Zero Parades: For Dead Spies, kuolema saa odottaa

Virolainen ZA/UM räjäytti pankin muutaman vuoden takaisella Disco Elysium -roolipelillään. Eksentrinen, jopa hypnoottinen tarina ei päästänyt pelaajaansa helpolla, mutta se lumosi niin pelaajien kuin arvostelijoiden sydämet. Sitä voi pitää jopa jonkinlaisena kulttiklassikkona, aivan kuin David Lynchin elokuvatuotantoa.

Kehitysstudio joutui sittemmin erilaisiin sosiaalisiin myrskyihin, kun suuri osa kehitystiimistä riitaantui ja karkasi tekemään omaa tuotantoaan muualle. Samalla ZA/UMilla on ollut kovat paineet vastata seuraavan pelinsä odotuksiin. Nyt odotuksen päätteeksi ulos on kuoriutunut vakoojaroolipeli Zero Parades: For Dead Spies.

Ensimmäisellä vilkaisulla Zero Paradesin huomaa välittömästi ZA/UMin tuotteeksi. Pelimoottori, mekanismi ja jopa visuaalinen tyyli ovat tuttuja, mikä on yksinomaan positiivinen piirre. Disco Elysiumissa vakuutti ainutlaatuinen maailmanrakennus, mutta yllättäen Zero Paradesissa koko syvälle rakennettu luomus hylätään, ja sen tilalle on rakennettu täysin uusi, muttei yhtään sen vähäpätöisempi maailma. Melkoinen suoritus käsikirjoitustiimiltä!

Kertomus on todellista uuskummaa, jossa pelaajan ohjastama agentti heitetään sekavaan tilanteeseen selvittämään sotkua. Oudossa asunnossa on toinen henkilö halvaantuneena. Mitä on tapahtunut, ja itse asiassa, missä maassa edes olemme?

Jos tilanne kuulostaa tutulta, se todella on sellaista. Aloitus on kuin Disco Elysiumista, jossa juoppuhullu Harry Du Bois yrittää selvittää aivan samanlaisia kysymyksiä: kuka minä olen, mikä maa ja mikä valuutta? Epäselvä alkutilanne mahdollistaa maailmanrakennuksen, jossa pelaaja pääsee tutkimaan maailmaa ja sen ihmeitä.

Kaikeksi onneksi suoranainen epäselvyys ratkeaa Zero Paradesissa edeltäjäpeliään nopeammin, sillä lisätietoja tarjoaa sekä langan päässä tarjolla oleva kontrolleri että alakerran kyylämummo, joka avustaa agentteja. Pian mysteeri alkaa purkautua, vaikka se ei ole missään nimessä yksinkertainen. Vakoojalla on paljon asioita selvitettävänä ja järjesteltävänä.

Portofiron kaupunki on kohtalaisen kompakti, eikä sen ensimmäiseen läpikoluamiseen kulu viittä tuntia enempää aikaa. Samoja kulmia päästään kuitenkin tutkimaan uusista kulmista juonen edetessä. Kuten tyypillistä ZA/UMille, oudoille sosiaalisille ilmiöille selviää usein ainakin jossain määrin järkeenkäypiä syitä.

Pelaajahahmon taitovalikoimaa on karsittu 15 erilaiseen taitoon, jotka ryhmitellään kolmeen kategoriaan: fyysisiin, sosiaalisiin ja mentaalisiin taitoihin. Kokemuspisteiden myötä taitoja pääsee kohottamaan, mikä on kriittisen tärkeää edistymiselle. Taitojen nimet ovat edelleen varsin eksoottisia, kuten vempeleiden käyttöön tarvittava Technoflex tai tuonpuoleista intuitiota tarjoava Entanglement.

Uutena aspektina pelaaja voi ehdollistaa itsensä yhdeksään erilaiseen muistoon tai ajatukseen, jotka tarjoavat merkittäviä bonuksia taitoihin. Niiden käyttöönotto kuluttaa yhden taitopisteen, mutta niiden avaaminen on pelaajalle ensimmäinen prioriteetti. Niissä on kuitenkin twisti: ehdollistamiset rajoittavat pelaajan vuorovaikutusta, sillä rikkoessa ehtoja sulkeutuu taito käytöstä kahdeksi tunniksi, johtaen vielä negatiivisiin vaikutuksiin taitojen käyttöön.

Kokemuksen ja rahan lisäksi resurssina toimivat kolme stressitasoa, väsymys, ahdistus ja harhaluulot. Useat vuorovaikutukset lisäävät stressiä, mutta niitä voi kuluttaa myös nopanheittojen parantamiseen. Kasvaessaan liian korkeiksi pelaaja menettää yhden taitopisteen.

Stressi kannattaa siis pitää kurissa, milläpä muulla kuin päihteillä. Tupakkaa, kahvia, alkoholia ja joskus väkevämpiäkin aineita kuluu hermoparkojen rauhoitteluun. Nukkuminenkin on vaihtoehto, eikä toiminta ole muutenkaan yhtä päihteidentäyteinen kuin Disco Elysium.

Taitoja tarvitaan nopanheittoihin, joiden määrä on kasvanut. Nyt pelaajan puolesta tehdään jatkuvasti pieniä passiivisia taitotarkastuksia, jotka voivat antaa pelaajalle vinkkiä tai taustatietoa keskusteluihin. Tärkeämmät taitotestit pelaaja pääsee aktivoimaan itse, jolloin nopat kalahtavat näkyvästi esille.

Osa taitotarkistuksista on valkoisia, jolloin pelaaja voi yrittää niitä uudestaan olosuhteiden tai taitojen muuttuessa. Punaiset testit ovat kriittisiä tarkastuksia, joita voi yrittää vain kerran. Tällöin kannattaa pitää kieli keskellä suuta - tai huijata tallentamalla, mitä ei yritetä millään lailla estää.

Koko seikkailu on narratiivintäyteinen, joten lukulihakset kannattaa pitää virkeinä. Tekstimassaa tulee aivan valtavasti, mutta sen taso on korkeaa. Kaikkea ei voi vain naksutella eteenpäin, vaan pelaajan on myös keskityttävä, jotta aivan typeriä solvauksia ja sammakoita ei pääse ilmoille.

Zero Parades: For Dead Spies on mahtava jatko ZA/UMin tarinoille, ja se pystyy helposti vastaamaan ainakin omassa mielessäni inflatoituneisiin odotuksiin. Kertomus kierrättää pelimoottoria, genreä ja lähestymistapaa, mutta heittää pelaajan uuteen maailmaan ihmettelemään sen rakennetta. Tästä ei voi kuin nauttia.