Douglas Lightin East Fifth Bliss -kirjaan pohjautuva leffa kertoo 35-vuotiaasta Morris Blissistä (Michael C. Hall) joka asuu edelleen isänsä (Peter Fonda) kanssa New Yorkissa. Morris ei ole menossa elämässään yhtään mihinkään, kunnes tälle tapahtuu kaksi sangen epätodennäköistä naissuhdetta, joista toinen on entisen luokkakaverin 18-vuotiaan tyttären kanssa.
Kirjana suosittu tarina ei ole kääntynyt elokuvaksi ollenkaan hyvin. Jutun keskeisimpiä kuvaavia termejä on ennui, eli tietynlaisen alavireisyyden värittämä ikävystyminen, ja sellainen on myös elokuvakin, pirun pitkästyttävä. Minä jopa yleensä pidän viipyilevistä ja hitaista leffoista, mutta tämä on nyt jo naurettavaa, eikä hauskalla tavalla.
Yllätyin kun tarkistin elokuvan genremerkinnän, jossa kerrotaan sen olevan komedia. Minulle kyseessä oli enemmänkin draama jossa oli pari hymähdyttävää hetkeä. Elokuvan hahmot ovat sen suurin ongelma, koska ne ovat sivulta ruudulle siirtyessään muuttuneet täysin raivostuttaviksi, eikä niistä yhdestäkään voi pitää. Ainoastaan Morrisin isä on jollain etäisellä tavalla sympaattinen, ja tämäkin voi johtua siitä, että Peter Fonda kykenee edelleen näyttelemään kaikki muut katuojaan pelkällä katseella.
En silti kykene haukkumaan Michael C. Hallia, joka tekee leffassa parhaansa. Ainoa ongelma on siinä, että Morris on kaikki ne tylsät osat Hallin aiemmista hahmoista. Muistatko Six Feet Underin Davidin? Jos et, niin varmasti Dexterin samannimisestä sarjasta. Molemmat olivat hieman sulkeutuneita ja hiljaisia hahmoja, jotka jäivät useasti sosiaalisissa tilanteissa reagoijan rooliin, mutta murtautuivat sitten pois laatikostaan tekemällä jotain räväkkää ja dramaattista. Morris pysyy visusti tässä laatikossaan, jonka vuoksi Hall vaikuttaa koko leffan siltä, että tätä on lyöty halolla päähän.
Jos olisin saanut valita, olisin luultavasti ottanut iskun mainitusta halosta sen sijaan, että jouduin nyt pitkästymään 102 minuuttia tämän leffan parissa.