The Limits of Control on määritelty rikostrilleriksi. Kyseessä on silti enemmänkin joitakin rikoselokuvien elementtejä hyödyntävä eksistentiaalinen taide-elokuva, jossa lopputuloksella ei ole mitään merkitystä ja tärkeintä on matka.
Kyseessä onkin kohtuullinen trippi niille katsojista, joilla löytyy silmää väreille ja kuva-asetelmille. Useimmat elokuvan otoksista voisi pysäyttää ja nostaa suoraan seinälle, jossa niitä kestäisi ihailla vielä pitkään. Värimaailma on pitkälti naturalistinen, mutta tarkkaan valikoidut kuvauspaikat ja ajat pitävät vaikutelman silti kaukana arkisesta.
Elokuvan keskiössä on Isaach De Bankolén esittämä nimeämätön mies, joka matkustaa pitkin Eurooppaa toteuttaen myöskin nimeämätöntä toimeksiantoa. Kamera lepää Bankolén olemuksessa, ja Jarmusch onkin tunnustanut olevansa ihastunut tämän kasvojen muotoon. Päähenkilön viimeisen päälle räätälöidyt puvut eivät myöskään tee läpitunkevalle viileydelle minkäänlaista hallaa.
Nimetön mies tapaa matkallaan eksentrisiä hahmoja, joista monien katsojien mieleen jää varmastikin Bill Murrayn sijasta Paz de la Huertan esittämä Alaston, joka suorittaa roolinsa korkeintaan läpinäkyvässä sadetakissa, ja enimmäkseen ilman sitäkään.
Matkaa säestävät maalailevat kitarasaundit, jotka muistuttavat lähinnä Lou Reedin kokeilevampaa kautta, ja istuvat kuin valettu tähän surrealismia lähentelevään kokemukseen.
The Limits of Control on Jarmuschin rakkauskirje 60-luvun Euro-coolille, ja sellaisenaan varsin edustava. Se vaatii silti katsojaltaan oikeanlaista mielentilaa ja asennetta päästäkseen oikeuksiinsa.