Viikonloppuna pidetty PES League World Finals 2019 tarjosi roimasti jännitystä. Lopulta ranskalainen Usmakabyle nappasi päävoiton itselleen. Finaalissa kaatui puolustava mestari Ettorito97.
Ottelu pysyi jännittävänä alusta loppuun asti. Ettorito97 aloitti maalijuhlan, mutta johtoasema kesti vain puoleen tuntiin asti. Usmakabyle sai yleisön riemuitsemaan, joskin ulvonta vaikutti päättyneen puoliaikaan. Italialainen Ettorito97 oli pelin päällä, mikä palkittiin lopulta 70 peliminuutin kohdalla 2-1-maalilla.
Usmakabuyle ei kuitenkaan luovuttanut. Tasoitus nähtiin 80 minuutin kohdalla, minkä jälkeen lisäajan aluksi isketty 2-3-osuma vaikutti ranskalaisen voitonjuhlan aloitukseksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan italialainen onnistui puhkomaan puolustuksen heti perään tasoittaen tilanteen juuri ennen päätösvihellystä.
Ratkaisua ei jouduttu tällä kertaa hakemaan rankkareista, vaan Usmakabyle iski voittomaalin 108 peliminuutin jälkeen.
Samalla kerta oli ensimmäinen, jolloin titteli napattiin AS Monacon joukkueella.