta kuvauksesta voi päätellä, että Yakuza on edelleen omanlaisensa japanilainen GTA-keitos varsin persoonallisilla hahmoilla ja vahvasti tarinavetoisella pelaamisella. Tarinan seuraamisen ohella tarjolla on paljon minipelejä ja muuta tekemistä. Japanilaisuus on vahvasti läsnä kaikessa, joka saattaa tuntua länsimaisesta pelaajasta hieman oudolta. Sivutehtävät ovat sanalla sanoen kummallisia, ja ainakin kissakahvilan johdon kuvioita pääsee selvittämään. Valitettavasti tähän sivutehtävään ei päässyt käsiksi testihetken aikana.
Mainittava on myös Kamurochon Club Sega, jossa on pelattavissa niin Puyo Pyuo kuin Virtua Fighter 5. Molemmat pelit ovat myös saatavilla erikseen alkuvalikossa. Muitakin pelejä kuulemma on löydettävissä Yakuza 6:n uumenista. Shenmuen perintö elää vahvana Yakuzassa.
Kiryu on tyyppiesimerkki miehestä, joka tulee aina vedetyksi takaisin ongelmien pariin. Järjestäytyneen rikollisuuden tarjoama elämä ei enää kiinnosta, mutta ulkopuolellakaan hänen ei anneta pysytellä. Luvassa on siis runsaasti turpasaunoja, joista Kiryu selviää stoalaisella tyyneydellä.
Alun kertauksen jälkeen peli aukeaa Kamurochossa, jossa nämä tappelut todellakin alkavat. Homman nimestä pääsee helposti jyvälle, ja mäiskintään voi käyttää myös alueelta löytyviä esineitä. Lyhyestä testistä huolimatta sai sellaisen käsityksen, että taistelujärjestelmässä ja hahmonkehityksessä on kosolti syvyyttä.
Vaikuttaa siltä, että sarja ottaa ison harppauksen eteenpäin Yakuza 6: The Song of Lifessa, joskin sarjan ominaispiirteet ovat edelleen mukana. Todentuntuinen japanilainen tunnelma yhdessä monipuolisten henkilöhahmojen kanssa ovat ehkä se resepti, jolla sarja onnistuu pääsemään enemmän länsimaalaisten tietoisuuteen.