Daniel Kunkan käsikirjoitus apinoi Die Hard III:a minkä ehtii. Molemmissa konna on neroa lähentelevä laskelmoinnin kuningas, joka naamioi todelliset aikeensa sankarin kujanjuoksun alle. Heeroksen epätoivoinen mellastus saa aikaan savuverhon, jota pahis hyödyntää päästäkseen käsiksi pankkiholvien massiiviseen aarteeseen. Toisin kuin Die Hard III:n tapauksessa, 12 Roundsin budjetti ei taivu ison operaation kuvaamiseen, eikä ees taas kohkaamista ryyditetä sen paremmin räiskinnällä kuin oikein millään muullakaan viihdyttävällä.
12 Rounds on juuri sellaista typerää halpispurkkaa, mikä halveeraa elokuvaa niin mediana kuin taiteenmuotonakin. Se ei edes pyri olemaan mitään muuta kuin kunnianhimotonta sontaa. Juonenkäänteet näkyvät läpi jo elokuvan alkuasetelmasta, tarinankuljetus on täynnä porsaanreikiä joista norsukin mahtuisi kulkemaan, eikä tusinaohjaajaksi taantuneen Renny Harlinin innoton ohjaus jaksa yrittää puristaa paskasta timanttia. Kun näyttelijätkin on valittu sillä perusteella, että Cenan kaltainen lahjattomuus näyttäisi edes jotenkin hyvältä, ei mennä enää kovinkaan vahvasti. Ainoastaan Gillen onnistuu puristamaan hahmoonsa jotain hehkua.
Hyh helvetti.