Juoni on niin typerä, että on oikeastaan onni, että se esitellään heti alkumetreillä, jottei katsoja turhaan jää odottamaan rainalta mitään fiksua. Auringosta sinkoavat neutrinot nimittäin jostain syystä mutatoituvat ja alkavat lämmittää Maan ydintä mikroaaltojen tavoin. Koska Maan ydin lämpiää, sitä ympäröivät kivimassat sulavat ja mannerlaatat alkavat käyttäytyä hassusti. Maanjäristykset hävittävät suurkaupungit, tulivuoret purkautuvat, tsunamit pyyhkivät Tiibetin ja kaikki räjähtää.
2012 viis veisaa niin fysiikan lakioppaasta kuin logiikasta, järjestä tahi mistään muustakaan. Siksi sitä toivoisikin mielenköyhän meiningin olevan viihdyttävää, mutta 2012 ei yllä edes sinne saakka. Efektit ovat aivan liian selkeitä, trikit kömpelöitä ja mikä pahinta, meno on liian tyhmää. Katsoja tajuaakin hyvin pian, että globaalia katastrofia nipin napin pakenevat hahmot käyttäytyvät ääliömäisesti, koska sillä tavoin saadaan ruudulle mahdollisimman paljon tulta, tappuraa ja tuhoa.
Sama pätee tarinankerrontaan noin yleensäkin - kaikki leffan tapahtumat ovat läpikotaisin umpityperiä, koska sillä tavalla saadaan kaikkea ruudulle isommin ja kovemmin. Muu lähestymistapa maailmanloppuun olisi realistista, eikä realistinen elokuva ole jännä.
Ei sillä, ei se ole jännä nytkään.