On olemassa niin sanottuja taide-elokuvia, jotka ovat hyvin tehtyjä, keräävät runsaasti suitsutusta ja samalla jättävät minut täysin kylmäksi. 20th Century Women on juuri tällainen pätkä. Se kertoo tarinansa hyvin, henkilöhahmot tuntuvat uskottavilta ja loppuratkaisukin on tyydyttävä. Silti leffa on minusta vain tylsä, ja loppuun asti katsominen tuntuu suorastaan urheilusuoritukselta.
Tarina sijoittuu Kalifornian kesään vuonna 1979, jossa yksinhuoltajana elävä nainen koettaa kasvattaa miestä varhaisteinistä pojastaan. Tähän liittyy kourallinen lähellä olevia ihmisiä, jotka ovat suurimmaksi osaksi naisia. Kahden tunnin aikana käydään läpi melkein kaikki kyseiselle ajalle ja kehitysvaiheelle ominaiset asiat: äidin lyhytaikaiset miessuhteet, pojan liiallinen nössöys ja kiltteys ennen kaikkea tyttöjen kanssa, vanhemman polven kauhistelu nuorisomusiikille, vahinkoraskauden pelko, ensimmäisen kännin juominen, kotoa karkaaminen, lapsettomuuden tuska, feminismin nousu ja uho, naisen orgasmi ja tietenkin tyttöjen iskemisen opettelu.
Ottaen huomioon ohjaaja Mike Millsin iän voisin väittää, että teinipoika Jamie (Lucas Jade Zumann) on hänen alter egonsa. Amerikkalaisesta 1970-luvun painotuksesta huolimatta erilaisia teemoja on niin paljon, että melkein kuka tahansa aikuiseksi kasvanut tunnistaa niistä itsensä. Ehkä tämän vuoksi elokuva on ylistystä kerännytkin. 20th Century Women on siis jonkinlainen tutkielma siitä, millaista oli olla teini Kaliforniassa vuonna 1979.
Kaikki henkilöhahmot tehdään onnistuneesti tutuksi katsojalle, vaikkei heistä leffan loppumisen jälkeen mitään mieleen jääkään. Tämä johtunee siitä, että tarina etenee monien eri teemojensa johdattelemana. Kyseessä ei siis ole henkilöitään painottava draama. Edellä lueteltu valtava määrä erilaisia teemoja olisi helposti johtanut sekalaiseen sillisalaattiin, mutta 20th Century Women onnistuu silti pitämään hyvin pakettinsa kasassa.
Lisämateriaaleina on ohjaajan kommenttiraidan ohella peräti yhdeksän lyhyttä pätkää elokuvan tekemisestä. Rainaan ihastuneet pääsevät siis toden teolla kuulemaan, miksi elokuva muotoutui juuri sellaiseksi kuin on. Tunnistan 20th Century Womenin ansiot, ja samaistun osaan sen käsittelemistä teemoista. Siitä huolimatta katsomiskokemus jäi reilusti pakkasen puolelle yleisen tylsyyden vuoksi. Taide-elokuvat eivät ole minua varten.
