
SteelSeriesin Apex Pro (Gen 3) on päivittynyt loppuvuodesta 2024 kolmanteen sukupolveensa. Epäselväksi tilanteen tekee se, että edellinen malli ei suinkaan ollut "Gen 2" vaan Apex Pro TKL (2023). Toivottavasti tulevaisuudessa sukupolvet erottavassa nimeämiskäytännössä pysytään tai vaihtoehtoisesti mallia otetaan esimerkiksi Razerilta, jonka selkeät versiomerkinnät mallin perässä vähentävät epäselvyyksiä. Oli miten oli, SteelSeriesin uuteen kolmanteen sukupolveen kuuluu täysikokoinen langallinen versio sekä TKL-versiot niin langallisena kuin langattomana versiona. Gamereactor sai testiin yllättäen Apex Pro Gen 3 TKL -näppäimistön langallisen mallin eli 80% kokoisen näppäimistön. Speksien valossa erot jäävät vähäisiksi viime vuoden näppäimistöön nähden - OmniPoint-kytkimet ovat päivittyneet, mutta ulkoisesti näppäimistöt ovat kuin kaksi marjaa. USB-C-kaapelin kiinnityskin on edelleen epäsymmetrisesti vasemmassa laidassa.
Ensivaikutelma on selkeästi positiivinen, mitä yli 200 euron näppäimistöltä sietää odottaakin. Näppäimistöllä on uskottavasti painoa ja se vaikuttaa kaikin puolin laadukkaalta tuotteelta, kun näppäimet eivät ole helisemässä pienestä liikkeestä tai sormenlepuutuksesta painikkeen päällä. Erityistä ihastusta aiheuttaa niin oikean ylälaidan pieni näyttö kuin tyylikäs rannetuki, mikä vaikuttaakin erinomaiselta niin kiinnityksen kuin materiaalivalintojensa puolesta.
Näppäinhatut ovat tuplapainettuja PBT-muovista eli ne on valmistettu kestävimmällä mahdollisella tekniikalla. Näppiksen ominaisuuksiin kuuluu myös n-Key Roll Over (NKRO) eli kytkinpainalluksia rekisteröidään yhtäaikaisesti, vaikka joka ikisestä painikkeesta. OmniPoint-kytkinten rekisteröintiherkkyys on muokattavissa eli painallusherkkyyden säätäminen onnistuu itselle mieluisaksi.
Ensivaikutelma harvoin vastaa koko totuutta. Niin kävi nytkin - rannetuki on nimittäin järjettömän liukas. Siis niin liukas, että jos näppäimistön asettaa näppäimistön alapuolella olevilla takareunan korotusjaloilla pieneen kulmaan ergonomian parantamiseksi, ranne liukuu jatkuvasti rannetuelta pois tehden rannetuen käytöstä rennommassa istuma-asennossa lähes mahdotonta. Uskomatonta, että tällainen lapsus on päässyt SteelSeriesin seulasta läpi! Tai ehkäpä on vain peiliin katsomisen paikka, sillä jos istuma-asento on pystympi, rannetuki toimii hyvin.
Standardi näppäimistöasettelu on rikottu vain oikean laidan yksittäisellä funktiopainikkeella, joka on sijoitettu oikean ALTin ja CTRL-painikkeiden väliin. Sen avulla pääsee yksinkertaisesti niin näppäimistön perustoimintoihin, mutta myös mediatoimintoihin. Sovelluksen avulla pääsee tekemään käytännössä mitä vain yksittäisten painikkeiden kustomoinneista suoritettaviin skripteihin, mutta sen bloatware-henkisyys harmittaa. Sovellus yrittää tuputtaa muita sovelluksia täysin turhaan.
Erikoisuutena oleva oikean laidan pieni näyttö jää loppujen lopuksi melkoiseksi turhakkeeksi. Harva muuttaa näppäimistön asetuksia jatkuvasti, joten näytön kautta näppäimistön asetusten muuttaminen nostaa käytännössä tarpeettomasti hintaa, kun sovelluksen avulla samat muutokset ovat kaiken lisäksi helpompi tehdä. Ehkä tilanteissa, joissa PC:lle ei voi asentaa sovellusta, tästä saa täyden hyödyn irti. Näyttöä on kuitenkin vaikea lukea, ainakin ameebamaisessa istuma-asennossa, sillä se jää piiloon muiden painikkeiden taakse.
Kirjoitustuntuma on hyvä. Kytkimet tuntuvat rekisteröivän halutulla rekisteröintietäisyydellä painallukset eli turhakkeeksi säätöominaisuutta ei voi kutsua. Näppäimistö ei ole myöskään kohtuuttoman kovaääninen naputellessa, mikä on aina mukava pikkulisä.
Suurin heikkous on ehdottomasti rannetuen liukkaus. Toisella sijalla on sovelluksen jatkuva tuputtelu ja sen keskittyminen epäolennaisuuksiin. Näppäimistö ansaitsisi pisteen enemmän, mutta rannetuesta on sakotettava. Näppistä kannattaa siis käydä kokeilemassa ennen ostopäätöksen tekemistä tai hankkia se verkkokaupasta 14 päivän palautusoikeudella, jos vaihtoehtoista rannetukea ei omassa kaapissa ole.